perjantai 23. syyskuuta 2016

Miksi sodat jatkuvat, jatkuvat, jatkuvat?

Maailmalla riehuu lukematon määrä erilaisia konflikteja, kriisejä, sisällissotia ja totaalisia sotia.

Sotia, joissa osapuolina saattaa olla kymmeniä eri ryhmittymiä. Tyypillinen em. tyyppinen sotatila on tällä hetkellä menossa Syyriassa.

Todettakoon, että yli 300 000 ihmistä on kuollut Syyriassa vuoden 2011 protesteista sisällissodaksi laajentuneen konfliktin aikana.

Miksi sodat jatkuvat, jatkuvat, jatkuvat? Syy on yksinkertainen. Sotien ei loppujen haluta loppuvan, koska ne ovat usein, oikeastaan aina, sotiville osapuolille taloudellisesti tuottoisia. Maailman suurimmat asekauppiaat ovat luonnollisesti asialla.

Silloin siviilien kärsimykset, alueiden totaalinen tuho, kokonaisten kaupunkien hävitys, YK:n vetoomukset, jne. ovat sivuseikkoja, pääasia on, että rahaa kilisee roppakaupalla kirstuun vanhaa sotakalustoa hävitettäessä. Osa rahasta käytetään sotakaluston uusimiseen, päivitykseen entistä tehokkaammaksi/tappavammaksi.

Pätkä Wikipediatekstiä:

Maailman suurimmat aseidenviejämaat

Venäjän Sevmaš-telakalta muutostöiden jälkeen ostajamaalle Intialle vuonna 2013 luovutettu lentotukialus INS Vikramaditya.
Tällä hetkellä maailman suurin aseidenviejämaa on Venäjä. Yhdysvallat oli vielä vuoteen 2012 asti suurin aseidenviejä. Ruotsalaisen rauhantutkimuslaitos SIPRIn mukaan 2010-luvulla Venäjä on lisännyt osuuttaan kansainvälisessä asekaupassa ja noussut 2013 maailman suurimmaksi aseidenviejäksi. Myös Kiinan merkitys asekaupassa kasvoi.
Oheisen taulukon arvot kuvaavat SIPRIn tilastoimaa asemyynnin laajuutta tutkimuslaitoksen kehittämällä arvostustavalla. Yksikkönä on miljoonaa SIPRI TIViä (trend-indicator value; SIPRI TIV oli alkujaan lähellä vuoden 1990 Yhdysvaltain dollaria). Esimerkiksi käytetyn asejärjestelmän kuten panssarivaunun myyntiarvoksi katsotaan 40 prosenttia uuden arvosta. Mikäli käytetty järjestelmä modernisoidaan, kauppa arvostetaan 66 prosenttiin uuden järjestelmän hinnasta. On huomattava, etteivät luvut kuvaa aseiden todellisia kauppahintoja. Monen asekaupan todellisia hintoja ei esitetä julkisuudessa.
Sija 2013Valtio200420052006200720082009

2010

2011
2012
2013
1Venäjän lippu Venäjä6178513450955426595355756039848583918283
2Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat6866670074538003628866588641894589506153
3 Kiina29230359743058610001423134217041837
4Ranskan lippu Ranska221917241643243219941865834175010761489
5Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta1316103985510189821022105410409231396
6Saksan lippu Saksa110520802567319425002432234013611177972
7 Italia212774502684417514627924790807
8Israelin lippu Israel628368299438281807472577514773
9Espanjan lippu Espanja561088435906109985131437706605
10Ukrainan lippu Ukraina2002905537283303202015501510589
11Ruotsin lippu Ruotsi314538432366454383806700490505
12Valko-Venäjän lippu Valko-Venäjä9897338
13 Etelä-Korea2948942208016395331218307
14Alankomaiden lippu Alankomaat20958311871326530545503533773302
15Sveitsin lippu Sveitsi243246285301482255137310231205
16 Kanada265226226334227169258307271199
17Puolan lippu Puola810131
18Romanian lippu Romania1108108
19Suomen lippu Suomi4010394
20Turkin lippu Turkki3310182

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti