perjantai 18. syyskuuta 2015

Rohkenen olla eri mieltä Yrjö Rautio...




Kyllä pääministeri Sipilän puhe auttoi, sillä mm. SAK:n puheenjohtajan Lylyn olemus ja sanomiset ovat muuttuneet olennaisesti. Totta kai hän tämän päivän mielenilmaustapahtumassa oli vielä "kovaa poikaa" mutta...
Lähiviikot osoittavat, että Suomessa osataan tehdä vastuullista ammaatijärjestöpolitiikkaa.

Miksi?

Kun muuta mahdollisuutta meillä ei kerta kaikkiaan ole, niin totaalikusessa me valitettavasti olemme.

Onneksi Yrjökin kirjoittaa kolumnissaan: "On tosin yhä mahdollistaettä sekä hallitus että ay-liike toimisivat viisaasti ja väistyisivät molemmat. Hallitus vetäisi takaisin pakkolakinsa ja ay-liike suostuisi työvoimakustannusten alentamiseen. Se mahdollisuus on kuitenkin hyvin pieni."

Lisäksi Yrjö kirjoittaa:" Sipilä osoittaa vastuuta ja johtajuutta, joita tähän maahan on totisesti kaivattu. On kuitenkin suuri vahinko, että hänen päättäväisyytensä johtaa nyt konfliktiin, josta on maalle enemmän vahinkoa kuin hyötyä."

Ei johda - vasemmiston toivomaan - konfliktiin, sillä pääministerimme on oppinut politiikan pelikuviot yllättävän nopeassa aikataulussa. Hänellä on aivan varmasti ässä, ettei peräti kaksikin vielä hihassa. Hän on uuden ajan poliitikko...

Hallituksen ja ay-liikkeen välistä sotaa tästä ei kyllä saa millään ilveellä, näin on marjat...

Ei auttanut Sipilän puhe – tästä sota vasta alkaa

POLITIIKKA  
Helsingin Sanomat

Ei auttanut pääministeri Juha Sipilän puhe: ammattijärjestöjen poliittinen mielenilmaus pysäyttää valtakunnan perjantaiksi. Eikä se tähän lopu. Tästä se vasta alkaa, kolmikymmenkuukautinen sota. Se jatkuu kunnes joko hallitus tai ay-liike on lyöty – tai koko Suomi on säpäleinä.
Hallitus häviää tämän taistelun. Se perustelee perääntymistään, kun sen aika tulee, samoin sanoin kuin Esko Ahon (kesk) hallitus aikanaan: "Viisaampi väistyy". Viisas ei olisi kuitenkaan koskaan toistanut samaa virhettä kuin Ahon hallitus 1990-luvun laman vuosina.
On tosin yhä mahdollista, että sekä hallitus että ay-liike toimisivat viisaasti ja väistyisivät molemmat. Hallitus vetäisi takaisin pakkolakinsa ja ay-liike suostuisi työvoimakustannusten alentamiseen. Se mahdollisuus on kuitenkin hyvin pieni.

Sipilä esiintyi sovittelevasti ja toivoi työmarkkinajärjestöiltä vaihtoehtoja. Akava ja STTK ovat niitä etsimässäkin, mutta SAK ei, ja ilman sitä ei umpisolmu aukea.
Sipilä perusteli puheessaan hyvin, miksi nyt on pakko tehdä jotain, jotta kilpailukykymme paranisi. Hallitus käyttää keinoja, jotka jäivät sen käteen. Ne ovat kuitenkin kehnoja.SAK:n linja on kuitenkin täysin ymmärrettävä. Hallituksen pakkotoimet kohdistuvat ennen muuta sen pienipalkkaisiin jäseniin ja naisvaltaisiin aloihin.
Miten vientiteollisuuden kilpailukykyä parantaa se, että sairaanhoitajien ja kaupan henkilöstön työehtoja huononnetaan? Sitä ei Sipilä onnistunut perustelemaan. Vaikeaa se onkin, sillä sehän vain heikentää ostovoimaa, kysyntää ja työllisyyttä.
Sopu voisi vielä syntyä, jos kyse olisi vain rahasta, loma- ja sairauspäivistä. Mutta hallitus aikoo myös rajoittaa työnantajien ja -tekijöiden oikeutta sopia työehdoista. 

Siihen ay-liike ei voi suostua ikinä. Ay-liikkeen valta ja voima perustuvat nimittäin juuri niiden oikeuteen sopia jäsentensä työehdoista.
Sipilä osoittaa vastuuta ja johtajuutta, joita tähän maahan on totisesti kaivattu. On kuitenkin suuri vahinko, että hänen päättäväisyytensä johtaa nyt konfliktiin, josta on maalle enemmän vahinkoa kuin hyötyä.
Vasemmistopuolueiden kannatus on heikompi kuin koskaan.

Sillä ei ole kuitenkaan tekemistä ay-liikkeen voiman ja taistelutahdon kanssa. Perjantain poliittiseen mielenilmaukseen osallistuu yhtä hyvin vasemmiston hallitsemia SAK-laisia kuin kokoomuksen hallitsemia akavalaisia liittoja.
Puoluepolitiikan ja ay-toiminnan yhteys on yleensäkin katkennut. Muut sen ovat huomanneetkin, paitsi vasemmisto. Siellä monikin saattaa kuvitella, että nyt alkanut työtaistelukierre pelastaa vasemmiston. Ei pelasta. Vasemmiston on kyettävä pelastamaan itse itsensä. Siltä on lupa odottaa uskottavaa vaihtoehtoa talouskurjuudesta nousemiseksi. Vielä sitä ei ole näkynyt.
Erityisesti Sdp:ssä elätellään yhä kohtalokasta harhakuvitelmaa, että puolueella olisi jokin erityisoikeus edustaa palkansaajia. Ei ole. Kaikki merkittävät puolueet ovat nykyisin palkansaajapuolueita. Työväenliikkeen historia on komea, mutta sitä työväenluokkaa, jonka etujen ajajaksi vasemmisto syntyi, ei ole ollut olemassa enää vuosikymmeniin.
Työväenliikkeen arvot ovat kuitenkin kestäneet hyvin ajan kulutusta. Vasemmiston uusi tuleminen voi rakentua vain niiden varaan. Nyt, tämän pakolaiskriisin aikana, jos koska olisi aika puhua isoon ääneen ihmisoikeuksista, tasa-arvosta ja solidaarisuudesta.
Niistä ovatkin puhuneet mm. Sipilä, valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) ja arkkipiispa Kari Mäkinen. Kaikki kunnia heille.
Antti Rinteen Sdp on sen sijaan ollut niin hiljaa, että korviin sattuu. Johtuneeko siitä, että puolue toivoo paluumuuttajia persuista, jotka ovat pettyneet puolueensa politiikkaan? Jos näin on, niin eipä näy uuden päivän sarastusta vasemmistolle – ehkä koskaan.
Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti