torstai 29. tammikuuta 2015

Soppii eppäillä!

Mielenkiintoista! Että oikein houkutella täytyy ulkomaisia kykyjä suomalaisyritysten hallituksiin...

Soppii eppäillä! Päinvastoin minulla on tähän saakka ollut sellainen mielikuva, että mahdolliset ulkomaiset kyvyt "tulevat sutena" paikalle, sillä niin arvostettuja monet suuryrityksemme ovat - eikä siinä silloin muutaman tonnin tai kymppitonnin palkkioilla ole mitään merkitystä.

Elämme avoimessa, läpinäkyvässä globaalimaailmassa. Olisipa mukava saada palautteena mm. Solidiumin Järviseltä luettelo ulkomaisista kyvyistä, jotka ovat kieltäytyneet suomalaisyritysten hallituspaikoista liian alhaisten "kipurahojen" vuoksi. 


Ja toisaalta, eiköhän tuota asiantuntemusta löydy kotimaastakin ihan nokko...



Pätkä Helsingin Sanomien nettilehdestä hiukan tuunattuna:


Solidiumin Järvinen: Palkkiotaso haittaa kykyjen houkuttelua yhtiöiden hallituksiin

TALOUS 
JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA
Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen puhui lehdistötilaisuudessa Helsingissä torstaina.
Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen puhui lehdistötilaisuudessa Helsingissä torstaina.
Valtion sijoitusyhtiön Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen sanoo, että suurten yritysten hallitusjäsenten palkkioiden taso on joissakin tapauksissa haitannut etenkin ulkomaisten kykyjen saantia suomalaisiin yrityksiin.
Järvinen otti kantaa palkkiokysymyksiin esitellessään torstaina yhtiön viime puolivuotiskauden tuloksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti