maanantai 21. syyskuuta 2015

Viranomaisvalvontaa jälkijunassa - hyvä niin(kin)...

Tänään maanantaina 21.09.2015 Tornion kaupunginvaltuusto päättänee järjestelykeskuksen perustamisesta. 

Viranomaisvalvonta rajalla tulee hiukan jälkijunassa, sillä satoja pakolaisia, mahdollisia ja todennäköisiä turvapaikanhakijoita on siirtynyt jo Kemin ja Oulun kautta pääasiassa Etelä-Suomeen.

Tosin kontrollia ei kukaan tulijoista voi välttää, sillä paperittomana Suomessa on vaikea ja turvatonta elää jatkossa...


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Tornion järjestelykeskus aloittaa toimintansa huomenna

Yhdenvertaisuus­valtuutettu: Pistokokeet rajalla eivät ole syrjivää etnistä profilointia

KOTIMAA 
SAMI KERO / HS
Joukko pakolaisia nousi Kemin-bussiin Tornio-Haaparannan linja-autoasemalla lauantaina iltapäivällä. Suurin osa heistä aikoo jatkaa matkaansa kohti Etelä-Suomea.
Joukko pakolaisia nousi Kemin-bussiin Tornio-Haaparannan linja-autoasemalla lauantaina iltapäivällä. Suurin osa heistä aikoo jatkaa matkaansa kohti Etelä-Suomea.
Viranomaiset tehostavat valvontaa rajoilla kasvavan turvapaikanhakijoiden määrän takia. Sisäministeriöstä kerrottiin viikonloppuna, että tehostaminen merkitsee, että poliisi alkaa tarkastaa henkilöpapereita Suomen rajoilla.
Sortuuko poliisi syrjivään etniseen profilointiin, jos se pysäyttää rajalla vain turvapaikanhakijoilta näyttäviä ihmisiä ja pyytää ainoastaan heiltä matkustusasiakirjoja nähtäväksi?
Ei sorru, sanoo yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä.

"En usko, että poliisi tekee kenellekään kiusaa kysymällä papereita harkitsemattomasti. Poliisin toiminnan tavoite ei ole käännyttää heitä pois Suomen rajoilta, vaan varmistaa, että he pääsisivät rekisteröitymään turvapaikanhakijoiksi", Pimiä sanoo.

Pimiä tulkitsee,että poliisilla on riittävät perusteet olettaa esimerkiksi Tornioon rajan yli massoittain saapuvia ryhmiä turvapaikanhakijoiksi. Siten on olemassa perusteltu syy tarkastuksiin.

"Ei siinä tarvitse miettiä, että ovatkohan he menossa Lappiin vaeltamaan vai tulossa turvapaikanhakijoiksi."
Torniossa rajan yli on viime viikolla tullut rajan yli satoja turvapaikanhakijoita vuorokaudessa.


"Määrä on valtava, heitä tulee satoja päivässä, isoissa ryhmissä. Se luo olettaman, että juuri nämä ovat ihmisiä, jotka ovat matkustaneet ympäri Eurooppaa turvapaikkaa hakeakseen. Ei se ole silloin turhan valvonnan tekemistä heille."
"Olisi eri asia, jos yksittäinen henkilö tulisi vaikka henkilöautolla ja hänet tarkastettaisiin pelkästään ulkonäön perusteella", Pimiä selittää.
Poliisi syyllistyisi syrjivään etniseen profilointiin, jos se esimerkiksi tekisi ratsian helsinkiläiseen nuorisotaloon ja pyytäisi henkilöllisyyspaperit ainoastaan vaikkapa syyrialaisilta näyttäviltä ihmisiltä.
"Koska ei ole oletettavaa, että turvapaikanhakijat olisivat siellä nuorisotalolla. Silloinhan voisi ajatella, että todellista tarvetta henkilötietojen saamiseen ei ole paikkapuhuttelussa."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti