tiistai 13. syyskuuta 2016

MOT-ohjelma hakoteillä > metsässä...



Tarkoitus pyhittää keinot, on usein käytetty sanonta. Katsottuani pätkän viimeisintä MOT-ohjelmaa tulin vakuuttuneeksi, että kyllä taas on kuvaruutuun raahattu äkkivääriä niin sanottuja asiantuntijoita, jotka yrittävät lytätä kaiken järjellisen toiminnan Suomesta. Aina eri verukkeilla > tällä kerralla taisi tieteellinen tutkimut olla käsikassarana...

Niin kauan kuin minä muistan, on väitetty, että Suomessa puuta/puumateriaalia ei - muka - riitä.

Kyllä sitä riittää joka lähtöön. 

On murheellista, että meitä yritetään aivopestä itse rahoittamamme median kautta aivan muusta, joka ei vastaa todellisuutta.

Vaikka alla olevassa artikkelissa puhutaan Suomen metsäteollisuuden investointihankkeita, olisi ollut korrektia edes sivulauseessa mainita myös muita mahdollisia investointisuunnitelmia Suomeen.

Alla olevasta artikkelista olisi mielestäni voinut mainita yhden Suomen tähän mennessä potentiaalisimmasta biotehdashankkeesta - kiinalaisten Kaidi-hankkeesta Kemin Ajokseen, josta odotetaan lopullista rakentamispäätöstä tämän vuoden aikana.

Mikäli olen oikein ymmärtänyt em. hankkeessa on nimenomaan materiaalivirtoja tutkittu aktiivisesti ja haettu uusia ratkaisumalleja. Maailma - nimenomaan puuhun liittyvä maailma - ei ole vielä valmis, ei lähimainkaan...

 

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:


Metsäteollisuus laajentaa ja rakentaa uutta



Kuva: Yle/Tuomas Stedt
TIINA LUNDELLHELSINKI


Metsäteollisuus on jo usean vuoden ajan ollut Suomen ahkerimpia investoijia.

Metsä Group rakentaa Äänekoskelle on parhaillaan biotuotetehdasta. Kyseessä on paitsi Suomen, myös Euroopan suurin metsäteollisuusinvestointi. Hankkeen kustannusarvio on 1,2 miljardia euroa. Tehdas valmistuu vuoden kuluttua syksyllä.

Samaan aikaan useat muut metsäyhtiön laajentavat tuotantolaitoksiaan. Noin 100 miljoonan suuruisina investointihankkeita tehdään mm. UPM:n tehtailla Imatralla, Kotkamillsillä Kotkassa sekä Stora Enson tehtaalla Imatralla. Lisäksi Metsä Group suunnittelee 100 miljoonan euron investointia puoliksi Suomeen ja Viroon.
Suunnitteilla useita
miljardihankkeita

Päivän sana on biotalous. Biotuotteiksi kutsutaan tuotteita, jotka valmistetaan osittain tai kokonaan uusiutuvasta raaka-aineesta, kuten puusta.

Enää ei puhuta sellutehtaista, vaan biotuotetehtaista. Parhaillaan on tekeillä investointiselvityksiä kolmesta miljardiluokan biojalostamohankkeesta sekä yhdestä noin puolen miljardin euron suuruisesta hankkeesta.
Biojalostamojen ydintuote on puukuitu eli sellu. Sen yhteyteen tehdään erilaisia tuotteita jalostamaan puuvirtaa mahdollisimman moniksi eri tuotteiksi.


KUST.ARVIO M/€


YRITYSKUST.ARVIO M/€Finnpulp Oy Kuopio 1400 havusellutehdas, biojalostamo
KaiCell Fibres Oy Kainuu (useita sijaintivaihtoehtoja) 900 - 1000 sellutehdas, biojalostamo
Boreal Bioref Oy Kemijärvi 800 havusellutehdas, biojalostamo
Selvitysryhmä Haapajärvi 500 havusellutehdas, biojalostamo

METSÄTEOLLISUUS
BIOTUOTETEKNIIKKA
METSÄ GROUP
UPM
STORA ENSO
SELLUTEOLLISUUS
KOTKAN PAPERITEHDAS
ÄÄNEKOSKI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti