torstai 30. huhtikuuta 2015

Vakavaa Vappupohdiskelua...

Keskustan puheenjohtaja, hallitustunnustelija Juha Sipilä on saanut esittämiinsä kysymyksiin vastaukset. Keskustan ydinryhmällä on vakavaa Vappupohdiskelua.

Mediassa on ollut erityisesti esillä Perussuomalaisten vastaukset, joita hallitustunnustelija on alustavasti kommentoinut.
Arvelen, että Perussuomalaiset "kokeilevat kepillä jäätä" ja ovat valmiita näkemyksistään särmiä hiomaan tai sitten heillä ei kerta kaikkiaan valmiuksia vastuulliseen politiikantekoon hallituksessa.


Oma hallituskoalitiosuosikkini on edelleen:

Kesk+PS+Kok+RKP+(KD)

Tällä koalitiolla saadaan todennäköisesti Suomi taas oikealle kasvu-uralle, sillä edessä on vaikeita ja vielä vaikeampia päätöksiä, joita ei ole syytä hämmentää liian monimutkaisilla hallituskuvioilla.  
Tosin aivan viime aikojen kyselyjen perusteella osa Keskustan aktiiveista tuntuu haikailevan punamullan perään. Yhteiskuntarauha mietityttää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti