tiistai 7. huhtikuuta 2015

Muistatko vielä...?

Kirjoitin alla olevan artikkelin 24. päivänä heinäkuuta 2014. Se käväisi mielessäni kirjoitettuani tänään aamupäivällä artikkelin vanhasta Nokia 3610-kännykästä, joka oli todella suosittu puhelinmalli. Siihen minullakin on henkilökohtaisia muistikuvia, kokemuksia...

Työssä ollessani meille hankittiin työnantajan puolesta matkapuhelimet = käsipuhelimet = kännykät. Em. hankintaoperaation myötä olimme vuorokauden ympäri teoriassa ja joskus käytännössäkin tavoitettavissa.
Minullakin ehti olla kaksi työnantajakännykkää, joista viimeisin oli juuri edellä mainittu malli Nokia 3610 - oikeastaan Nokia 3610i, jossa oli edellistä mallia "hienostuneempi", sinertävä näyttö. Se oli hyvä ja varmatoiminen puhelin, jonka muotoilu oli/on erinomainen. 

Eläkkeelle siirtyessäni syksyllä vuonna 2008, minulta tiedusteltiin, haluanko pitää em. työpuhelimen itselläni, sillä käytettyjen kännyköiden arvo oli jo silloinkin lähes olematon. Olin tottunut kyseiseen puhelimeen, joten mikä ettei, se siirrettiin nimiini. 
Hankin muutama vuosi sitten Lumia 800 älypuhelimen lähinnä nettiyhteyden vuoksi, joten Nokia 3610i on tällä hetkellä työhuoneeni kirjahyllykön lasivitriinissä - edelleen täysin käyttökunnossa - tarvittaessa...  

____________________________________________________

Muistatko vielä...?


Usein kysytään: ”Missä olit silloin, kun…?” Toisaalta kysytään myös: "Muistako vielä...?"

Kulutuselektroniikan läpimurto on ollut maailmalla, Suomessakin voimakasta, vaikka meitä välillä moititaan, me itsekin moitimme maatamme takapajulan takapajulaksi…

Muistatko vielä ns. höyryradion, putkiradion? Muistatko vielä, kun transistoriradio mullisti radion käyttömahdollisuuden, kevyen paristoradion saattoi ottaa jopa mukaansa retkelle…
Kuvioihin tulivat myös stereolaitteet, hifi-tason aistimukset äänentoistopuolella.

Muistatko vielä musta-valkotelevision? Kylän/korttelin ensimmäistä televisiota, lähetyksiä ahtauduttiin katselemaan porukalla onnellisen/onnettoman televisio-ostajan olohuoneeseen. Välillä lumisateistakin kuvaa oli pakko kehua, jotta ilkesi tulla seuraavallakin kerralla nautinnosta nauttimaan…

Sitten väritelevisio valtasi markkinat, sen jälkeen jääkaapin kokoiset televisiot ovat saaneet väistyä litteiden ns. taulutelevisioiden myötä. Tuli autopuhelimet, tietokoneet, satelliitti tv-laitteet, digiboxit, jne. ja sitten Suomen elektroniikkateollisuuden suorastaan räjäytti maailman tietoisuuteen – matkapuhelin, kännykkä, lörpötin, tms., rakkaalla lapsella on monta nimeä!

Muistatko vielä, minkälainen oli Sinun ensimmäinen matkapuhelimesi? Itse väitän muistavani asian kristallinkirkkaasti.
Muistan sen, miten juuri nyt ajatellen naurettavan näköisiä kapuloita ensimmäiset suomalaiset matkapuhelimet olivat…

Siksi Motorolan ns. uuden sukupolven NMT-matkapuhelin, grafiitinharmaa, taitettava läppäpuhelin oli kuin toiselta planeetalta - mahtavaa…

Sellainen ajautui haltuuni 1980-90-luvun vaihteessa. Esselite PERSONAL 900 by Motorola!

Kahdella litteällä akulla ja pöytälatauslaitteella. Akkuja ja latauslaitteita tarvittiinkin, sillä porinoiden pituudesta riippuen, akut kestivät muistaakseni jotakuinkin vain kahdestatoista puoleen päivään - hyvin vähän aikaa…

Motorolan tekniikka oli salaisuuden verhoamaan, samoin kuin amerikkalainen komponenttivalmistus tietotekniikan osa-alueella. Mutta niin kävi, että suomalainen NOKIA suorastaan rynnisti GSM-markkinoille aina vain uusilla matkapuhelinmalleilla ja sovellutuksilla.

Menestystarina vailla vertaa…

Nyt on maailma aivan toinen, uusia tuotteita tulee markkinoille tämän tästä. Suomalainen NOKIA on suuntautumassa entiseen verrattuna uusille toiminta-alueille.

Tänään torstaina 24.07.2014 NOKIA julkaisee nykyisen toimitusjohtajan ensimmäisen osavuosikatsauksen, näyttää ihan hyvältä...

Katseltuani Suomen televisioista taannoin MOT-ohjelman elektroniikan romurallista olen tyytyväinen, että olen säilyttänyt tuon ensimmäisen matkapuhelimeni. Otin silloisen Motorolan huipputuotteen esiin lasivitriinistä, pyyhin pölyt ja aloin muistella kyseisen tuotteen ovh (ostaja vailla hintatietoutta)-hintaa.

Mikäli oikein muistan, niin sen hinta oli ensimmäisessä markkinointirynnistyksessä 17.500 markkaa, sitten 15.000 markkaa, 12.500 markkaa, johon se taisi asettua. Joka tapauksessa ovh-hinta oli nykyrahassa ilmaistuna 2.000-3.000 euroa.

Tällä hetkellä superhyperextramodern matkapuhelimia, ns. älypuhelimiakin saa kohta operaattorista riippuen 1-20 euron kuukausimaksulla.

Näin muuttuu maailma Eskoni, mutta kuka uskaltaa veikata, mitä seuraavaksi – mielestäni päätä ei ole näkyvissä tai sitten pää tulee kukaties äkkiäkin vetävän käteen.

Ken elää, hän näkee…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti