lauantai 3. tammikuuta 2015

Koko kansan presidentti - elkeitä ja ainesta on, sano...

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on onnistunut hivuttautumaan koko kansan presidentiksi.

Miksi?

Siksi - aivan niinkuin alla olevassa Iltalehden Näkökulma-artikkelissa todetaan - hän on asettautunut päivänpoliittisten kähinöiden yläpuolelle tasavallan viralliseksi besserwisseriksi.

Toisaalta hän on mielestäni erinomaisesti aistinut tämänhetkisen tynkähallituksen heikkoudet ja saanut viime vuosien heikentyneeseen presidentti-instituutioon uutta ulottuvaisuutta, suoranaista nostetta...


Suora nettilainaus Iltalehdestä hiukan tuunattuna:


Näkökulma: Mikä Niinistössä vetoaa kansalaisiin?

Lauantai 3.1.2015 klo 08.27 (päivitetty klo 09.55)

  
Sauli Niinistö on onnistunut asettautumaan päivänpoliittisten kähinöiden yläpuolelle, kirjoittaa Olli Waris.

Suomessa hämmästellään Venäjän presidentin Vladimir Putinin häkellyttävän korkeita suosiolukemia. Esimerkiksi lokakuussa Putinin kannatus oli noussut riippumattoman Levada-tutkimuskeskuksen mukaan 88 prosenttiin.
Kotimaassa Sauli Niinistö on saanut hilattua suosionsa lähes Putinin lukemiin ilman aluevalloituksia ja olympialaisia.
Mikä Niinistössä vetoaa kansalaisiin?
Porvaritaustastaan huolimatta Niinistö ei ole leimautunut minkään eturyhmän sätkynukeksi.
Toisaalta presidentti-instituution arvovalta on antanut Niinistölle mahdollisuuden asettautua päivänpoliittisten kähinöiden yläpuolelle tasavallan viralliseksi besserwisseriksi.
Kun Niinistö ärähti äskettäin, että Suomen johto on tehnyt virheitä viimeiset seitsemän vuotta, Jyrki Katainen (kok) oli hiljaa ja Alexander Stubb (kok) kehui, että Suomella on viisas presidentti.
Vain Matti Vanhanen (kesk) ilmestyi julkisuuteen sanomaan Niinistöstä pari poikkipuolista sanaa.
lll
Paavo Lipponen (sd) urahti Iltalehdelle presidentinvaali-iltana tammikuussa 2012, että "Niinistö on myytti".
Jos Niinistö on myytti, niin mitä kuolleita kulmia Niinistöstä löytyy? Missä asioissa Niinistöä kohdellaan silkkihansikkain?
Jos unohdetaan Niinistön vyönkiristystalouspolitiikka, joka ei kirvoita hurraahuutoja kaikkien ekonomistien keskuudessa, niin suhteellisen vähälle huomiolle ovat jääneet esimerkiksi Niinistön puheet EU:n yhteisestä puolustuksesta.
Uudenvuodenpuheessaan Niinistö antoi viitteitä siitä, ettei hän usko visioonsa enää yhtä vahvasti kuin ennen. Niinistön mukaan "EU-jäsenyys on Suomelle tärkeä turvallisuusratkaisu, vaikka siitä ei olisikaan puolustusratkaisuksi".
Onko Niinistö siis luopumassa ajatuksestaan, jota hän on pyöritellyt julkisuudessa ainakin vuoden 2006 presidentinvaaleista lähtien?
Periaatteessa tästä voisi päätellä, että taivaanrannassa häämöttää jo Nato-kansanäänestys.- Jos eurooppalaisessa yhteistyössä ei päästä pidemmälle, joudumme ottamaan (Natoon) kantaa. Silloin asia olisi ratkaistava kansanäänestyksellä, Niinistö sanoi Iltalehdelle ennen vuoden 2012 presidentinvaaleja.
IL:n tutkimuksen perusteella suomalaiset suhtautuvat kuitenkin Natoon edelleen niin nihkeästi, että shakkimies Niinistö miettinee seuraavaa ulko- ja turvallisuuspoliittista siirtoaan rauhassa ja pitkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti