Alla olevassa artikkelissa todetaan:
Simon Ala-Penikoilla sijaitsi aikoinaan puolustusvoimien ilmanvalvontatutka. Entiseen tutka-asemaan sisältyvät asuinrakennus, toimistorakennus, varastorakennukset ja bunkkerirakennus.
Artikkeli vei ajatukseni 1960-luvun puoleenväliin. Miksi? Siksi, että olimme silloin marjassa, puolukassa em. ilmavalvontatutkan läheisyydessä. Mukana minun lisäksi olivat äitini, sisareni, sisarentytär ja tyttöystäväni, nykyinen vaimoni. Kulkuneuvona minulla oli siihen maailman aikaan Opel-farmariauto,
______________________________
Olen taannoin hiukan vihjannut, mksi olen aikanaan aloittanut kirjoittamisen. Se liittyy kokeemaani vääryyteen, epäoikeudenmukaisuuteen erään 1960-luvun puolenvälin puolukkareissun uutisoinnista paikallisessa lehdessä. Uutisoinin tapahtumat sijoittuvat Simon Pömiön silloisen tutka-aseman läheisyyteen...
_______________________________
Kerron asian lyhyen kaavan mukaisesti:
Lähestyimme tutka-asemaa aikeissa mennä sen ohi kulkevaa tietä eteenpäin. Minulla oli pieni kamera, jolla napsin ympäristöstä valokuvia, en varsinaisesti em. tutka-asemasta, koska tien varressa oli kyltti valokuvauskiellosta.
Ollessani tutka-aseman portin kohdalla, sieltä suorastaan syöksyi nuori nainen kahden susikoiran kanssa. Naisella oli lisäksi varusteena kaulallaan hihnasta roikkumassa konepistooli. Hän vaati minua luovuttamaan filmirullan.
Luonnollisesti ihmettelin miksi ihmeessä ja selostin hänelle, että en ole ottanut tutka-asemasta valokuvia..
Tilanne tuntui minusta sen verran epämielyttävältä, jopa uhkaavalta ärhentelevien, kuolaavien susikoirien ja palavasilmäisen konepistoolinaisen edessä, että aukaisin kameran takakannen ja vedin siinä olleen filmirullan suoraksi ja heitin sen maahan. Mahdollisesti totesin: "Siinäpä tuo nyt sitten on... !"
Jatkoin matkaa muiden marjastajien perään. Muistaakseni saimme kerätyksi hyvin marjoja em. retkellä.
Seuraavana päivänä kirjoitin ensimmäisen yleisönosastokirjoitukseni vanhalla Remington-kirjoituskoneella. Koneella, joka minulla on edelleen varaston hyllyllä ja käyttökunnossa. Hätätilassa siihen joutuu mustenauhan hankkimaan, mikäli sellaisia on enää edes olemassa/saatavissa.
Kirjoitin pitkän artikkelin marjareissukokemuksistani ja vaadin lehden välityksellä paikalliselta sotilaspiirin komentajalta vastauksen esittämiini lukuisiin kysymyksiin.
Artikkelini on "saksittu" niin törkeästi, että en luonnollisestikaan voinut sitä hyväksyä. Kaikki olennainen oli otettu pois ja vastaus oli ympäripyöreä, täysin epäolennasta...
Taisinpa kirjoittaa mm. että jos aikomukseni olisi ollut "vakoilumielessä" kuvata kyseistä tutka-asemaa, olisin kiivennyt kilometrin päässä kuuseen ja pitkällä putkella eli kauko-objektiivilla ikuistanut em. ihmeellisyyden = salaisuuden.
Taisinpa mainita myös, että kaikki Suomen vastaavat tutka-asemat ovat tarkkaan tiedossa niin idässä kuin lännessä tarkkoine koordinaatteineen.
Nimenomaan kirjoitukseni pääasia oli tuo edellä mainittu nainen susikoirineen ja konepistooleineen - hän ei mielestäni kuulunut niin sanotusti siihen maailman aikaan joukkoon. Se asia haisi ja pahasti enkä saanut siihen minkäänlaista vastausta...
Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:
Simon Ala-Penikoilla sijaitsi aikoinaan puolustusvoimien ilmanvalvontatutka. Entiseen tutka-asemaan sisältyvät asuinrakennus, toimistorakennus, varastorakennukset ja bunkkerirakennus.
Artikkeli vei ajatukseni 1960-luvun puoleenväliin. Miksi? Siksi, että olimme silloin marjassa, puolukassa em. ilmavalvontatutkan läheisyydessä. Mukana minun lisäksi olivat äitini, sisareni, sisarentytär ja tyttöystäväni, nykyinen vaimoni. Kulkuneuvona minulla oli siihen maailman aikaan Opel-farmariauto,
______________________________
Olen taannoin hiukan vihjannut, mksi olen aikanaan aloittanut kirjoittamisen. Se liittyy kokeemaani vääryyteen, epäoikeudenmukaisuuteen erään 1960-luvun puolenvälin puolukkareissun uutisoinnista paikallisessa lehdessä. Uutisoinin tapahtumat sijoittuvat Simon Pömiön silloisen tutka-aseman läheisyyteen...
_______________________________
Kerron asian lyhyen kaavan mukaisesti:
Lähestyimme tutka-asemaa aikeissa mennä sen ohi kulkevaa tietä eteenpäin. Minulla oli pieni kamera, jolla napsin ympäristöstä valokuvia, en varsinaisesti em. tutka-asemasta, koska tien varressa oli kyltti valokuvauskiellosta.
Ollessani tutka-aseman portin kohdalla, sieltä suorastaan syöksyi nuori nainen kahden susikoiran kanssa. Naisella oli lisäksi varusteena kaulallaan hihnasta roikkumassa konepistooli. Hän vaati minua luovuttamaan filmirullan.
Luonnollisesti ihmettelin miksi ihmeessä ja selostin hänelle, että en ole ottanut tutka-asemasta valokuvia..
Tilanne tuntui minusta sen verran epämielyttävältä, jopa uhkaavalta ärhentelevien, kuolaavien susikoirien ja palavasilmäisen konepistoolinaisen edessä, että aukaisin kameran takakannen ja vedin siinä olleen filmirullan suoraksi ja heitin sen maahan. Mahdollisesti totesin: "Siinäpä tuo nyt sitten on... !"
Jatkoin matkaa muiden marjastajien perään. Muistaakseni saimme kerätyksi hyvin marjoja em. retkellä.
Seuraavana päivänä kirjoitin ensimmäisen yleisönosastokirjoitukseni vanhalla Remington-kirjoituskoneella. Koneella, joka minulla on edelleen varaston hyllyllä ja käyttökunnossa. Hätätilassa siihen joutuu mustenauhan hankkimaan, mikäli sellaisia on enää edes olemassa/saatavissa.
Kirjoitin pitkän artikkelin marjareissukokemuksistani ja vaadin lehden välityksellä paikalliselta sotilaspiirin komentajalta vastauksen esittämiini lukuisiin kysymyksiin.
Artikkelini on "saksittu" niin törkeästi, että en luonnollisestikaan voinut sitä hyväksyä. Kaikki olennainen oli otettu pois ja vastaus oli ympäripyöreä, täysin epäolennasta...
Taisinpa kirjoittaa mm. että jos aikomukseni olisi ollut "vakoilumielessä" kuvata kyseistä tutka-asemaa, olisin kiivennyt kilometrin päässä kuuseen ja pitkällä putkella eli kauko-objektiivilla ikuistanut em. ihmeellisyyden = salaisuuden.
Taisinpa mainita myös, että kaikki Suomen vastaavat tutka-asemat ovat tarkkaan tiedossa niin idässä kuin lännessä tarkkoine koordinaatteineen.
Nimenomaan kirjoitukseni pääasia oli tuo edellä mainittu nainen susikoirineen ja konepistooleineen - hän ei mielestäni kuulunut niin sanotusti siihen maailman aikaan joukkoon. Se asia haisi ja pahasti enkä saanut siihen minkäänlaista vastausta...
Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:
Entinen tutka-asema muuttui Simossa marjanpoiminnan keskukseksi
Jussi Saarela
Helsinkiläisen torikauppiaan Juha Vaahtokarin marjanpoiminnan logistiikkakeskus Simossa on lähtenyt hyvin pyörimään. Hän osti vuonna 2013 Senaatti-Kiinteistöiltä puolustusvoimien entisen tutka-aseman ja sen tontin Ala-Penikoilta. Toiminta paikassa alkoi kesällä 2004.
Lukuisissa rakennuksissa on hyvin tilaa marjojen vastaanottamiseen ja jalostamiseen sekä poimijoiden majoittumiseen. Käynnissä on nyt kolmas marjanpoimintakesä paikassa.
– Tällä kaudella keräsimme yhteensä noin 20 000 kiloa marjoja. Niitä poimi yhteensä viisikymmentä ukrainalaista poimijaa. Lisäksi ostamme marjoja paikallisilta ihmisiltä, yrittäjä kertoo.
Vaahtokari hankki Simon paikan hyvien marjamaiden läheltä, jotta saa näppärästi marjoja myyntiin perheen torimyyntipisteisiin Helsinkiin ja tukuille. Hänen piti vain kalustaa tilat, koska remonttia tilat eivät juuri tarvinneet. Lisäksi hän teki kylmiön sekä hankki marjanpuhdistuslaitteiston.
– Tämä paikka on palvellut kuten suunnittelinkin.
Meri-Lapin alueelta poimittavat marjat ovat mustikka, puolukka, hilla, karpalo, mesimarja ja tyrni. Torikauppias myös jalostaa Simossa marjoja mehuiksi ja hilloiksi.
Marjat hän kuljettaa itse kuorma-autolla etelään.
Simon Ala-Penikoilla sijaitsi aikoinaan puolustusvoimien ilmanvalvontatutka. Entiseen tutka-asemaan sisältyvät asuinrakennus, toimistorakennus, varastorakennukset ja bunkkerirakennus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti