torstai 14. toukokuuta 2015

Jari Tervo: Wahlroos idioottien asialla



Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Blogi  | 

Jari Tervo: Wahlroos idioottien asialla

Björn Wahlroos on saavuttanut tämän päivän Suomessa ainutlaatuisen aseman. Hänen sanansa painaa, vaikka se punnitaan julkisuudessa usein viallisiksi rukatuilla puntareilla, kirjoittaa Jari Tervo blogissaan.


Jari Tervo
Jari Tervo Kuva: Lassi Seppälä / Yle

Sammon, Nordean ja UPM:n hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos on jälleen järkyttänyt pysyväksi tarkoitettua suomalaista apatiaa. Tanskalaisen talouslehden Finansin mukaan Wahlroosin mielestä kahdeksankymmentä prosenttia ihmisistä on idiootteja, ainakin raha-asioissa.
Lehden mukaan Wahlroos oli kuvaillut tanskalaisessa seminaarissa finanssisektoria tunneliksi, joka ottaa rahaa idiooteilta ja jakaa sitä ihmisille, joilla on ideoita. Wahlrosin mukaan tästä hyötyvät sekä ideanikkarit että idiootit.
Tulkitsen kauppatieteen tohtorin tarkoittavan sitä, että ideanikkarit saavat ideansa lihaksi ja idiootit rahalleen tuottoa. Näin Wahlroosin elämäntyönä on kulkea idioottien asialla.

Ylen Ykkösaamussa Wahroos hieman miedonteli sanavalintojaan. Hän oli tarkoittanut sitä, että finanssijärjestelmä suuntaa rahaa ihmisiltä, joilla on rahaa, mutta ei ideoita, ihmisille, joilla ei ole rahaa, mutta on ideoita. Vahinko oli jo kuitenkin tapahtunut. Idiootit olivat loukkaantuneet.

Nettikeskusteluissa suuttuneet kansalaiset uhkasivat vetää vuosikymmenten ahkeralla idiotismilla ansaitut rahansa pois Nordeasta. Näitä uhkauksia Wahlroos pitää varmasti tervetulleina lupauksina, kun muistetaan hänen hirtehinen näkemyksensä siitä, miten kannattavaa pankkitoimintaa on tavallisten palkansaajien rahoista huolehtiminen.

Wahlroos on kehittänyt pankki- ja vakuutustoiminnan asiakashankintapuolelle vallankumouksellisen työkalun, asiakkaille vittuilemisen. Hämmästyttävästi se vielä toimii. Sammolla ja Nordealla pyyhkii hyvin.
Hän vaikuttaa kliseissä kahlaavan käsikirjoittajan keksimältä sketsihahmolta.
Wahlroos pukeutuu tyylikkäästi, taskuliinaa unohtamatta, ja hänen kenkänsä kiiltävät. Hänen tukkansa on aina hyvin, viikset vastaleikatut, hän teitittelee toimittajaa ja hän hymyilee ystävällisesti. Solmio on mietitty. Nämä ovat kaikki Suomessa pitkiä miinuksia. Hän unohtaa tärkeimmän eli keskivertokansalaisen huolellisen mielistelyn. Nämä miinuspiirteet kansalaiset voisivat jotenkin ohittaa, mutta ei kuitenkaan koskaan sitä, että hän on rikas ja suomenruotsalainen.
Siinä jopa kaksi julkeaa vähemmistöä yhdistyy raivostuttavalla tavalla. Näitä vähemmistöjä eivät edes tavallisesti vähemmistöihin suopeasti suhtautuvat piirit tahdo sulattaa, tai varsinkaan he.
Wahlroosin persoona loistaa kortteleitten päähän kaikkea sitä, jota raha-asiain idiootit kuvittelevat vallitseviksi rikkaissa suomenruotsalaisissa. Hän vaikuttaa kliseissä kahlaavan käsikirjoittajan keksimältä sketsihahmolta. Siksi hänelle on erityisen raskasta antaa anteeksi sitä, että hän on hankkinut vaurautensa omalla toiminnallaan.
Saavuttaakseen kansan syvien rivien lämmön ja arvonannon Wahlroosin pitäisi luopua rakkaimmista harrastuksistaan, kartanoista ja talouspoliittisesta sarkasmista. Sitä on turha odottaa.

Raha ei kuulemma tuo onnea. Olen aina pitänyt tuota viisautta rikkaitten hätävalheena. Sillä pyritään vähentämään köyhien kateutta.

Vapautta raha kuitenkin tuo. Wahlroosilla ei ole pidäkkeitä sanoa, mitä hän ajattelee.
Björn Wahlroos on saavuttanut tämän päivän Suomessa ainutlaatuisen aseman. Hänen sanansa painaa, vaikka se punnitaan julkisuudessa usein viallisiksi rukatuilla puntareilla. Vastaavassa asemassa vaikuttivat menneinä vuosikymmeninä akateemikko Paavo Haavikko ja luonnonsuojelija Pentti Linkola.
Vertailukohteet vaikuttavat etäisiltä, jopa vastakohtaisilta, mutta vain aluksi. Näille kolmelle on ollut yhteistä julkisessa keskustelussa aina sama banderolli: nykymeno vie perikatoon.
Kun katsoo ympärilleen, ymmärtää kyllä, ettei kannata valittaa, että olemme matkalla helvettiin. Me olemme jo perillä.
Jari Tervo
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti