maanantai 20. huhtikuuta 2015

Hyvä! Heti hommiin, hihat olivat jo valmiiksi käärityt...

Vaalivoittapuolueen puheenjohtaja, hallitustunnustelija Juha Sipilä ei aikaile - hyvä niin.

 Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Sipilä ryhtyy heti hallituksen muodostamiseen – marssijärjestyksenä luottamus, hallitusohjelma ja vaalitulos

POLITIIKKA  
MARKUS JOKELA / HS
Juha Sipilän tiedotustilaisuus vaalien jälkeisenä päivänä maanantaina.
Juha Sipilän tiedotustilaisuus vaalien jälkeisenä päivänä maanantaina.
Vaalivoittaja, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ryhtyi heti maanantaina toimeen hallituksen muodostamiseksi, vaikka virallista mandaattia hänellä ei vielä tehtävään ole.
Hän soitti jo maanantaina kaikille eduskuntapuolueiden puoluejohtajille ja on sopinut tiistaille, keskiviikolle ja torstaille pidemmät kahdenkeskiset keskustelut kunkin kanssa erikseen.
Sipilän mukaan marssijärjestys hallituksen muodostamiseksi on luottamus, hallitusohjelma ja vaalien tulos.

”Ensimmäinen asia on luottamus, kun hallituspohjaa mietitään. Käydään läpi, mitä ajatuksia vaalitulos kullekin herättää ja minkälaisia kynnyskysymyksiä on”, Sipilä kertoi maanantaina.
Luottamusta Sipilä aikoo hakea oman kysymyslistansa kanssa. Sipilä sanoo käyvänsä myös kipeitä asioita läpi ja pelisääntökysymyksiä.

Tämän jälkeen tehdään hallitusohjelma. Eduskuntaryhmät järjestäytyvät jo tämän viikon torstaina ja valitsevat hallitusohjelmaneuvottelijat.

Ensi viikolla alkavat hallitusneuvottelut. ”Noin kuukauden aikana siitä pitää neuvottelut saada maaliin.”

Sipilän mukaan paljon puhutun yhteiskuntasopimuksen valmistelu aloitetaan myös heti. Hän tapaa työmarkkinajärjestöjä ja yrittäjien edustajia jo keskiviikkona.

Hänen tavoitteensa on, että hallituspohjan pitäisi olla teidossa vapun tienoissa.
Keskusta voitti sunnuntaineduskuntavaalit saaden 21,1 prosenttia kaikista äänistä, joka merkitsee 49 kansanedustajaa parlamentissa. Puolue keräsi eniten ääniä, vaikka keskustan saama äänimäärä laski 4,7 prosenttia verrattuna puolueen ennakkoäänestyksen äänimäärään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti