lauantai 26. syyskuuta 2015

Usko, toivo ja rakkaus > Outokumpu...

Kyllä sijoittajalla on vielä uskoa Outokumpuun. Näin uskon itsekin. Oskaakkeenomistajat luonnollisesti toivovat "seitsemän laihan vuoden jälkeen" seitsemää kohtuullista vuotta, ei välttämättä lihavaa vuotta.

Arvelen. että monet osakkeenomistajat nimenomaan Pohjois-Suomessa tuntevat eräänlaista rakkatta yhtiötä kohtaan - onhan se tuossa näköetäisyydellä eikä se siitä minnekään häviä. Välillä tosin tuntuu, että kysymyksessä on kuitenkin viha-rakkaus-suhde...

Varsinkin jos katselee artikkelin loppupuolella olevaa Outokummun osakkeen syöksyä kolinkolia alaspäin.

Niin - nythän sitä kannattaisi ostaa, jos on sopivasti irtorahaa. Pitäneekö tässä tapauksessa paikkansa vanha suomalainen kansanviisaus: Aina kannattaa ostaa, kun halvalla saa...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Sijoittajien usko Outokumpuun horjuu

Sijoittajien epäluottamus Outokumpuun on suuri. Yhtiön osakkeen arvo on romahtanut.

TALOUS  
Kirsti Karttunen
HEIKKI SAUKKOMAA LEHTIKUVA
Outokumpu antoi tulosvaroituksen tiistaina. Yhtiön suurin terästehdas on Torniossa.
Outokumpu antoi tulosvaroituksen tiistaina. Yhtiön suurin terästehdas on Torniossa.
Tulosvaroituksen tiistaina antaneen teräsyhtiö Outokummun tulevaisuus näyttää synkältä ja osakkeen arvo laskee.
Vaikka yhtiön taival on ollut tahmea jo pitkään, kuvailivat analyytikot tulosvaroitusta yllätykseksi ja pettymykseksi, koska yhtiön arvion mukaan markkinoilla oli odotuksia hienoisesti parantuvasta tuloksesta.
Outokumpu ennakoi, että sen kolmannen vuosineljänneksen tulos on toista neljännestä heikompi. Aiempi odotus oli, että tulos jää tappiolle, mutta paranee edellisen vuosineljänneksen tuloksesta.
Toisella vuosineljänneksellä liiketulos supistui merkittävästi. Se oli 25 miljoonaa euroa tappiolla.
Vielä kuluvan vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä yhtiön liiketulos oli kaksi miljoonaa euroa voitollinen.
1. Mikä on Outokummun suurin ongelma ja mitä sille pitäisi tehdä?
Outokumpu perusteli antamaansa tulosvaroitusta odotuksia pienemmillä ruostumattoman teräksen toimituksilla. Syyksi annettiin myös nikkelin erittäin halpa hinta, joka taas vaikuttaa negatiivisesti yhtiön valmistaman ruostumattoman teräksen perushintoihin sekä raaka-aineena käytettävän kierrätysteräksen hintaan.
Halvan nikkelin takia teräksen tukkukauppiaat eivät tee uusia tilauksia, vaan tyhjentävät varastojaan odottaen, että terästä saisi nikkelin halvan hinnan vuoksi myöhemmin halvemmalla.
"Ruostumattoman teräksen markkinat heijastelevat maailmalla jatkunutta talouden ja politiikan epävakautta, pitäen esimerkiksi nikkelin hinnan varsin matalalla tasolla", kommentoi toimitusjohtaja Mika Seitovirta yhtiön tilannetta toisen vuosineljänneksen tulosjulkistuksen yhteydessä.
Se, että ostajat ovat hyvin varovaisia heikentää markkinatilannetta.
Yksi yhtiön ongelmista on Alabamassa Yhdysvalloissa sijaitseva terästehdas.

Kun tehdas saatiin toimimaan, oli markkinatilanne Yhdysvalloissa huonontunut.
Calvertin-tehdas päätyi Outokummun omistukseen ThyssenKruppin kanssa kolme vuotta sitten solmitussa yrityskaupassa. Tehdas aloitti toimintansa alkuvuodesta 2013, mutta sen toiminnassa on ollut ongelmia ja kaupallisen tuotannon käyntiin saaminen on viivästynyt.
Sitä, kuinka iso uhka Aasiasta tuotava raaka-aine on, ei osattu ennustaa eikä tilanteeseen reagoitu riittävän hyvissä ajoin.
2. Mikä on Outokummun suurin vahvuus ja voiko yhtiö pärjätä?
Outokummun markkinaosuudet ovat merkittäviä Euroopassa.
Torniossa sijaitseva tehdas on yhtiön suurin kylmävalssattuja ruostumattoman teräksen tuotteita valmistava tehdas. Se on tehokas ja yhtiön mukaan myös kannattava.
Yhtiö saa tehtaan lähellä sijaitsevasta kaivoksesta raaka-ainetta omakustannushintaan, mikä on suurimpia valtteja mitä yhtiöllä on.
Outokummulla on hyvin paljon velkaa, mutta se on pienentänyt nettotappiotaan vuosittain. Outokummun toimitusjohtaja Seitovirta sanoo yhtiön saneerauksen olevan yhä kesken.
Jos markkinatilanne elpyy ja Outokumpu ei kohtaa tuotanto-ongelmia, on sillä mahdollisuus parantaa. Voitollisen tuloksen tekeminen on kuitenkin vaikeaa ja Yhdysvaltojen tilanteesta johtuen vuoden 2016 tuloksen muodostuminen on isolta osin Euroopan varassa.
3. Mihin Outokumpu on menossa?
On selvää, että tiistaina annettu tulosvaroitus oli pettymys niin markkinoille kuin yhtiön johdollekin. Tosin kolmas vuosineljännes on yleensä Euroopan lomakauden takia vuoden vaisuin. Tappioiden kasvaminen tilanteessa, jossa uskottiin parempaan, ei luonnollisestikaan nosta yhtiön kurssia.
Koska yhtiön viimeisenkin vuosineljänneksen tuloksesta näyttää tulevan tappiollinen, on hyvin epätodennäköistä, että kuluvasta vuodesta tulisi kokonaisuudessaan kovin hyvä.
Outokummun viime vuoden liiketappio ilman kertaeriä supistui 88 miljoonaan euroon toissavuoden 377 miljoonasta eurosta. Vuoden 2014 liikevaihto kasvoi 6,8 miljardiin euroon 6,7 miljardista eurosta.
Toimitusjohtaja Seitovirta on joutunut johtajamaan Outokumpua varsin vaikeassa markkinatilanteessa aloittamisestaan vuonna 2011 lähtien.
Vaikka tilanne on välillä näyttänyt paremmalta, niin markkinatilanne ei vieläkään ole helppo. Yhtiössä on tehty isoja järjestelyitä ja tehostusohjelmia, mutta ne eivät toistaiseksi näy tuloskehityksessä.
EU:n tuontitullit, jotka määräsivät keväästä lähtien rangaistusluonteiset tullimaksut Kiinasta ja Taiwanista unionin alueelle myyntiin tuotavalle kylmävalssatulle ruostumattomalle teräkselle, eivät ole loppujen lopuksi auttaneet nostamaan hintoja niin paljon kuin ehkä ajateltiin.
Outokummun tilanne on vaikea, muttei pelkästään synkkä. Sillä on toimivia, nykyaikaisia tehtaita ja omaa raaka-aineen tuotantoa sekä oma kaivos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti