maanantai 12. tammikuuta 2015

Miksi ihmeessä ...?

Miksi ihmeessä Teemu Selänne taisteli kyyneleitä vastaan? Noin ainutkertaisella hetkellä hänen olisi ollut syytä päästää tunteet vapaasti valloilleen, sillä se hetki on nyt auttamattomasti ohi. Numero kahdeksan (8) pelipaita on entisen kotihallin katossa ja pysyy.

Arvelen, että kiekkoikonimme katuu vielä useaan kertaan "kovisrooliaan" alla olevan artikkelin tilaisuudessa. Siitä saamme lukea aikanaan ns. keltaisen lehdistön sivuilta...

Nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Selänne taisteli kyyneleitä vastaan hienossa paidan jäädytysjuhlassa

URHEILU  
Anaheim
PETER JONELEIT / AP
Teemu Selänne liikuttui paitansa jäädytystilanteessa.
Teemu Selänne liikuttui paitansa jäädytystilanteessa.
ANAHEIM. Puolitoista tuntia taputuksia, puheita, kiitoksia ja vahvoja tunteita. Sitä kaikkea oli Teemu Selänteen juhla Anaheimin Honda Centerissä, kun pelipaita nostettiin hallin kattoon vähän vaille kuusi iltapäivällä paikallista aikaa.
Selänne istui jakkarallaan juhlan keskipisteenä, hoiteli puheensa upeasti ja kamppaili kyyneliä vastaan katsellessaan perheensä kanssa paidan nousemista kohti kattopalkkeja.
"Teemu on ajanut Anaheimissa pelatessaan kodistaan hallille peleihin ja harjoituksiin yli 100 000 mailia, ja pyysimme häntä ajamaan tänne vielä kerran", tilaisuuden juontaja Brian Hayward sanoi, ja samaan aikaan valokeila löysi Selänteen, joka laskeutui portaita pitkin kohti jääntasoa.
Jäällä istuivat jo odottamassa kaikki. Siellä olivat Selänteen vanhemmat, Liisa ja Ilmari, perheen pojat Eemil, Eetu ja Leevi sekä tietenkin vaimo Sirpa ja pikkuprinsessa Veera.
Olivat siellä myös Jari Kurri, Saku Koivu, Scott Niedermayer,Chris Pronger, Steve Ruccin,Jean-Sebastian GiguereSelänteen entisistä pelikavereista. Ja tietenkin ensimmäisissä penkeissä istuivat Ducksin omistajat Henry ja Susan Samueli.
Ja olihan jäälle tuotu myös Stanley Cup, ja monta muuta Selänteen saavuttamaa palkintoa.
"Kun ajelin tänne, ajattelin, mitä voisin odottaa", Selänne sanoi avaussanoissaan.
"On niin paljon ihmisiä, joita haluan kiittää, mutta ensiksi kiitän vanhempiani. He ovat uhranneet omat harrastuksensa, että minä pystyin harrastamaan", Selänne sanoi ja yleisö keskeytti tasaisesti aplodeillaan.
Tunnelmaa lisäsivät jokaiselle katsojalle jaetut vilkkuvalot, jotka toivat hämyisen välkkeen pimennettyyn halliin.
Selänne voitti Anaheimissa 2007 Stanley Cupin ja sai haluamansa kruunun uralleen. Maajoukkueessa sitä ei tullut, kun parhaaksi saavutukseksi jäi Torinon olympiahopea.
Puheessaan Selänne paljasti, miten paljon Suomi ja maajoukkue ovat hänelle merkinneet pitkän NHL-uran keskellä.

"Olen aina ylpeä, mistä tulen ja haluan kiittää kaikkia suomalaisia. Ja olen aina ollut ylpeä saadessani kantaa maajoukkuepaitaa."
"Kun tulin ensimmäisen kerran NHL:ään 1992, ensimmäinen pelini oli keskellä Kanadaa. En tiennyt kovinkaan paljon Winnipegistä. Se tekee tästä tilaisuudesta vielä erityisemmän, että tämän illan peli on Winnipegiä vastaan", Selänne sanoi ja sai varauksettomat taputukset kaikilta hallissa olijoilta.
Ilta oli muutenkin täydellistä suomalaisten juhlaa. Sami Vatanen laukoi voittolaukauskilpailuun venyneessä ottelussa Anaheimin 54 voittoon Winnipegiä vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti