keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Päiväkirja: Karvanaamana on kiva olla...

Olipa mukava lukea taas kerran Jussi Saarelan tekstiä. Aiheeseen liittyvänä kerron omia partakokemuksiani.

Itse aloin pitämään partaa 1970-luvun puolessa välissä. Miksi? Siksi, että oli muka niin työlästä ajaa sitä ainakin joka toinen päivä ja iho tuntui olevan niin arka, joten annoin parran kasvaa.
Minulla on ollut kokoparta yhtäjaksoisesti yli 40 vuotta. Todennäköisesti en aja enää partaa aivan kokonaan pois. Itse hoidan/saksin sen "Fiskarseilla" niin kuin asian ilmaisen aina Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkillä käydessäni. 
Olen käynyt heillä mallina muutaman vuoden silloin tällöin. Haluavat leikata klassisen tyylin mukaan harmaita, lähes valkoisia hiuksiani ja partaani. Hiuspysäkillä annan leikata sekä hiukset että parran yleensä kohtalaisen lyhyeksi. Onneksi ne vielä kasvavat.

Kieltämättä karvanaamana on mukava olla niin kuin Jussi Saarela toteaa. Arvelen hänenkin siirtyvän ajan saatossa kokoparran käyttöön...


Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

Päiväkirja: Karvanaamana on kiva olla


Jussi Saarela
Lähes jokaisessa mainoksessa on nykyään miehellä parta. Vissiin sen vuoksi, kun sen pitäminen on muotia.
Minäkin olen ollut karvanaama kolmisen vuotta melkein koko ajan. En siksi, että se on muotia. Parta vaan alkoi kasvaa silloin niin hyvin, myös viikset, jotka eivät aikaisemmin kasvaneet kunnolla.
Välillä partani kasvaa niin pitkäksi, että olen melkeinpä mettärosvon näköinen. Muistan kuulleeni tämän tuuheapartaista miestä kuvaavan sanan joskus sedältäni.
Alkuun partani herätti huomiota, mutta siihen ovat vissiin kaikki tutut jo tottuneet.
Vaimoni on sanonut, että en saa ajaa kokonaan pois partaani. Muutaman kerran olen ajanut naamani kokonaan sileäksi, mutta siitä olen saanut heti palautetta häneltä. Muistan, kun tein niin ensimmäisen kerran. Vaimo suunnilleen suuttui siitä, mutta leppyi nopeasti.
Partaöljyä tai hoitoainetta en ole vielä sortunut käyttämään kuten jotkut trendikkäät miehet. En ole myöskään pyytänyt parturia trimmaamaan naamakarvojani. Ehkä sorrun näihin vielä joku päivä.
Parran hoidosta taitaa tulla samanlainen muodikas harrastus kuin vaikkapa chilin kasvatuksesta tai viinin maistelusta. Mikäpä siinä. Jokaisella on omat mielenkiintonsa kohteet ja niin pitää ollakin.
Kaduilla tulee vastaan monenlaisia karvanaamoja. Joillekin miehille parta puolestaan ei kasva ollenkaan, vaikka he epätoivoisesti sitä yrittävät kasvattaa. Onhan parta aika miehekäs ja tyylikäskin.
Minulla taitaa parta pysyä vielä pitkään naamassa. Olen siihen jo niin hyvin tottunut.
Partaöljyä tai hoitoainetta en ole vielä sortunut käyttämään.
En ole myöskään pyytänyt parturia trimmaamaan naamakarvojani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti