sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Mielenosoitus Moskovassa - ihmismääräarvio hehtaarihaarukassa...

Katselin Suomen televisiosta perjantaina Helsingissä Suomen hallitusta vastaan suunnatun mielenilmauksen kuvia. Tunnen aika hyvin Rautatietorin mittasuhteet. Siellä väitettiin olleen noin 30.000 osallistujaa.

Kun vertaa em. tapahtumaa ja alla olevaa kuvaa, minulla on tunne, että Moskovassa, jossakin syrjäisessä eteläisessä kaupunginosassa, kyseiseen tapahtumaan on osallistunut vähintäänkin 10.000 henkilöä, toki saattaa olla, että heistä on 70% poliiseja. Silloin tuo uutistoimisto Reutersin arvio 3.000 ihmisestä pitää paikkansa...


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Tuhannet mielenosoittajat vastustivat Vladimir Putinin yksinvaltaa Moskovassa

ULKOMAAT 
REUTERS-HS
MAXIM SHEMETOV / REUTERS
Tuhannet osoittivat mieltään Moskovassa sunnuntaina.
Tuhannet osoittivat mieltään Moskovassa sunnuntaina.
Moskovassa vaadittiin sunnuntaina vapaita vaaleja ja arvosteltiin presidentti Vladimir Putinin 15 vuotta kestänyttä valtakautta. Kyseessä oli opposition ensimmäinen merkittävä mielenosoitus kuukausiin.
Viranomaiset olivat rajoittaneet mielenosoituksen Moskovan eteläiseen kaupunginosaan. Poliisin mukaan tapahtumaan osallistui vain 500 ihmistä, mutta uutistoimisto Reutersin silminnäkijä arvioi, että paikalla oli kolmisentuhatta ihmistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti