tiistai 5. toukokuuta 2015

Perussuomalaiset hallitusvankkureissa - kukaties...

Eräässä tämän päivän uutisessa otsikoidaan: Soini toivoo kolmen suuren puolueen hallitusta: "Apupyöriä ei tarvita"

Kysymys kuuluu: " Jos näin asia etenee käytännössä, mihin ihmeessä me Suomen MUST-hallituspuolueen RKP:n lykkäämme?"

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

Timo Soini vaatii yhteiskuntasopimusta

Lauri Nurmi
Timo Soini vastasi Lännen Median kysymyksiin yhteiskuntasopimuksesta sen jälkeen, kun hän oli kertonut laajalle toimittajajoukolle, että perussuomalaiset toivoo edelleen kolmen suuren puolueen hallitusta. Soini kuitenkin
Lauri Nurmi
Helsinki
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on painottanut, että hänen johtamansa puolue on nyt Suomen suurin työväenpuolue.
Keskusteltuaan tiistaina iltapäivällä hallitustunnustelija Juha Sipilän (kesk.) kanssa Soini lähetti terveisensä työmarkkinajärjestöille.
Lännen Media kysyi Soinilta, miten hän suhtautuu yhteiskuntasopimukseen ja mikä sen merkitys on seuraavan hallituksen näkökulmasta.
– Jos yhteiskuntasopimuksesta saadaan sopu useammaksi vuodeksi, se heijastuu välittömästi talouden sopeutustarpeeseen. Ennakoitavuus on kaikin puolin hyvä asia, ja sen takia on syytä toivoa, että yhteiskuntasopimus syntyy.
– Jos sitä ei synny, maassa on kuitenkin muutaman viikon päästä toimintakykyinen hallitus, joka toimii joka tapauksessa.
Soini painotti, että työmarkkinajärjestöillä on nyt mahdollisuus vaikuttaa seuraavan hallituksen päätöksiin. Hänen mukaansa tilaisuus menee ohi, jos sopimusta ei synny.
– Eivät nämä asiat odota sen paremmin perussuomalaisia kuin ketään muitakaan. Asiat on hoidettava, ja olisi hyvä, että mahdollisimman laajalla mallilla menisimme eteenpäin, Soini tähdensi.
Sipilä arvioi maanantaina, että julkisen talouden sopeutustarve on hallitusneuvotteluissa huomattavasti suurempi, jos yhteiskuntasopimusta ei synny. Soini puhui oma-aloitteisesti samasta asiasta kuin Sipilä.
Molempien puoluejohtajien sanoja on mahdollista pitää palkansaajien SAK:lle, STTK:lle ja Akavalle sekä työnantajien EK:lle esitettyinä verhottuina uhkauksina.
– Lukuihin en mene, mutta se on selvää, että yleisarvio on oikea. Jos yhteiskuntasopimusta ei tule, silloin täytyy käyttää muita keinoja. Suoraan sanottuna se tietäisi lisäsopeutusta jo ensi syksynä ja seuraavassa budjetissa, Soini korosti Lännen Medialle.
Soinin sanoja
 pitää arvioida myös sitä taustaa vasten, että toiseksi suurimmasta hallituspuolueesta on viime vuosikymmenien aikana tullut valtiovarainministeri. Jos perussuomalaiset pääsee Sipilän muodostamaan hallitukseen, Soini ryhtynee juuri rahaministeriksi.
Saattoi siis hyvinkin olla, että uusi valtiovarainministeri jyrähti nyt harkitusti ensimmäisen kerran työmarkkinajärjestöille ja varoitti niitä kipeistä lisäleikkauksista, elleivät ne taivu Sipilän ajamaan yhteiskuntasopimukseen.
Soini varoi ottamasta kantaa kuumana vellovaan keskusteluun työajan pidentämisestä.
– Olen määritellyt perussuomalaiset työväestön puolueeksi ilman sosialismia. Nyt on sen verran herkkä alue, että kuitataan vain vasemmistoliitosta, että se on työväenpuolue ilman äänestäjiä, Soini väisti kohteliaasti kysymyksen työajan pidentämisestä.
Hallitustunnustelija Sipilä esittää parhaillaan eduskunnassa lisäkysymyksiä kaikille eduskuntapuolueille. Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Tuomo Puumala kertoi, että Soinille oli päivällä taputettu keskustan eduskuntaryhmässä.
– Minusta se oli kohteliasta. Olisiko se ollut lohkaisu tai jokin sellainen, jolle taputimme, Puumala totesi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti