tiistai 21. huhtikuuta 2015

Varmistus Keski-Suomen tehdashankkeesta - hyvä niin...

Vastaavia piristysruiskeita kipeästi kaivataan mm. Kemiin. Olisipa mukava kirjoittaa myönteinen artikkeli esimerkiksi Kemin Ajokseen suunnitellusta biodieseltehtaasta. Suomen valtio Vapon kautta voimallisemmin mukaan!

Pelkona on, että em. hanke "valuu vastavirtaan" Kemijärvelle, jossa se sielläkin on tuiki tarpeellinen.

Ken elää, hän näkee.

Suora netilainaus Pohjolan Sanomista:

Päivitetty 21.4.2015 12:21, julkaistu 21.4.2015 12:20

Metsä Group vahvistaa Äänekosken suurhankkeen

STT STT, NINA TÖRNUDDLähetä palautetta toimittajalle

Ihalainen: Isänmaallinen teko

Helsinki, 21. 4.

STT STT, NINA TÖRNUDD 
Metsä Group vahvistaa rakentavansa Äänekoskelle uuden biotuotetehtaan nykyisen sellutehtaan alueelle. Rakennustyöt alkavat välittömästi. Kyseessä on Suomen metsäteollisuuden historian suurin hanke.
Hankkeen kokonaisinvestointi on 1,2 miljardia euroa, josta 40 prosenttia rahoitetaan omalla pääomalla ja 60 prosenttia lainalla. Tehdas tuottaa vuosittain noin 1,3 miljoonaa tonnia sellua, josta 800 000 tonnia on havusellua ja 500 000 lehtipuusellua. Tuotanto päätyy vientiin pääosin Eurooppaan ja Aasiaan.
Sellun lisäksi tehdas tuottaa sähköenergiaa tuntuvasti yli oman tarpeensa sekä mäntyöljyä ja tärpättiä. Tehdas ei käytä fossiilisia polttoaineita vaan tuottaa kaiken tarvitsemansa energian puusta.
Uusi tehdas lisää kuitupuun käyttöä Suomessa noin 10 prosentilla vuodessa. Tehdas lisää Suomen viennin vuotuista arvoa noin 500 miljoonalla eurolla, yhtiö sanoo.
Rakentamisvaiheessa tehdas luo noin 6 000 työpaikkaa. Tehdas itse työllistää valmistuttuaan noin 200 henkilöä.
Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) kiitteli investointipäätöstä isänmaalliseksi teoksi, joka luo pohjaa Suomen tulevaisuudelle vihreän kullan maana.
- Päätös tarjoaa Keski-Suomen elinkeinoelämälle piristysruiskeen, jolla on laajat heijastusvaikutukset myös muille alueille ja monille toimialoille, Ihalainen sanoi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti