torstai 23. huhtikuuta 2015

Vihdoinkin jotain järkevää tietoa Talvivaarasta - hyvä niin...


Suora nettilaineus Yle Uutiset-sivuilta:
Kotimaa 

Talvivaara sai luvan purkuputkelle – ehdot hakemusta tiukemmat

Talvivaara saa rakentaa purkuputken Nuasjärveen ja aloittaa sitä ennen jätevesien lisäjuoksutukset pohjoiseen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on kiristänyt päästömääriä ja vaatinut lisää sekoitustehoa lupahakemukseen verrattuna.


Purkuputkea rakennetaan Talvivaaralla.
Kuva: Jarmo Nuotio / Yle

Talvivaara saa rakentaa purkuputken Nuasjärveen. Lisäksi konkurssipesä saa aloittaa ylimääräisten jätevesien lisäjuoksutukset pohjoiseen Kolmisopen yläpuolelta.
Yle Kainuun saamien tietojen mukaan Talvivaaran purkuputken kautta Nuasjärveen laskettavien sulfaattipäästöjen määrää on pienennetty konkurssipesän hakemukseen verrattuna. Hakemuksessa yhtiö halusi laskea sulfaattia 30 000 tonnia kolmen ensimmäisen vuoden aikana. Nyt myönnetyssä luvassa sulfaattia voi laskea putken kautta 24 000 tonnia kolmena ensimmäisenä vuonna ja sen jälkeen 10 000 tonnia vuosittain. Myös muiden aineiden pitoisuusrajoja on tarkennettu hakemukseen verrattuna.
Vanhoja reittejä pitkin juoksutettavissa vesissä saa olla korkeintaan 6 000 tonnia sulfaattia.
Purkuputken Nuasjärven puoleiseen päähän aluehallintovirasto on määrännyt hakemuksesta poikkeavia sekoitus- ja alkulaimennuslaitteistoja. Putken veteen sekoitetaan järvivettä ja se jaetaan useampaan kohtaan.
Konkurssipesä haki myös kahden kilometrin laajuista sekoittumisvyöhykettä eräiden metallien laimenemista varten alle ympäristön laatunormin. Aluehallintovirasto supisti sekoittumisvyöhykkeen pinta-alaa kolmella neljänneksellä. Alueen säde on nyt kilometri.
Luvassa määrätään korvauksia muun muassa käyttökorvauksia 13 maanomistajalle, korvauksia vesialueen omistajille ja ammattikalastajille sekä määrätään kalatalousmaksu kalastohaittojen korvaamiseksi. Kiinteistöille ei arvioida aiheutuvan korvattavaa haittaa.
Sotkamon kunnanjohtaja Petri Kauppinen ei kommentoi päätöstä tässä vaiheessa.
– Koska päätös on julkinen vasta 24.4. perjantaina, tässä vaiheessa ei ole mahdollista kertoa mitään sen yksityiskohdista eikä sisällöstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti