torstai 2. huhtikuuta 2015

Maailma on muuttunut...

Maailma on muuttunut, johon on hyvä reagoida jälkikäteen mutta nimenomaan tehdä ennakoivaa turvallisuuteen liittyvää/tähtäävää lainsäädäntätyötä...

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista:

Maakauppoihin tullee lakimuutoksia jo ensi vuonna

Kuva: MEERI UTTI
Anita Simola

Turvallisuuskomitea on seurannut venäläisten maakauppoja tarkasti. Lakimuutoksen tarpeesta on laaja yksimielisyys.
Valtion on voitava lunastaa maa-alueita, vaatii Carl Haglund.

Anita Simola
Helsinki
Venäläisten Suomessa tekemien maakauppojen rajoittamiseen on saatu vauhtia.
Puolustusministeriön alainen turvallisuuskomitea alkaa arvioida maakauppoja ja sitä, miten lainsäädäntöä voidaan kehittää tai muuttaa. Tällä hetkellä valtio voi pakkolunastaa strategisesti tärkeiksi katsomiaan alueita vain poikkeusoloissa.
Puolustusministeri Carl Haglund (r) esitti aiemmin, että valtion pitäisi tarvittaessa lunastaa kiinteistöjä tai estää maakauppoja, jos niihin liittyy turvallisuuspoliittisia intressejä. Viesti on hänen mukaansa otettu hyvin vastaan yli puoluerajojen.
- On tärkeää, ettei tämä asia jää roikkumaan. Se on hoidettava kuntoon jo ensi vuonna.
Haglundin mukaan
 lakeja on tarkasteltava poikkihallinnollisesti. Maakaupoissa on monta pelinappulaa.
- Ne koskettavat monia ministeriöitä. Komitea arvioi, missä ministeriössä alkaa lainsäädäntötyö.
Komitea myös koordinoi tätä työtä ja kuulee ministeriöitä.
- On aivan sama, säädetäänkö uusi laki, vai muutellaanko vanhoja. Pääasia on, että meiltä löytyy mekanismi, jolla tietty maa-alue voidaan lunastaa valtiolle. Tämä elementti on puuttunut työkalupakista.
Haglund korostaa, että lakia ei voida kirjata vain venäläisiä varten.
- Laki koskisi EU:n ja Eta-alueiden ulkopuolelta tulevien ulkomaalaisten ostoja.
Ministeri tähdentää, että uudessa laissa on kyse ennaltaehkäisystä.
- Lähtökohtaisesti emme aio pakkolunastaa jo ostettuja maita takaisin. Liioin meillä ei ole kiikarissa yksittäistä kiinteistöä, joka pitäisi lunastaa.
Haglundin mukaan leijonaosa venäläisten ostamista kiinteistöistä on harmittomia. Ministerillä ei ole mitään venäläisten kesämökkejä vastaan.
- Keskustelussa pitää muistaa, ettei lapsi mene pesuveden mukana. On hyvä, että venäläiset tulevat Suomeen. He tuovat rahaa, työtä ja perustavat yrityksiä. Lainmuutoksella ei ole tarkoitus leimata venäläisiä.
Haglund toppuuttelee 
uhkakuvien maalaajia.
- Jos venäläisen ostama vanha raja-asema on muutettu majataloksi, niin ei voida ajatella, että se on uhka maallemme.
Puolustushallinto on seurannut maakauppoja tarkasti jo vuosia. Komitean nyt tekemä laaja arvio on toinen.
- Suomessa on herätty siihen, että maailma ei ole enää mustavalkoinen. Kriisien luonne on kehittynyt ja muuttunut. Hybridisodassa vaikkapa sähköverkot tai puhelinlinjat voidaan lamaannuttaa. Yhteiskunta saadaan kaatumaan polvilleen. Tästä näkökulmasta on tärkeää, kenen käsissä jokin tietty maa-alue on.
Pitääkö
 maakauppojen rajoittaminen kirjata hallitusohjelmaan?
- Asiasta on saavutettu laaja yhteisymmärrys. Ei ole välttämätöntä, että se on ohjelmassa. Kirjaaminen riippuu myös siitä, tuleeko ohjelmasta strateginen vai perinteinen seikkaperäinen hallitusohjelma.
Haglund myöntää, että Ukrainan tapahtuvat ovat osittain lakihankkeiden taustalla.
- Ukraina on esimerkki siitä, että kriisin luonne muuttuu. Se ei ole enää sitä, että jokin maa julistaa sodan toiselle. Krimin valtaus on ollut hybridistä sodankäyntiä. Se on herättänyt meidätkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti