Jari Tervo: Aina mun pitää
Pertti Kurikan Nimipäivät tekee Suomi-kuvalle hyvää. Suomi tulee vaikuttamaan satojen miljoonien katsojien edessä suvaitsevaiselta, inhimilliseltä, avosyliseltä, rennolta, iloiselta, nykyaikaiselta, vähemmistöjä kunnioittavalta ja omaperäiseltä, kirjoittaa Jari Tervo blogissaan.
Aina mun pitää siivota. Aina mun pitää tiskata. Aina mun pitää käydä töissä. Aina mun pitää käydä lääkärissä. Ei saa mennä koneelle, en katsoa telkkarii. En saa edes nähdä mun kavereita. Aina mun pitää olla kotona. Aina mun pitää hoitaa tehtäviä. Aina mun pitää syödä kunnolla. Aina mun pitää juoda kunnolla. En saa syödä karkkia, juoda limua. En saa edes juoda alkoholia. Aina mun pitää levätä. Aina mun pitää nukkua. Aina mun pitää herätä. Aina mun pitää käydä suihkussa.
Nämä rivit tuntuvat kertovan minun elämästäni. Lakkaamatta jotain pitää. Oikeasti kyseessä on Pertti Kurikan Nimipäivien Suomen euroviisukarsinnat voittaneen kappaleen sanoitus, kokonaan.
Bändin laulajan Kari Aallon teksti on suora, arkisen runollinen ja totisen humoristinen. Tässä ei viisumaisesti vetistellä, ei kaihota eikä pullistella olemattomalla intohimolla. Aina mun pitää on suomalaisen euroviisuhistorian paras sanoitus. Se on kaikessa hyvässä punk.
Toivon, että Wienissä jätetään käyttämättä stylistin palvelut ja Pertti Kurikan nimipäivät esiintyy samoissa lakonisissa vetimissä kuin kotimaan finaalissa. Esitys tulee näyttämään sipsuttelun, paljettien ja kimaltelun seassa tyrmäävältä.
Euroviisuvoittoa näyttää taas pukkaavan Suomeen. Vai sorrunko toiveajatteluun? Voisin kuvitella kehitysvammaisten miesten punk-bändin herättävän pisteinä realisoituvaa ihastusta pohjoismaissa ja pohjoisessa Keski-Euroopassa.
Itä-Euroopassa ja ehkä myös Etelä-Euroopassa vajaa kaksiminuuttinen antiviisu saattaa olla liian vahvaa tavaraa. Bulgarialla on erityisen paha maine vammaisten kohtelussa. Jos Pertti Kurikan Nimipäivät saa pisteitä bulgarialaiselta juryltä, niin se on saavutus.
Somekansa on jo ehtinyt tuskailla, että tuskinpa Pertti Kurikan Nimipäiviä olisi lähetetty Suomen edustajaksi, jos Aina mun pitää -kappaleen olisivat esittäneet kehitysvammattomat miehet. Kehitysvamma on siis tässä mielenkiintoisessa ajattelussa arveluttava ulkomusiikillinen etu.
Entä ovatko euroviisujen kuusikymmentävuotisen historian aikana saaneet ulkomusiikillista etua ne sadat seksikkäät naiset ja miehet, jotka ovat niukoissa ja tiukoissa vaatteissa kiemurrellen lauluja laulaneet? Tietysti ovat. Aivan jokaisessa kisassa ja kaikki ovat pitäneet sitä itsestään selvänä. Euroviisuissa ulkomusiikilliset ansiot ovat yhtä tärkeitä kuin musiikilliset.
Euroviisukappaleet ovat kokonaisteoksia. Olisiko Lordi voittanut Hard Rock Hallelujallaanhirviömaskittomin kasvoin? Tuskin. Olisiko viimevuotinen Rise Like A Phoenix menestynyt, jos kappaleen olisi esittänyt parrakkaalta naiselta vaikuttavan drag-artistin sijaan yksi smokkiin pukeutunut salzburgilainen Horst. No ei olisi menestynyt.
Pertti Kurikan Nimipäivät tekee Suomi-kuvalle hyvää. Suomi tulee vaikuttamaan satojen miljoonien katsojien edessä suvaitsevaiselta, inhimilliseltä, avosyliseltä, rennolta, iloiselta, nykyaikaiselta, vähemmistöjä kunnioittavalta ja omaperäiseltä.
Me kaikki tiedämme, että Suomi ei ole tällainen, mutta tässähän olikin kyse Suomi-kuvasta.
Jari Tervo
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti