tiistai 29. syyskuuta 2015

Eilen pikapikaa merellä lähivesillä...


Ajelin aamulla Hahtisaaresta suoraan Lehmikiven karikolle, vesi oli poikkeuksellisen alhaalla.
Ei ollut katiskoissa kunnon saalista uudessakaan paikassa, ainoastaan toisessa kaksi pientä ahventa, jotka otin talteen.
Nostin katiskat veneeseen ja ajelin Laitakarin eteläpuolelle, kaupunginpuoleiseen päätyyn tyveneen veten. Jätin katiskat pyyntiin.

Jälleen tuttu rituaali > tällä kerralla toinen pienistä ahvenistä isojen ahventen syöteiksi. Minulla ei ollut matoja mukana, sillä alunperin en ajatellut edes kalastaa...

Ei ollut kala syönnillä - "ei nypyn nyppyä". 

Tuulelta saaren suojassa, auringossa oli kuitenkin hetken aikaa mukava istuskella. Saaressa olevat lampaat kävivät minua tervehtimässä, saaren toisesta päästä kuului koiran haukuntaa.

Rantaviivan tuntumassa ohitseni sujahti kolme merimetsoa. Toivottavasti eivät lisäänny tänne pohjoiseen hallitsemattomasti...

Pois ajellessani Jalokivigallerian kohdalla rantaportaikolla oli maahanmuuttaja-/pakolaisperhe ongella. Huiskuttelivat iloisesti minulle, eipä siihen voinut olla vastaamatta...

______________________________

Edelliseen tekstiini hiukan liittyvänä: Kävin vaimoni kanssa hetki sitten Ajoksessa Koroistennokalla ja kalasatamassa. Kalasatamassa saimme ihailla kunnon aaltoja, lähes myskyaaltoja.
Kävi takaraivossa ajatus, että eilen lähes tyveneen veteen Laitakarin etelärannan läheisyyteen jättämäni katiskat saavat aaltoryöpytystä. Toivottavasti aallot eivät heitä niitä rannalle. No huomenna iltapäivällä sen näkee mennessäni kalakaverini kanssa tämän syksyn viimeiselle ahveniskulle Laitakarin kupeeseen...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti