keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Pikakäynti Ruotsin Haaparannalla tänään keskiviikkona...

Kävimme edellisen kerran Ruotsin Haaparannalla 19.07.2016. Oli sen verran asiantynkää, että tänään päätimme käväistä jälleen - suomalaisittain "ulkomailla".

Samalla oli hyvä syy "ulkoiluttaa" uutta, käytettyä mahdollisella lähitulevaisuuden ympärivuotisautoamme.

Jälleen ensin perinteinen ICA MAX- käynti tuttuine ostoksineen. Sen jälkeen vaimoni kävi pikakäynnin myös  IKEA:ssa. Olimme niin aikaisin liikenteessä, että liike avattiin juuri sinne mennessämme.

Minä istuskelin tuloaulassa uusilla sohvilla. Eivät tuntuneet edelleenkään kovin mukavilta istuttavilta minun makuuni.

Ihmisiä tuli ja meni tasaisena virtana mutta vähänlaisesti. Tälläkään kerralla en nähnyt yhtään tuttua.

Pois lähtiessämme ajoimme uuden rajanpinnan Matkailukeskuksen/linja-autoaseman ohi ja totesimme, että Haaparannan Barents Centerin rakentaminen ei ole vielä kunnolla käynnistynyt.

Tosin vesi oli pumpattu montusta pois ja yksi varastokoppi oli ilmaantunut aitauksen sisälle. Taisipa montun pohjalla olla yksi ferrokromikuonalasti.

Kaupparakennuksen, monitoimiareenan ja Haaparannan lukion rakentajaksi aikoinaan valittu Rakennusliike Lehto oli saanut rakennuttajalta - Haaparannan kunnalta -ennakkomaksun rakennusmontun kuivattamiseen. Se oli siis tehty...

Moottoritieinfon mukaan: Ilman lämpötila oli +13 astetta ja tienpinnan +22 astetta - hyvä oli ajella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti