Olen seurannut Saksan kehitystä Saksasta käsin pian 21 vuotta. Liittokansleri on vaihtunut kaksi kertaa. Kun Angela Merkel vuonna 2005 tarttui vallan kahvaan, hän lausui poikkeukselliset sanat edeltäjälleen:
”Haluaisin kiittää liittokansleri Gerhard Schröderiä henkilökohtaisesti siitä, että hän Agenda 2010 -ratkaisuillaan avasi rohkeasti ja päättäväisesti oven uudistuksille ja vei ne läpi vastustuksesta huolimatta.”
Schröderiä tuli ikävä, kun perjantaina luki pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen viimeisimmän budjettiriihen tuloksia.
Suomi tarvitsisi nyt kipeästi miehen tai naisen, joka uskaltaa täräyttää hajalle kaikki ne vanhat rakenteet, jotka jarruttavat ihmisten työllistymistä ja hidastavat talouskasvua. Senkin uhalla, että oma asema menee. Ja siitäkin huolimatta, että huuto ja poru työmarkkinajärjestöissä ja muissa edunvalvontaompeluseuroissa on kova.
Demarikansleri, vuodesta 1998 vuoteen 2005 punavihreää hallitusta johtanut Gerhard Schröder teki juuri näin. Hän ajoi vuosina 2003-2005 läpi rajun sosiaaliturva- ja työmarkkinauudistuksen ammattiyhdistysliikkeen ja omien puoluetovereidensa vastuksesta huolimatta.
Vuonna 2005 Saksa ajautui ennenaikaisiin vaaleihin, koska demarit eivät seisoneet kanslerinsa takana. Valta vaihtui.
Merkel ei 30. marraskuuta 2005 kiitellyt turhaan. Agenda 2010 on osaltaan siivittänyt Saksan talouden erinomaiseen iskuun. Tämän myöntävät myös uudistuksen vastustajat.
Suomessa on tietysti iso liuta sosiaaliturvaguruja, jotka tuntevat saksalaisten asiat paljon saksalaisia paremmin. He löytävät Schröderin paketista loputtoman määrän yksityiskohtia, joiden vuoksi Suomessa ei missään tapauksessa kannata lähteä tälle tielle.
Ei, vaikka Saksa hakkaa meidät kaikilla tärkeimmillä mittareilla.
Suomi on jämähtynyt nössöjen ja jarrumiesten kuolettavaan pihtiotteeseen.
Maan hallitus on täynnä nössöjä. He eivät käytä hallitukselle ja eduskunnalle kuuluvaa valtaa Suomen surkean työllisyystilanteen laukaisemiseksi. Eikä oppositiossa ole parempaa tarjolla. Pikemminkin päinvastoin.
Nössöt pelkäävät työmarkkinakoneen jarrumiehiä ja -naisia, joille kone on työllisyysastetta ja talouskasvua tärkeämpi asia.
Tuhertaminen saa jatkua, koska me toimittajat olemme surkimuksia. Me räksytämme nössöjen ja jarrumiesten joukolle kyllä aikamme. Mutta kun ylikeitetyllä spagetilla työntäminen lopulta tuottaa oikeiden uudistusten sijaan parhaassakin tapauksessa vain muutaman avuttoman reunahuomautuksen, me kiittelemme nöyrästi toimivaa suomalaista sopimusyhteiskuntaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti