perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kesä tulee, oletko valmis?

Kävin hetki sitten taas levittelemässä lumia sulaneille paikoille jouduttaakseni kesän tuloa.
Tontillamme on liikkunut talven aikana havaintojeni mukaan säännöllisesti ainoastaan kaksi kissaa - erittäin säännöllistä reitiä. Kiinteät jätöksen paljatunevat aikanaan.

Talven aikana en ole myöskään nähnyt kuin kaksi oravaa. Edellisiin liittyvänä olimme takavuosina vaikeuksissa, jonka johdosta kirjoitin alla olevan artikkelin, jonka kaivoin esiin...


Vanha teksti tutusta aiheesta:


KOTINURKKAORAVAT, NUO HERTTAISET RIIVIÖT?

Kirjoitin kauan sitten artikkelin: SAATANA! TONTTI TÄYNNÄ KISSANPASKAA Muistaakseni se jossakin lehdessä julkaistiin otsikolla: VOI HIMSKATTI SENTÄÄN, KISSAT PISUVAT JA KAKKIVAT TONTILLAMME

On kevät, lumet sulavat, kesä tulee kohinalla, jolloin talven tapahtumat tulevat esiin. Tontillamme on liikkunut aikaisempia vuosia vähemmän kissoja, joten odotan, että aivan joka neliömetrillä ei ole kissojen jätöksiä. Jos niin, niin hyvä niin…

Mutta entä nuo ”kotinurkkaoravat”, nuo herttaiset riiviöt? Mitä Google sanoo asiasta esimerkiksi hakusanalla eläinsuojelulaki - oravat?
Löytyihän sieltä tavaraa, tekstiä, vaikka muille jakaa. Kiinnitin huomiota mm. seuraavaan:
Onko kesäruokinta luonnoneläinten hyvinvoinnin kannalta suositeltavaa? Pitää paikkansa, että kesäruokinta ei ole oraville tai linnuille tarpeen. Ne löytävät kyllä luonnosta ravintonsa. On mahdollista, että pesimäaikaan linnuille tarjottu helppo siemenravinto heikentää poikasten selviytymistä ja kasvua, koska luonnossa ne saavat myös hyönteisravintoa, minkä osuus ravinnosta voi vähentyä ruokinnan vuoksi.

Esimerkiksi harakasta on olemassa tutkimustulos, jonka mukaan auringonkukansiemenet ja pähkinät olivat poikasille haitallisia. Oravista vastaavia tutkimuksia ei ole tiedossamme, mutta on syytä ottaa huomioon se, että erittäin kesyiksi käyneet oravat saattavat käydä erittäin röyhkeiksi ja tunkeutua asuntoihin sisälle.
Tämä taas ei varmasti kaikkia ihmisiä miellytä, ja oravia voidaan hätistellä ja karkottaa myös kyseenalaisin keinoin. Kannattaa huomioida myös se, että eläimiä olisi ruokinnan aloitettuaan ruokittava joka ikinen päivä
Myös eläinten jälkeläiset ja niiden jälkeläiset tulevat oppimaan olemaan riippuvaisia päivittäisestä ruokinnasta. Vastuu on siis suuri ja jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Ymmärrän toki, että ajatus kesäruokinnan lopettamista tuntuu surulliselta, sillä oravat ovat hyvin kauniita ja mielenkiintoisia seurattavia.
Eläinten kesäruokinta olisi kuitenkin hyvä lopettaa, kun ruokaa on luonnossa paljon tarjolla. Talvella ruokinnan voi taas aloittaa. Ruokinnan voi lopettaa niin ettei enää vie uutta ruokaa ruokintapaikalle, mutta antaa eläinten syödä jo siellä olevat muonat loppuun.

Niinpä!
Erittäin kesyiksi käyneet oravat saattavat käydä erittäin röyhkeiksi ja tunkeutua asuntoihin sisälle. Tontillamme on hyvä, monipuolinen puusto, vaikka iäkkäitä puita on jouduttu kaatamaan.
Tontillamme on liikkunut useiden vuosin, oikeastaan vuosikymmenien ajan oravia. Lukumäärä on vaihdellut havaintojeni mukaan kahdesta kuuteen. Lukumäärää ovat pitäneet toistaiseksi kurissa lähinnä paikallinen liikenne ja kissat.
Oravat ovat takavuosina pysyneet pois rakennuksista. Vuoden parin aikana olemme havainneet, että niitä alkaa pesiytyä rakennusten ullakolle nimenomaan talviaikaan. Olen saanut asiallisia ohjeita paikalliselta eläinsuojeluyhdistykseltä pariinkin kertaan.

Ensi kesänä tavoitteeni on ratkaista em. kiusallinen ongelma.

Pohdiskeluterveisin
Aki Pyykkö
Kemi 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti