torstai 10. syyskuuta 2015

Mielenkiintoinen Selkäsaaressa käynti tänään torstaina 10.09.2015...

Ajelimme aamulla Hahtisaaresta Selkäsaareen. Vesi oli aika matalalla, joten varmuuden vuoksi kone trimmillä niin ylös kuin se jäähdytyksen vuoksi oli mahdollista. Varmuuden maksimointia oli lisäksi se, että sammutin moottorin aikaisessa vaiheessa ja loppumatka melottiin - tosin vain kolmisenkymmentä metriä.
Normaalin tai korkean vedenkorkeuden aikana voi ajella rantaan saakka huoletta. 

Rantautuessamme huomasimme, että rannalla olevan veneen päällä olevaan katiskaan oli mennyt lintu, vaikka mielestäni olin suuaukon kohoilla tukkinutkin. Eikä mikä tahansa lintu vaan haukka.
Ensiarviomme oli, että se oli varpushaukka kotiin tultuame asia tarkistettiin - kyllä, se oli varpushaukka.
Sitä oli todennäköisesti kiinnostanut katiskan sisällä oleva houkutin. Kyseinen katiska (Rambo) ostettiin aikanaan Kemistä City Sportista lähinnä siksi, että se oli mahdollista pistää siististi kasaan.
Tosin jo monta vuotta sitten sidoin nippusiteillä sen pysyvään, kiinteään lähes kuutiomuotoon, mutta siitä edelleenkin saa kaksi sivua auki - onneksi - sillä se mahdollisti varpushaukan poispääsyn ehyenä ulos.

Kyseinen lintu suhtautui "pelastajiinsa" yllättävän rauhallisesti. Pistin kyllä varmuuden vuoksi nahkahanskat käsiini. Lintu pyrähti lentoon ja jäi läheisen männyn oksalle seuraamaan nousuamme rinnettä pitkin mökille. Todettakoon, että koko päivä kyseinen lintu oli mökkimme läheisyydessä - tonttimme tuntumassa.

Tarkkaavainen lukija muistanee, että toinen katiska meillä on niin sanottu superkatiska, keskikokoinen Weke, joka ostettiin kauan sitten Prima-Raudasta. 

Toinen mielenkiintoinen ja uusi prosessi oli tänään mökkimme ympärillä käynnistetty hiiri/myyräjahti. Saimme mökillämme käyneeltä vieraaltamme  viikko sitten vinkin liittyen em. vipeltäjiin, joiden jätöksiä ja liikkumista olemme havainneet.

Vieraamme kertoi sveitsiläisestä SuperCat-hiirenloukusta. Tehokas ja siisti laite, jossa on valmiina kestosyötti. Voi myös laittaa oman syötin.
No sellaisia hankittiin aamulla Prismasta, paketissa oli kaksi SuperCattia. Ne aseteltiin tänään hiirien/myyrien kulkureiteille ja tulosta alkoi syntyä. Lyhyessä ajassa myyräkanta väheni neljällä yksilöllä.

Niin mistä tämä hiiri/myyräjahti käynnistyi?

Siitä, että yksi vipeltäjä pääsi nirhaisemaan eväspussiamme pari viikkoa sitten. Eväspussi meni samantien polttoon tulistelupaikallamme. Nyt sinne meni ilmeisesti em. nirhaisija ja sen kolme kaveria. Tuhkat vien aikanaan puiden juurille lannoitteeksi.

Että tällainen saaripäivä tänään...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti