keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Näyttäytyminen Ascotissa ja vähän muuallakin...

Katselin tänään Suomen televisiosta pienen pätkän ohjelmaa, joka kertoo Lontoossa asuvien venäläisten ökyrikkaiden elämästä. Aika turhanpäiväistä joutilaitten touhuilua tuntui pääasiassa olevan.

Näkemäni perusteella ykköstavoite "piireihin pääsemisessä" näytti olevan osallistuminen Ascotin jokavuotisen hevoskilpailun seuraamiseen - näyttäytyminen Ascotissa.

Ascotin pukukoodi tuntuu olevan sen verran tiukka, että ns. lööppilehdistö ei ilmeisesti pääse herkuttelemaan mehevillä yllätys-/sensaatiokuvilla - mene ja tiedä...

Pätkä Wikipedia-tekstiä: 

Ascotin kilparata on englantilainen laukkarata pienessä Ascotin kaupungissa Berkshiren historiallisessa maakunnassa. Rata sijaitsee lähellä Windsorin linnaa ja sen omistaa The Crown Estate. 

Kilparadan kuuluisin tapahtuma on Royal Ascot eli Ascotin laukkakilpailu. Se on Britannian tunnetuin hevostapahtuma, joka tunnetaan kuninkaallisten ja brittieliitin näyttävästä esiintymisestä katsomossa. 

Tapahtuma tunnetaan tiukasta pukukoodistaan: naisilla tulee olla päässä hatut ja jaloissa sukkahousut. Asukokonaisuuden pitää olla peittävä. Miehiltä edellytetään shaketin ja silinterihatun käyttöä.

______________________________________________________________________
Niin oikeastaan pieni selitys edelliseen paikallaan:
Pienemmissäkin kuvioissa, piireissä mm. täällä susirajalla näyttäytyminen on tärkeä osatekijä päästäkseen "oikeiden ihmisten" kanssa - face-to-face- keskusteluun, vaikka meillä tunnetusti nuo small talk-asiat ovatkin yleensä hakusessa. Onneksi täällä pukukoodit ovat väljähköt...  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti