maanantai 6. huhtikuuta 2015

On se niin väärin, että...

Rikkaat rikastuvat ja köyhät entisestäänkin köyhtyvät. Näin se tuntuu vuodesta, vuosikymmenestä toiseen menevän meillä Suomessakin olipa poliittisessa vallankahvassa mitkä tahot tahansa.

Tärkein taloudellisesti eriarvoistava osatekijä on kirottu työttömyys, joka saattaa jopa kolmannessa sukupolvessa rassata suomalaisia. Se merkitsee kohtuutonta syrjäytymiskierrettä, vaikka turvaverkot - repaleisinakin - vielä onneksi toimivat siedettävästi.

Tällä hetkellä - laskutavasta/tilastoijasta riippuen - Suomessa on 350.000-450.000 työtöntä. Pahinta on nuorisotyöttömyys. Seuraavan hallituksen tärkeimmäksi tehtäväksi on asetettava työttömyyden nujertaminen. Mikäli vielä oikein muistan, se ei aivan uusi tavoite ole... 


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Suomen rikkain prosentti omistaa yhä suuremman siivun varallisuudesta

Rikkaimpaan prosenttiin yltää, jos omaisuus on vajaat 1,4 miljoonaa euroa.

TALOUS  
ANTTI HÄMÄLÄINEN
Investointipankkiiri Björn Wahlroos on yksi Suomen rikkaimmista miehistä. Wahlroos osti Salossa sijaitsevan Joensuun kartanon vuonna 2001. Hän lahjoitti sen hiljattain pojalleen.
Investointipankkiiri Björn Wahlroos on yksi Suomen rikkaimmista miehistä. Wahlroos osti Salossa sijaitsevan Joensuun kartanon vuonna 2001. Hän lahjoitti sen hiljattain pojalleen.
Rikkain prosentti suomalaisista kotitalouksista omistaa yhä suuremman osuuden kaikesta varallisuudesta.
Vauraimman prosentin osuus nettovarallisuudesta oli vuonna 2013 runsaat 13 prosenttia, kertoo Tilastokeskuksen tällä viikolla julkistama aineisto. Vielä vuonna 1994 osuus oli noin kahdeksan prosenttia.
Rikkaimpaan prosenttiin yltää, jos kotitalouden nettovarallisuus on vajaat 1,4 miljoonaa euroa. Nettovarallisuus lasketaan, kun varallisuudesta, esimerkiksi asunnoista, kiinteistöistä, osakkeista ja talletuksista, vähennetään velat.
(juttu jatkuu kuvan alla)
Varallisuuden keskittyminen näkyy muussakin kuin rikkaimman prosentin osuudessa. Kotitalouksista vauraimman viiden prosentin osuus nettovarallisuudesta oli toissa vuonna yli 31 prosenttia, kun vuonna 1994 osuus oli 25 prosenttia.
Todellisuudessa rikkaimman prosentin siivu varallisuudesta on vielä suurempi kuin Tilastokeskuksen tutkimuksesta voi päätellä.
Tiedot varallisuudesta eivät ole kattavia, ja varallisuusveron lakkauttamisen jälkeen luotettavan tiedon saaminen varoista on tullut vaikeammaksi.
Varallisuuseroja tutkinut taloustieteen professori Matti Tuomala Tampereen yliopistosta sanoo Tilastokeskuksen lukujen kehityssuunnan olevan todellinen, mutta osa rikkaimpien varallisuudesta jää tutkimuksessa piiloon.
Erään tutkimuksen mukaan vaurain prosentti omisti kaikesta verotettavasta varallisuudesta yli viidenneksen siinä vaiheessa, kun varallisuusvero lakkautettiin vuoden 2006 alussa.
Varallisuuden keskittyminen on ollut kuuma keskustelunaihe maailmalla.
Keskittyminen oli tärkein teema ranskalaisen taloustieteilijän Thomas Pikettyn kirjassa Le capital au XXIe siècle eli Pääoma 21. vuosisadalla. Kirja herätti viime vuonna runsaasti keskustelua taloudellisesta tasa-arvosta.
Erikoistutkija Veli-Matti Törmälehto Tilastokeskuksesta kertoo, että Suomessa varallisuuserojen kasvua selittävät arvonnousut asunnoissa ja rahoitusvarallisuudessa, kuten osakkeissa.
"Esimerkiksi pörssiosakkeet ovat erittäin keskittyneet varakkaimpaan prosenttiin ja sen sisällä vielä aivan yläpäähän", Törmälehto kertoo.
Matti Tuomalan mukaan yksi merkittävä syy varallisuuden keskittymiseen Suomessa on verotus. Hyvin tienaavat voivat muuntaa tuloja palkasta pääomatuloiksi, joita verotetaan kevyemmin kuin suuria palkkatuloja. Tuloerot ovat ajan mittaan muuttuneet myös eroiksi varallisuudessa.
Politiikan oikealla laidalla tuloeroja ja siten myös varallisuuseroja perustellaan usein oikeudenmukaisuudella. Tuomalan mielestä tällaiseen kehitykseen kannustava politiikka ei näytä olleen onnistunutta.
"Voi jopa kysyä, mikä rooli eriarvoisuuskehityksellä sekä tuloissa että varallisuudessa on ollut talouskriisiin ja siitä elpymiseen", Tuomala sanoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti