keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Inter Rail-matkan rentoja irrotteluja...

Niin kuin mahdollisesti muistat, olen ollut vaimoni kanssa kolme kertaa ikimuistoisilla Inter Rail-matkoilla Euroopassa.

Vuonna 2000 Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa, vuonna 2001 pääasiassa Ranskassa, tosin liikuimme myös Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissäkin sekä vuonna 2003 Italiassa.

Näimme minibudjeteilla toteutetuilla matkoillamme monenlaista ja mielenkiintoista maailmanmenoa. Näimme mm. useissa kaupungeissa posetiivinsoittajia.

Taisinpa jopa vaimolleni ehdottaa, että ostetaan jossakin vaiheessa posetiivi ja lähdetään kesäksi kiertelemään Eurooppalaisia suurkaupunkeja ja jututtamaan ohikulkijoita. Taitaapa jäädä ostamatta ja lähtemättä, mutta kyllä maailmalta löytyy upeita posetiiveja ja posetiivareita. Muun muassa You Tubessa on lukuisia hyviä esimerkkejä niistä.

Googlasin hetki sitten: Mechanical organ for sale

Muutamalla tonnilla näyttää löytyvän mielenkiintoisia posetiiveja...

Lyhyt Wikipediateksti aiheesta:

Posetiivi

]Posetiivi on automaattisoitin, jonka kierrettävä kampi käyttää palkeita, jotka puhaltavat ilmaa urkupillistön läpi. Kampeen liittyy soittorasiamekanismi, joka säätelee pillien aukeamisjärjestystä.
 Mekaanisen musiikin museossa Varkaudessa on posetiiveja näytteillä.
Posetiivarit kulkivat
 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa suurissa yleisötapahtumissa kuten markkinoilla, ja välittivät muotisävelmiä: iskelmiä ja oopperaa. He saivat rahaa myymällä onnenlehtiä eli pieniä ennustuskortteja. Suomeen tuli posetiivareita pohjoismaista ja Saksasta sekä myöhemmin Italiasta
Suomalaisia, rekisteröityneitä posetiivareita on tällä hetkellä 15. Suomen posetiivarit ry:n sivuilla voit tutustua heihin. Teuvo Ylitalo toi Suomeen 1980-luvulla Hollannista suuren katu-urun, joka paremmin tunnetaan katusoittimena Keski-Euroopassa, (Street Organ). Tämä soitin painaa yli 2000 kiloa ja sitä kuljetetaan omalla kuljetusalustallaan asuntoauton perässä. Näitä soittimia valmistetaan pääasiassa Hollannissa ja Saksassa. Edelleenkin koko valmistusprosessi on käsityötä, joka osaltaan selittää soittimien hinnan.
Kesällä 2007 oli Hämeenlinnassa ensimmäinen kansainvälinen posetiivifestivaali. Tämä nelipäiväinen tapahtuma keräsi posetiivareita ympäri Keski-Euroopan noin 30 soittajaa.
Gramofoni ja radio syrjäyttivät posetiivit uuden musiikin levittäjinä.

Yksi esimerkkikuva posetiivarista laitteineen:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti