sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Mitä vanhuuden varaksi, turvaksi...

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Talous 

Asunnosta ei välttämättä enää ole vanhuuden varaksi – suomalaisia kannustetaan hajauttamaan varallisuuttaan

Moni suunnittelee turvaavansa eläkepäivänsä esimerkiksi omakotitalonsa myymisestä saaduilla varoilla. Suomalaisten varallisuuden kasvu on kuitenkin hidastunut. Sitä selittää suurimmalta osin asuntojen hintojen lasku.

Satasen euron seteleitä.
Suomalaisten varallisuudesta suurin osa on kiinni kiinteistöissä. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle
Suomalaiset ovat rahankäytössään hyvin perinteistä ja käytännön läheistä kansaa: varallisuudestamme keskimäärin jopa 80 prosenttia on kiinni asunnoissa ja maassa, kuten metsissä.
Loput rahoistamme on talletettuna pankkiin tai sijoitettuna osakemarkkinoille ja rahastoihin.
Pohjois- ja Itä-Suomessa suhteellisesti isompi osa varallisuudesta on kiinni kesämökkikiinteistöissä, ajoneuvoissa ja metsä- ja maaomaisuudessa kuin etelässä.
– Tiina Haanpää
Erojakin tietysti löytyy jo maantieteellisesti tarkateltuna. Esimerkiksi pohjoinen ja etelä eroavat toisistaan varallisuuden suhteen.
Pohjois- ja itäsuomalaisten nettovarallisuus on alhaisempi kuin maassa keskimäärin, kertoo Tiina Haanpää. Hän toimii Danske Bankin yksityispankkiliiketoiminnasta vastaavana johtajana Pohjois-Suomessa.
Suurimpana eroa selittävänä tekijänä Haanpää pitää sitä, että pohjoisessa ja idässä asuntojen arvot ovat alhaisemmat kuin muualla Suomessa. Oma koti muodostaa noin puolet pohjois- ja itäsuomalaisten kokonaisvarallisuudesta.
– Toisaalta kun oman kodin hankinta ei ole niin iso investointi, jää rahaa käytettäväksi myös muuhun. Pohjois- ja Itä-Suomessa suhteellisesti isompi osa varallisuudesta on kiinni kesämökkikiinteistöissä, ajoneuvoissa ja metsä- ja maaomaisuudessa kuin etelässä.
Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tilastoihin, joissa Pohjois- ja Itä-Suomea tarkastellaan yhtenä alueena.

Rahan arvo ei säily asunnossa automaattisesti.

Yhteensä kiinteistöissä, maassa ja ajoneuvoissa on kiinni lähes 80 prosenttia pohjois- ja itäsuomalaisten varallisuudesta. Omaan kotiin panostusta pidetään myös sijoituksena vanhuuden varalle.
Se ajatusmalli, että rakennetaan talo, maksetaan se velattomaksi ja se on se vanhuuden turva, ei läheskään kaikilla paikkakunnilla enää päde.
– Tiina Haanpää
Moni omakotitalon omistaja maksaa asuntolainaansa pois ajatellen, että eläkkeelle siirryttäessä velkoja ei enää olisi ja asunnon arvo olisi noussut. Silloin talon myymisestä saaduilla varoilla voisi turvata vanhuudenpäivänsä, kun lapsetkin ovat jo omillaan eikä tarvetta isolle asunnolle enää ole.
Tiina Haanpää kuitenkin kertoo, ettei asuntovarallisuuden arvo ole noussut viime vuosina aiempien vuosien tavoin.
– Jos ajattelee meitä pohjoissuomalaisia, niin asuntojen hintakehityshän on täällä ollut kovin maltillinen. Tietyillä paikkakunnilla, joissa ihmisten on vaikea työllistyä, asuntojen hinnat ovat jopa laskeneet.
Nyt olisi Haanpään mukaan hyvä pohtiakin sitä, mitä muuta kautta varallisuuttaan voi kartuttaa.
– Se ajatusmalli, että rakennetaan talo, maksetaan se velattomaksi ja se on se vanhuuden turva, ei läheskään kaikilla paikkakunnilla enää päde.

Sijoittaminen vaatii pitkän ajan...

Haanpää kehottaa miettimään, olisiko asuntolainan rinnalla mahdollista säästää jollakin muulla tapaa. Jos haluaa varallisuutensa kasvavan, ei kaikkien rahojen sijoittaminen omaan kotiin välttämättä tuota parasta tulosta.
– Kaikkia muniahan ei kannata laittaa samaan koriin. Esimerkiksi osakemarkkinoilla viime vuodet ovat kuitenkin olleet ihan hyvää aikaa ja sieltä on saatu ihan mukavaakin tuottoa, vaikka viimeiset viisi kuukautta kurssit ovatkin heiluneet, Haanpää kertoo.
On tärkeää ymmärtää, mistä oma varallisuus muodostuu.
– Tiina Haanpää
Haanpää korostaa, että jokaisen pitää miettiä omaa riskinsietokykyään ja sitä, mikä on itselle paras tapa säästää.
Se, mihin rahansa haluaa käyttää, riippuu tietenkin myös siitä, mitä asioita pitää arvokkaina. Omassa kodissa omaisuus on ainakin konkreettisesti nähtävissä. Danske Bankin yksityispankkiliiketoiminnasta Pohjois-Suomessa vastaava johtaja Tiina Haanpää tunnistaa ajatuksen.
– Tässä meillä aikuisilla ja vanhemmilla on varmasti tärkeä rooli, että opetamme lapsillemme, että on erilaisia omaisuusluokkia ja ne käyttäytyvät eri tavoin. On tärkeää ymmärtää, mistä oma varallisuus muodostuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti