tiistai 21. huhtikuuta 2015

Suomen jääkiekkomestaruus katkolla - ehtiikö hallitustunnustelija Oulun Raksilaan keskiviikkona...



Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Kärpät 

Kommentti: Finaalisarjassa onni ansaitaan nyt ja jatkossa

Kärpät ei todellakaan saanut eriskummallisella tavalla syntynyttä voittomaalia lainkaan ilmaiseksi, vaikka monista siltä saattoi tuntuakin, kirjoittaa Jussi Saarinen kommentissaan.



Julius Junttila juhlat
Kuva: Tomi Hänninen

TAMPERE. Hieman tuoreemman ja nykyään varsin yleisessä käytössä olevan kiekkokliseen mukaan ”Onni on ansaittava”.
Tämä piti sananmukaisesti paikkansa myös SM-liigan dramaattisessa neljännessä finaaliottelussa, eihän siitä mihinkään pääse.
Kärpät ei todellakaan saanut eriskummallisella tavalla syntynyttä voittomaalia lainkaan ilmaiseksi, vaikka monista siltä saattoi tuntuakin. Maalia edelsi Kärppien kova, suorastaan armoton hyökkäyspään paine jo pidemmän aikaa ja hallitseva mestari käytti arvokkaat hetkensä ansaitusti hyväkseen, vaikka Julius Junttilan voittomaalissa kiekkojumalat olivat tällä kertaa Kärpille suosiollisia.
Kärpät ansaitsi voittomaalinsa, Kärpät ansaitsi onnensa tällä kertaa.
Yksikään finaalisarjan ratkaisuista ei ole leivottu tyhjästä, kuin tuosta vaan. Jokaisen voittomaalin eteen on valutettu kaukaloon kova määrä hikeä, kova määrä yritystä. Jokaisen voittomaalin eteen on annettu iskuja ja otettu iskuja vastaan. Näin se on jatkossakin.
Kärpät ja Tappara ovat laittaneet pöytään kaikin puolin erinomaisen finaalisarjan. Juuri niin tasokkaan mitä kahdelta tasavallan parhaalta joukkueelta sopii odottaakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti