lauantai 17. tammikuuta 2015

Kemin Lallinperäntien tykkylumiongelmat...

Käväisimme tänään iltapäivällä ajalemassa Kemin kaupungin itäosissa Lallinperäntiellä. Ajelimme kauniissa talvimaisemassa mutta...

Viime aikoina on puhuttu mediassa paljon tykkylumesta ja nimenomaan sähkökatkoista Etelä- ja Itä- Suomessa, kun sähkölinjojen reunoilta ei ole raskittu kaataa riittävän leveältä puita pois.

Kemissä Lallinperäntien alkupäässä ei oletettavasti ole sähkölinjojen viottumisongelmia, mutta kapean tien päälle kaartuvat lehtipuut saattavat tykkylumiolosuhteissa aiheuttaa ohi kulkeville autoille vaurioita.

Tiedustelin aikanaan Kemin kaupungin metsäasioista vastaavalta, Matti Perkiöltä yleisesti Lallinperäntien alkupään tienvarsien asiallisesta raivauksesta.
Hän kertoi maiden olevan yksityisten omistuksessa, jolloin kaupungin toimesta em. toimenpidettä ei voi tehdä.

Mikäli itse omistaisin maita em. alueelta, taatusti hoitaisin em. tienvarsiraivaukset ensi tilassa, sillä vauriot saattaavat pahimmassa tapauksessa tulla kalliiksi - maanomistajalle. Vakuutukset ovat olemassa mutta siltikin...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti