tiistai 14. huhtikuuta 2015

Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994- Severomorskiin...




Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Ulkomaat  | 

Venäjän ohjussukellusveneet lisänneet partiointia Jäämerellä

Venäjän laivaston ballistisilla ohjuksilla varustetut sukellusveneet ovat lisänneet selvästi partiointiaan Jäämerellä ja Tyynellä valtamerellä. Uusia sukellusveneitä tulee käyttöön koko ajan.



venäläinen Yuri Dolgoruky ydinsukellusvene vesillä.
Kuva: Alexander Zemlianichenko / EPA

Venäjä on nostanut sukellusveneisiin sijoitetun ydinpelotteensa valmiutta selvästi. Barents Obserververkkolehden mukaan Venäjän Pohjoisella laivastolla on koko ajan ainakin yksi ballistisilla ohjuksilla varustettu sukellusvene merellä ja kaksi häytysvalmiudessa.
Samanlainen valmius on Venäjän Tyynenmeren laivastolla.
Lehden lainaaman venäläisamiraalin Viktor Tshirkovin mukaan sukellusveneiden partiointi on lisääntynyt 50 prosenttia vuodesta 2014 lähtien verrattuna vuoteen 2013. Tämä merkitsee, että Barentsin merellä ja Jäämerellä liikkuu aiempaa enemmän ydinsukellusveneitä.
Pohjoisen laivaston ballistiset ohjussukellusveneet on Barents Observerin mukaan sijoitettu Gadzhijevoon Murmanskin lähelle. Siellä on vanhempia Delta IV -luokan ja uusia Borei-luokan veneitä.


Kartta.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka.

200 ydinkärkeä yhdessä veneessä

Barents Observerin lainaamien venäläislähteiden mukaan Venäjällä on 15 ballistisilla ohjuksilla aseistettua sukellusvenettä, joista 10 on valmiina taistelutehtäviin.
Sodanuhan vallitessa voidaan lähettää pidemmäksi aikaa merelle kolme ballistista ohjussukellusvenettä Pohjoisesta ja kolme Tyynenmeren laivastosta.
Ballistiset ohjukset ovat mannertenvälisiä ohjuksia jotka on varustettu ydinkärjillä. Uusimmissa Borei-luokan veneissä on 20 mannertenvälistä ohjusta joissa kussakin voi olla 6-10 ydinkärkeä. Enimmillään yhdessä sukellusveneessä voi siis olla 200 ydinkärkeä.
Palveluksessa on kolme Borei-luokan venettä, joista yksi, Juri Dolgoruki, on Jäämerellä ja kaksi Tyynellä merellä. Borei-luokkaa on tarkoitus rakentaa kahdeksan alusta, joista neljä Pohjoiselle laivastolle.

Lisää ydinaseita pohjoiseen

Uusien ohjussukellusveneiden mukana Kuolan niemimaalle sijoitettujen ydinaseiden määrä kasvaa.
Ballististen ohjussukellusveneiden lisäksi Venäjällä on Pohjoisessa laivastossaan muita ydinkäyttöisiä sukellusveneitä, joiden aseistuksena on esimerkiksi risteilyohjuksia.
Venäjä aikoo modernisoida kymmenen tällaista ns. monikäyttösukellusvenettä, jotka on rakennettu neuvostoaikana. Uusien ja modernisoitujen alusten myötä pohjoisilla merialueilla partioivien vedenalaisten määrä kasvaa lähivuosina.
Venäjän Pohjoisen laivaston runsaat 20 ydinsulkellusvenettä ovat silti kaukana kylmän sodan luvuista. Tuolloin, 1980-luvun lopulla, Neuvostoliiton Pohjoisella laivastolla oli noin 150 ydinsukellusvenettä.
Venäjän Itämeren laivastossa ei ole ballistisilla ohjuksilla varustettuja eikä muitakaan ydinsukellusveneitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti