Kunniamerkkiasiaa...

Katselin muutama päivä sitten televisio-ohjelmaa, jossa vilahti harmaahapsisia, jo hiukan kumaraisia miehiä. Taisivat olla suuren itäisen naapurimme sotaveteraaneja. Heillä oli rintapielet täynnä erilaisia kunniamerkkejä niin paljon, että kukaties siinä oli osasyy etukumaraan olemukseen.

Tiedän, että monille kunniamerkit ovat tärkeitä, varsinkin sellaiset kunniamerkit, jotka on saatu muiden esittämänä/hakemana ja ne on saatu ansioista.

Sen sijaan puhtaasti esimerkiksi työ- ja/tai toiminta-aikaan liittyvät kunniamerkit ovat oma lukunsa...

Monilla on lipaston ylälaatikko pullollaan kuniamerkkejä. Usein käytännön ongelmaksi muodostuu se tosiasia, että tilaisuuksia, joissa niitä olisi mahdollisuus käyttää, on harvassa.

Kaivoin vanhan, vuosien takaisen tekstini esiin. Tekstin, jota tuskin on julkaistu missään sanomalehdessä. Olen tähän asiaan liittyvänä kirjoittanut blogisivulleni aikaisemminkin.

Vanha, hiukan kevyensorttinen teksti sellaisenaan:

EN TAASKAAN SAANUT KUNNIAMERKKIÄ! JUTUSTELUA MARKETIN KASSAJONOSSA

En voinut olla kerta kaikkiaan kuulematta jutustelua marketin kassajonossa, jossa kaksi mieshenkilöä, toinen mies parhaassa iässä ehkä nelivitonen ja toinen erittäin virkeän oloinen eläkeläinen, harmaahapsi - taisivat olla ihan pienyrittäjiä - keskusteli jokseenkin äänekkäästi Suomen 86. Itsenäisyyspäivän tapahtumiin liittyvistä asioista ja palkitsemisista…

”En taaskaan saanut kunniamerkkiä!” nuorempi miehistä sanoi. ”Mitä Erkkiä?” kailotti iäkkäämpi vääntäen kuulolaitetta hiukan ottavampaan asentoon.

”Sanoin, etten taaskaan saanut minkäänlaista kunniamerkkiä Itsenäisyyspäivän jakotilaisuudessa! Ei löytynyt nimeä lehden palstoilta.” nuorempi toisti.

”Jaa vai kunniamerkkiä! Mitä sinä niillä tekisit? Kuka niitä sinulle olisi esittänyt? Ethän sinä käy kuin Bingossa ja pelaat Kenoa iltakaudet! Ei siellä kuule tapaa kunniamerkkien ehdottajia! Ja missä sinä niitä sitten muka pitäisit? Kaljakuppilassako?” sanoi kuulolaitteensa trimmannut hiukan moittivasti.

”Toista se on minulla! Minä käyn sentään reservinupseerien juhlissa, rotarien tapahtumissa, taideyhdistyksen kulttuuritapahtumissa ja mitä vielä? Ja minullahan niitä merkkejä on siunaantunut, kun toinen toisillemme niitä olemme aina sopivin välein ehdottaneet! Tuntuu, ettei kohta juhlatakkia jaksa hengästymättä kantaa, alkavat jo painaa niin peijoonisti!” hehkutti harmaahapsi lievästi sanoen tyytyväisenä...

”Vai ei sinulle vieläkään ole kukaan mitään esittänyt? Mitä, jos minä pistän vanhimpia merkkejä kiertoon? Kiillotat ne, niin johan sinullakin alkaa rintapielet kiiltää? On se niin somaa ja komiaa!” vanhempi jatkoi irrotteluaan.

” Mitä? Että ottaisin sinulta vanhoja kunniamerkkejä! Ei kuule tule kuuloonkaan! Älä kuule unta näe! Täytyyhän sentään jonkinlainen kunnia olla merkittömyydessäkin!” tuohtui nuorempi kunniamerkitön mieshenkilö.

”Anteeksi, että otin asian puheeksi! Mutta on se niin väärin, että naapurikin sai, mikäli olen oikein kirjaa pitänyt, neljännen kunniamerkkinsä, aina vaan entistä komiamman!” jatkoi nuorempi miehistä murheellisena ja pettyneenä.

”Mitä sinä niistä kunniamerkeistä välität? Tulihan sinullekin niitä muita merkkejä, mikäli oikein verotietoja selailin, pelimerkkejä!” sanoi vanhempi miehistä.

”No, tulihan niitä optioita millin verran! On vielä puhkeamatta tuo meidän firman kupla! Kunhan ei kukaan tule söhimään niiden kunniamerkkien neulojen kanssa.” sanoi nuorempi jo hiukan rennompi ilme kasvoillaan.

”Niin! Sellaista se maailma on! Haetaan lisää pelimerkkejä tuolta nurkasta!” sanoi vanhempi miehistä huokaillen ja he poistuivat kassalta hedelmäpelien suuntaan, joilla näytti olevan vielä iltamyöhällä tungosta.

Nimimerkki

Tarinoita elävästä elämästä