ROHKENEN OLLA ERI MIELTÄ. KYLLÄ SIXTEN KORKMAN MAALAILEE NIIN SUURELLA PENSSELILLÄ, ETTÄ SEN ALLE PEITTYVÄT SUOMEN TÄMÄNHETKEN AKUUTIT ONGELMAT.
Hän toteaa alla olevassa artikkelissa:"On se kumma, että suremme valtion velan jättämistä lapsillemme mutta suljemme silmämme ekologisena kriisinä siirtyvälle perinnölle."
Emme ole Suomessa sulkeneet silmiämme - päinvastoin - mielestäni on tehty jotakuinkin kaikki se, mitä vähillä resursseillamme olemme kyenneet. Olemme olleet myös globaalitasolla hyvinä esimerkkeinä.
Valtion velankasvun taittaminen on mielestäni Suomen elämän ja kuoleman kysymys, siinä on lähivuosina pakko, aivan pakko onnistua. Se vaatii kaikilta suomalaisilta uhrauksia...
Suora nettilainaus helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
KOLUMNI
Mikä on suurin ongelmamme?
Suurin ongelmamme ei se ole talouden kilpailukyky tai hallituksen esittämä pakkolainsäädäntö, vaikka siitä on noussut iso meteli. Ei se ole valtion budjettialijäämä. Ehkä se ei ole edes nopeasti kasvanut pakolaisvirta, vaikka tähän liittyy paljon inhimillistä tragediaa.
Tiedemiesten valtaenemmistö katsoo ilmaston lämpenemisen olevan tosiasia ja ihmisen aiheuttama. Sillä voi olla katastrofaalisia seurauksia esimerkiksi meriveden nousun ja viljelymaiden aavikoitumisen sekä sään ääri-ilmiöiden muodossa.
Isossa kuvassa maapallon suurin ongelma on ympäristön rasittuminen ja etenkin ilmaston lämpeneminen.
On se kumma, että suremme valtion velan jättämistä lapsillemme mutta suljemme silmämme ekologisena kriisinä siirtyvälle perinnölle.
Taloustieteilijät ovat arvioineet, että ilmaston liiallisen lämpenemisen ennalta ehkäiseminen olisi viisaampaa kuin peruuttamattoman etenemisen salliminen. Miksi tositoimiin ei ole ryhdytty, miksi kasvihuonepäästöjen kasvu sen kuin jatkuu?
Taloutemme perustuu fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Ilmaston pelastaminen vaatii energiavallankumouksen, joka on mahdollinen mutta vaikea. Monet vaikutukset olisivat lyhyellä aikavälillä tuskallisia.
Tarvitaan valtion päätöksiä. Niitä lobbarit pyrkivät vääntämään erityisetuja hyödyntämään. Niitä vastustavat markkinafundamentalistit, joille valtiollinen interventio on kauhistus. Lisäksi tarvitaan pitkälle menevää kansainvälistä yhteistyötä, mihin kansallisvaltioiden on vaikea suostua.
Iso ongelma on löytää kaikille hyväksyttävä taakanjako köyhien ja rikkaiden maiden välille. Rikkaat ovat kumulatiivisesti aiheuttaneet paljon enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin köyhät maat. Nämä vaativat nyt oikeutta edistää omaa kasvuaan uhrautumatta ilmastopolitiikan alttarilla.
Ratkaisu voi vielä löytyä rationaalisen politiikan avulla, etenkin panostamalla uusiin teknologioihin ja uusiutuviin energiamuotoihin. Lisäksi kansalaisten kaikkialla tulisi ymmärtää asian tärkeys ja vaatia poliitikkoja toimimaan siten, että kansainvälinen sopu taakanjaosta ja tavoitteista löytyy Pariisin kokouksessa.
Mutta silloin meidän kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita ilmastosta, ei vain hallituksen ukaasista tai ay-liikkeen muutosvastarinnasta.
Vuosikymmenten perspektiivissä taistelu ympäristön puolesta on isompi asia kuin hallituksen ja järjestöjen välinen riitely.
Kirjoittaja on Aalto-yliopiston taloustieteen professori.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti