lauantai 9. toukokuuta 2015

Vaihteeksi sovitteleva Putin maailman valokeilassa Moskovassa...



Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Ulkomaat  | 

Putin perää maailmaan tasavertaista turvallisuusjärjestelmää

Presidentti Vladimir Putin esiintyi sovittelevana Punaisella torilla voitonpäivän 70-vuotisjuhlallisuuksissa. Putin korosti tasavertaisen maailmanjärjestyksen tärkeyttä. Moskovassa on juhlittu toisen maailman sodan päättymistä ennennäkemättömän suurella sotilasparaatilla.


– Suuri voitto jää ikuisesti maamme historian sankarilliseksi uroteoksi, mutta muistamme myös Hitleriä vastustaneita liittolaisiamme, Putin sanoi Punaisella torilla.

Venäjällä on tapana korostaa Neuvostoliiton ratkaisevaa roolia natsi-Saksan kukistamisessa, mutta tällä kertaa Putin korosti myös liittolaistensa, Iso-Britannian, Ranskan ja Yhdysvaltojen, merkitystä.
Lisäksi Putin kiitti fasismia vastustaneita partisaaniliikkeitä eri puolilla Eurooppaa mukaan lukien Saksassa.
Putinin mukaan viime vuosikymmenien aikana on unohdettu kansainvälisen yhteistyön perusperiaatteet.
– Yhteinen tehtävämme on luoda kaikille valtioille tasavertainen turvallisuusjärjestelmä, joka ei perustu alueellisiin tai maailmanlaajuisiin liittoutumiin, Putin julisti.
Voitonpäivänjuhlallisuuksiin kutsuttiin lähes seitsemänkymmentä valtionpäämiestä, mutta tulehtuneen kansainvälisen tilanteen vuoksi paikalle on saapunut vain parikymmentä lähinnä IVY-maista ja Aasiasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti