perjantai 10. huhtikuuta 2015

Asiallista ja selkeää Pohjoismaiden yhteistyöpaalutusta...



Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta:
Kotimaa  | 

UPI:n Aaltola: Puolustusyhteistyön tiivistäminen selkeyttää Pohjoismaiden asemaa

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtajan Mika Aaltolan mielestä on Venäjän aiheuttama uhka on järkevää tuoda esille. Pohjoismaiden puolustusministerien kirjoitus ei kuitenkaan ole askel kohti Natoa.



Mika Aaltola
Mika Aaltola Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Pohjoismaiden ilmoitus tiivistää puolustusyhteistyötä Venäjän aiheuttaman uhkan vuoksi selkeyttää Pohjoismaiden asemaa suhteessa Venäjään, sanoo Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola. Yle Uutisten haastattelussa Aaltola toteaa, että Venäjän aiheuttama häiriö on järkevää tuoda esille puheissa.
Pohjoismaiden puolustusministerit kertoivat norjalaisessa Aftenbladet-sanomalehdessä julkaistussa kirjoituksessa yhteisistä sotaharjoituksista, tiedustelutiedon jakamisesta ja teollisuusyhteistyöstä. Aaltola muistuttaa, että ministerit eivät puhu sodanajan yhteistyöstä.
– Kyllä tässä ollaan paalutettu mielestäni aika hyvin niitä toimenpiteitä, joita tämä tilanne vaatii, Aaltola sanoo.
Aaltola ei näe puolustusyhteistyön tuovan uusia elementtejä sotilasliitto Naton suhteen. Aaltolan mukaan yhteistyötä voidaan tehostaa vielä paljonkin ilman Natoon liittymistä.

Niinistöä ihmetyttää ajankohta

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja ja perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas Jussi Niinistö on Aaltolan kanssa samoilla linjoilla Naton suhteen. Niinistö mukaan kirjoitus ei ole askel kohti Natoa.
– Suomen armeija on jo nyt sinällään Nato-yhteensopiva, Niinistö toteaa aamu-tv:n haastattelussa.
Niinistö pitää puolustusministerien kirjoitusta enemmän periaatteellisena päätöksenä. Häntä kuitenkin ihmetyttää kirjoituksen julkaisuajankohta Suomen eduskuntavaalien alla.
– Pyritäänkö tällä jotain hämmentämistä tekemään? Ei ole ehkä ihan loppuun saakka harkittu tämä tilanne, Niinistö sanoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti