sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Bill Gates - kiistaton tietotekniikkakunkku...

Maailma tarvitsee ns. soihdunkantajia, edelläkävijöitä, visionäärejä. Bill Gates tietotekniikkasektorilla on yksi niistä henkilöistä.


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Microsoft perustettiin 40 vuotta sitten – Bill Gates: "Monien mielestä olimme järjiltämme"

TALOUS 
JEFF VINNICK / REUTERS
Microsoftin toimitusjohtaja Bill Gates esitteli uuden Windows 95-käyttöjärjestelmän elokuussa 1995.
Microsoftin toimitusjohtaja Bill Gates esitteli uuden Windows 95-käyttöjärjestelmän elokuussa 1995.
Tänään lauantaina tulee kuluneeksi tasan 40 vuotta siitä, kun Bill Gates ja Paul Allen perustivat ohjelmistoyhtiö Microsoftin.
Miehet aloittivat Albuquerquessa, New Mexicon osavaltiossa 4. huhtikuuta vuonna 1975 aikeenaan luoda ohjelmistoja mikrotietokoneille. Sittemmin Microsoft on tehnyt Gatesista maailman rikkaimman miehen, jonka nettovarallisuus on talouslehti Forbesin mukaan 70,5 miljardia euroa.
Yrityksen vuosipäivän kunniaksi Bill Gates, joka on tätä nykyä yhtiön hallituksen puheenjohtaja, lähetti perjantaina sähköpostitse kirjeen kaikille työntekijöilleen.
Vuoden 2014 lopun tietojen mukaan heitä on noin 123 000. Kirje vuoti julkisuuteen erään työntekijöistä twiitattua siitä ottamansa valokuvan, minkä jälkeen The Verge -verkkolehti vahvisti sen olevan oikea ja julkaisi kirjeen kokonaisuudessaan verkkosivuillaan.
YURI GRIPAS / REUTERS
Bill Gates jakaa rahojaan myös hyväntekeväisyyteen.
Bill Gates jakaa rahojaan myös hyväntekeväisyyteen.
Kirje alkaa kuvauksella siitä, kuinka Gates ja Allen asettivat tavoitteekseen tuoda tietokoneet jokaiseen kotiin.
"Ajatus oli rohkea ja monien mielestä olimme järjiltämme kun kuvittelimme, että se olisi mahdollista. On hämmästyttävää, miten paljon tietojenkäsittelytiede on kehittynyt noista päivistä, ja voimme kaikki olla ylpeitä siitä, mikä Microsoftin rooli tässä vallankumouksessa on", Gates kirjoittaa.
Hän jatkaa sanomalla, että ajattelee tästä huolimatta huomattavasti enemmän Microsoftin tulevaisuutta kuin menneisyyttä, sillä uskoo tietotekniikan kehittyvän seuraavan vuosikymmenen aikana nopeammin kuin koskaan tähän mennessä. Gatesin mukaan lähestymme vaihetta, jossa tietokoneet ja robotit pystyvät aiempaa luontevampaan vuorovaikutukseen, ja tämä mahdollistaa uudenlaisten sovellusten kehittämisen.
Microsoftin toimitusjohtajan Satya Nadellan johdolla yhtiö on valmiimpi kuin koskaan hyötymään tulevasta kehityksestä, Gates sanoo. Satyan teknisenä neuvonantajan toimivat Gates kertoo olevansa vaikuttunut yhtiöstä löytyvästä lahjakkuudesta.
"Tämä on nähtävissä sellaisissa tuotteissa kuten Cortana, Skype Translator ja HoloLens – ja nämä ovat vain muutamia kaikista kehitteillä olevista innovaatioista."
Gates kertoo uskovansa, että Microsoftilla on lähitulevaisuudessa mahdollisuus tavoittaa yhä uusia asiakkaita eri puolilta maailmaa, mutta monen ihmisen kohdalla esteeksi tulee teknologian monimutkaisuus tai korkea hinta.
Tämän vuoksi hän pyytää työntekijöitään pohtimaan, mitä nämä voisivat tehdä, jotta teknologia olisi kaikkien ihmisten saatavilla.
"Yhdessä olemme saaneet paljon aikaan ensimmäisten 40 vuoden aikana ja auttaneet lukemattomia yrityksiä ja ihmisiä toimimaan täydellä teholla. Mutta suurin merkitys on nyt sillä, mitä teemme seuraavaksi. Kiitos, että olette auttaneet tekemään Microsoftista upean yrityksen nyt ja tulevaisuudessa", Gates päättää kirjeensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti