lauantai 17. syyskuuta 2016

Kuntavaalit huhtikuussa 2017...

Kemissä on ollut syysmarkkinat 15-17.09.2016 välisenä aikana. Kerrankin markkinailmat ovat olleet erinomaiset.

Sen verran tuli käväistyä Kemin syysmarkkinoilla, että kehtaa kirjoittaa. Eri poliittiset ryhmittymät olivat tutuilla paikoillaan, eivät tosin kaikki. Oli havaittavissa, että kevään kuntavaalit eivät vielä olleet kovin ajankohtaisina keskustelun aiheina mutta...

Kyllähän tuo Kaidin odotettavissa oleva päätös biodieseltehtaan rakentamisesta Kemin Ajokseen oli pinnalla. Kaikki sitä odottavat läpi koko puoluekirjon.

Monenlaista informaatiota oli tarjolla ilmaiseksi ja pienestä maksusta. Jälkimmäiseen ryhmään kuului Tiedonantaja-lehti, hinta 2 euroa. 
Olen ostanut em. lehden aikaisemmin, useastikin, mutta tällä kerralla totesin tarjoajalle, että jätän väliin. Todettakoon, että tutun kaverin, oikeastaan toverin kanssa oli ihan mukava vaihtaa pitkästä aikaa muutama sana. 

Olen kirjoittanut aikaisemminkin lähestyvistä kuntavaaleista Blogisivullani ja tavoitteeni on pitää asiaa esillä jatkossakin.

Suomessa seuraavat kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 9. huhtikuuta 2017 vähän yli puolen vuoden päästä. Se hetki tulee vastaan nopeasti...

Lyhyt tekstinpätkä Wikipediasta:

Uusi kuntalaki astui voimaan 1. toukokuuta 2015 ja kunnallisvaalien vaalipäivä siirrettiin lokakuulta huhtikuulle. Vaalipäivä on jatkossa huhtikuun kolmas sunnuntai, mutta pääsiäisen vuoksi vaaleja aikaistetaan viikolla vuonna 2017. Myös vaalien nimi muutettiin kunnallisvaaleista kuntavaaleiksi.
_______________________________________________________________________

Olen ollut aikaisemmin mukana Kemissä vuosien 2000, 2004, 2008 ja 2012 kunnallisvaaleissa Kemin Keskustan ryhmässä sitoutumattomana ehdokkaana. 

Ei ole ilmennyt myöskään mitään käytännön syytä vaihtaa ryhmittymää, vaikka olen irrotellut Jutustelua marketin kassajonossa-teksteissäni ehdokasryhmän "kilpailuttamisesta"...

Itse olen keväällä tehnyt Kemin Keskustan kuntapäättäjille ehdotuksen potentiaalisten ehdokkaiden löytämiseksi, etsimiseksi. Se on saanut lievänmyönteisen vastaanoton. Esitin, että jokaiselle äänestysalueelle on saatava potentiaalisia, aktiivisia henkilöitä kuntavaaliehdokkaaksi. 


Siinä ei ole juurikaan uutta, kaikki kuntavaaliryhmittymät menettelevät näin mutta…

Äänestysalue on suuri kokonaisuus. Kemissä on mm. yksitoista (11) äänestysaluetta. 


Me Haukkarissa asuvat kuulumme Syväkangas-Ritikka-äänestysalueeseen. 
Ajatukseni on, että pyritään hakemaan ehdokkaita hiukan tiheämmällä seulalla. 


Mielellään siten, että puhutaan kaupunginosa- jopa kortteliehdokkaista.

Miksi?

Siksi, että tuttuun, tunnettuun henkilöön on tarvittaessa helppo ja vaivatonta ottaa yhteyttä. Vaikka pistäytyä juttelemassa nokakkain mielen päällä olevista kunta-asioista…

Olen lähestynyt hiukan yli kuukausi sitten ensimmäistä kertaa ”oman pääalueeni eli Haukkarin” asukkaita avoimen kirjeen muodossa. 

Tavoitteeni on orientoitua nimenomaan tämän alueen pääehdokkaaksi, jolle tällä kerralla kuntaäänet keskitetään.

Arvelen, että kirjoittamani Blogitekstin luki hyvin harva haukkarilainen - todennäköisesti muutama. Esitin toivomuksen, että antakaa sanan kiertää...

Muistutan edelleen, että jokainen ääni on tärkeä. Valitettavasti suurin puolue Kemissäkin on ollut pitkään Nukkuvat, edellisissä kunnallisvaaleissa pitkästi yli 40%:n kannatuksella. 

Nukkuvien noin 45%:n ylivalta on Kemissä murrettava.
Todennäköisesti kirjoitan Kuntavaalit huhtikuussa 2017- aiheesta ennen H-hetkeä vielä muutaman kerran, mahdollisesti kerran kuukaudessa. 

Kerron minkätyyppiset asiat minulle ovat toteuttamassani kuntapolitiikassa tärkeitä. Arvelen, että vastaan aikanaan esiintyviin vaalikoneisiin. Niitä on todennäköisesti useita... 

Tilastotietoja edellisistä kunnallisvaaleista/kuntavaaleista:

Lapin vaalipiiri - Kemi - Puolueiden kannatus Selitysteksti tulosteelle



Kunnan valtuustopaikat
43


Valtuustopaikkojen muutos
0
Tiedot päivitetty
6.11.2012, 12.23
Äänioikeutettuja
18 274
Äänistä laskettu
100,0%
Hyväksyttyjä ääniä
10 010
Äänestysprosentti
55,3%
Hyväksyttyjä ääniä 2008
11 145
Äänestysprosentti 2008
60,8%
Hyväksyttyjä ääniä 2011
12 194
Äänestysprosentti 2011
66,6%
Hylätyt äänet
90

Kuntavaalit 2012
Muutos kuntavaalit 2008
Muutos eduskuntavaalit 2011
Prosenttia
Paikkoja
Ääniä
Prosentti­yksikköä
Paikkoja
Ääniä
Prosentti­yksikköä
Ääniä
VAS
32,3
15
3 236
-2,2
-1
-617
+4,3
-180
SDP
23,6
10
2 360
-0,6
-1
-333
+4,7
+61
KESK
16,8
7
1 677
-0,6
-1
-261
+2,6
-47
KOK
13,3
6
1 336
-0,6
0
-223
+2,6
+30
PS
8,7
4
874
+6,2
+3
+597
-13,0
-1 779
VIHR
2,3
1
233
-1,1
0
-149
-1,0
-171
SKP
1,3
0
128
-0,4
0
-60
+0,6
+48
KD
0,8
0
79
-0,1
0
-17
-0,7
-98
KTP
0,7
0
73
-0,7
0
-86
0,0
-14
M11
0,1
0
14
+0,1
0
+14
0,0
+2


Lapin vaalipiiri - Kemi - Äänestysalueet Selitysteksti tulosteelle



Kunnan valtuustopaikat
43


Valtuustopaikkojen muutos
0
Tiedot päivitetty
6.11.2012, 12.23
Äänioikeutettuja
18 274
Äänistä laskettu
100,0%
Hyväksyttyjä ääniä
10 010
Äänestysprosentti
55,3%
Hyväksyttyjä ääniä 2008
11 145
Äänestysprosentti 2008
60,8%
Hyväksyttyjä ääniä 2011
12 194
Äänestysprosentti 2011
66,6%
Hylätyt äänet
90
Aluenro
Alue


Äänioikeut.
Äänestysprosentti
Laskettu %
011
Ajos
293
57,0
100,0
010
Hepola-Rytikari
1657
56,2
100,0
003
Marttala
1372
50,4
100,0
009
Peurasaari
1107
59,9
100,0
005
Ristikangas-Kivikko
1678
57,4
100,0
002
Ruutti-Koivuharju
2170
57,6
100,0
001
Sauvosaari
3077
53,0
100,0
008
Syväkangas-Ritikka
1702
51,5
100,0
007
Takajärvi-Siikakangas
1532
54,4
100,0
006
Tervaharju
1940
57,1
100,0
004
Torvinen
1746
56,4
100,0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti