perjantai 11. syyskuuta 2015

Ei ole helppoa Suomen hallituksellakaan...

Hallitus on ollut pystyssä, voimissaan muutaman kuukauden. Melkein viikoittain tulee jotain muutoksia, osittain ns. takinkäännöksiä, mikä kuvastaa olennaisesti maassamme vallitsevaa turbulenssia. Tuntuu siltä, että talouden asiantuntijatkaan eivät aina pysy joka käänteessä mukana. Erityisesti Eurooppaan, Suomeenkin vyöryvä pakolaisvirta on pistänyt monet asiat uuteen harkintaan... 

Suora nettilainaus Kauppalehdestä hiukan tuunattuna:

Hallitus osti yhteiskuntarauhaa

 11.9.2015 5:00
Hallitus osti yhteiskuntarauhaa
KUVA: SAKARI PIIPPO
Sipilän hallitusta syytettiin vielä viime viikolla saamattomuudesta, mutta päättyvä talouden superviikko on muuttanut käsitykset.
Viikon kovimmat uutiset kuultiin tiistaina, kun hallitus julkisti toimenpiteensä yhteiskuntasopimuksen korvaamiseksi. Siihen verrattuna eilen torstaina julkistettu ensi vuoden budjetti oli vähemmän dramaattinen.
Se kuvastaa kuitenkin hyvin haasteiden määrä, joiden kanssa istuva hallitus nyt painii.
Hallitusohjelmassa luvattiin, ettei työn verotusta kiristetä. Nyt hallitus perui tämän lupauksen, kun raippaveroksikin kutsutun solidaarisuusveron alarajaa lasketaan kahden vuoden ajaksi 72 300 euroon nykyisestä 90 000 eurosta. Samalla pääomatuloverotuksen ylin verokanta nousee prosenttiyksiköllä 34 prosenttiin.
Hallitus perusteli ratkaisua pakolaisten määrän kasvusta aiheutuneilla kustannuksilla, jotka vaativat kaikkien osallistumista. Todennäköisesti raippaveron alarajan laskulla ja pääomaverotuksen kiristämisellä ostettiin työrauhaa hallituksessa.
Työn verotusta käytännössä kiristää myös työttömyysvakuutusmaksun korottaminen, josta puolet eli puoli prosenttiyksikköä osuu palkansaajien maksettavaksi.
Työn verotuksen väliaikainenkin kiristäminen on harmillista, mutta ajat ovat poikkeukselliset. Hallituksen tiistainen lista on tarpeellisuudestaan huolimatta kova. Mikäli raippaveron laajentamisella ja pääomaverotuksen kiristämisellä rauhoitetaan ilmapiiriä, kannattaa tämä hinta yhteiskuntarauhasta maksaa.
Hermostuneita perussuomalaisten kannattajia rauhoittaakseen hallitus myös lieventää eläkeläisten asumistuen leikkauksia. Muutos on kuitenkin vähäinen. Samaan kohderyhmään osuu myös Yle-veron alarajan korotus.
Hallitus julkisti torstaina myös kolmannen lisätalousarvionsa. Siinä painoivat erityisesti työttömyystilanteen heikentyminen ja pakolaisten määrän kasvu.

Pakolaisten vastaanottoon varattu summa kerrotaan syyskuun lopulla, kun budjetti hyväksytään valtioneuvostossa. Hallitus on varautunut kustannusarvioissaan 15 000 turvapaikanhakijaan vuosina 2015-2019. Sisäministeriön ja maahanmuuttoviraston mukaan hakijoiden määrä nousee kuitenkin tänä vuonna 30 000:een, joten kustannukset nousevat helposti hallituksen arvioita korkeammaksi.
Ensi vuoden budjetti on taitavaa tasapainottelua, mutta siinä piilee suuri ongelma. Pohjalla oleva ennuste talouskasvusta on 1,3 prosenttia. Se voi olla aivan liian ruusuinen. Talouden syksy näyttää niin vaikealta, ettei nopea elpyminen ole läheskään varmaa.
Mikäli raippaveron laajentamisella ja pääomaverotuksen kiristämisellä rauhoitetaan ilmapiiriä, kannattaa tämä hinta yhteiskuntarauhasta maksaa.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti