Lueskelin Tampereen ratikkasuunnitelmista tämän päivän osalta, suunnitelmista, joissa jo hahmotellaan ratikkavaunujen toimittajia.
Sattui näkökenttään myös toimittaja Jari Korkin keväinen kevytteksti asiasta. Teksti antaa hiukan perspektiiviä tamperelaisten suunnitelmille.
Olemme opiskeluaikaan asuneet neljä vuotta Tampereella 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa.
Kyllä ratikka Tampereelle sopii, on se niini iso kylä nykyisin. Todettakoon, että Helsingissä harvakseltaan käydessämme on aivan pakko ajaa ratikalla muutama lenkki...
Jari Korkki: Ratikka kolisee Tampereelle – sata vuotta myöhässä
Näin syntyperäisenä tamperelaisena on saanut aavistuksen huvittuneena seurata Tampereen kunnanpäättäjien lapsenomaista riemua hallituksen lupaamista raitiovaunumiljoonista, kirjoittaa Jari Korkki blogissaan.
Tamperelaiset näyttävät vallan riehaantuneen siitä, kun Sipilän hallitus lupasi kehysriihessään runsaat 70 miljoonaa euroa kaupungin raitiovaunuhankkeeseen.
Kaupunginvaltuuston pitäisi tehdä lopullinen päätös asiasta lokakuussa. Jos Luoja suo ja viskaalit sallivat, työt alkavat heti kun sää sallii vuoden 2017 alusta.
Ei ny silti tehrä siittä mitään numeroo.
Tulee nääs mieleen kohtapuoliin ratikka-aikaan siirtyvässä Hervannassa viimeiset vuotensa viettänyt hävittäjäsankari Hans ”Hasse” Wind.
Kun tasavallan presidentti Martti Ahtisaari kutsui Mannerheim-ristin ritarit ensimmäisiin linnanjuhliinsa 1994, tyytyi tämä kaksinkertainen Marskin ritari toteamaan paikalliselle aviisille, että Paasikiveltä minä sitä kutsua odotin enkä tältä nykyiseltä.
Itsekin odottelin ratikkapäätöstä jo kenraalikuvernööri Seynin senaatilta vuonna 1914.
Tampereen kunniakas raitiovaunuhanke käynnistyi jo vuonna 1907, kun kaupunkiin asetettiin raitiotiekomitea. Parin vuoden pähkäilyn jälkeen se päätyi siihen, että ratikka tosiaan tarvitaan (Pispalan) Rajaportilta Hämeenkadun kautta Tammelantorille.
Kartalla linjaus ei näytä ihan tyhmältä nykyäänkään, vaikka kaupunki on tietysti kasvanut joka suuntaan.
Päätöskin oli jo kesällä 1914 likipitäen tehty, kun Sarajevossa syttyi taas kerran jokin sota ja pilasi hyvän hankkeen. Lopullisesti sen kaatoi lama 1929.
Tai niin no, never say never again…
Tällä kertaa tamperelaiset ovat varautuneet hankkeeseensa huolella. Hämeenkadulle on raivattu ratikoille tilaa siirtämällä autoliikenne valtavaan tunneliin Näsijärven rantaan.
Tai tarkkaan ottaen tunneli on vasta valmistumassa ensi vuoden keväällä, mutta eipä toisaalta niiden ratikoidenkaan odoteta kolistelevan Hämeenkatua ennen kuin 2020-luvulla.
Siksi jotkut ovatkin kohotelleet kulmakarvojaan, kun henkilöautot raivattiin Hämeenkadun itäpäästä tukkimasta ratikoiden tietä jo toissa kesänä.
Syy on kuitenkin ymmärrettävän kirkas: tamperelainen torintallaaja on sen verran hidas tai hienommin sanottuna varovaisen harkitseva, että totuttelu ratikoiden sulostuttamaan urbaaniin kaupunkielämään ottaa aikansa.
Aamulehdessä oli ilmoitus, jossa kyseltiin tarjouskilpailussa Tampereen hankkeeseen raitiovaunutoimittajaa.
Niiden rakentamisesta en varsinaisesti ymmärrä mitään, mutta mietin, että kun kerran olen toimittaja ja tässäkin aika pitkästi jo ratikoista paasannut, niin voisin alkaa.
Ihan ensmätteks annan Tampereen ratikalle nimen.
Se on Raipe. Rimmaa hienosti rotvallin kanssa.
Se on lyhennys sanasta rairepemari.
Ja ennen kuin tapparalaiset hermostuu, niin hommataan kaupan päälle pari luksusvaunua. Ja annetaan niitten nimiksi Pate ja Juti. Sitä odotellessa kun rollikap palaa.
Turkulaisten raidehankkeista ei tällä kertaa tarvitse lausua mitään, mitäs luopuivat ratikastaan vapaaehtoisesti 1970-luvun alussa.Noin yleisellä tasolla voi tietysti todeta, että hyvä kun Turusta pääsee tunnissa edes johonkin.
Jos ei muuta niin vaikka sitten Helsinkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti