Olipa mukava lukaista alla oleva artikkeli. Niin kuin aikaisemminkin olen itsekin kirjoittanut, tuskin koskaan olen ollut niin hukassa eduskuntavaaleissa kuin nyt.
Itse teen eduskuntavaalipäätöksen tämän maanantain 13.04.2015 jälkeen saatuani Kemi, Simo ja Keminmaa kuntaliitospäätökset...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
HS-ANALYYSI
Mikään ei ole niin arvaamaton kuin turhautunut äänestäjä
Vaaleihin on tasan viikko aikaa. Edelleenkään noin 40 prosenttia äänestäjistä ei ole osannut päättää ketä äänestää, tai ei halua kertoa sitä tutkimusyhtiöille. Osuus on suurempi kuin yleensä näin lähellä vaaleja.
Liikkuvan äänestäjän pään sisään on vaikea päästä puoluetoimistossa tai politiikan toimituksessa istumalla – joten kysytään suoraan häneltä itseltään.Näiden vaalien suuri kysymys onkin, minkä puolueen suuntaan suuri epätietoisten joukko kallistuu – vai jäävätkö he vaalipäivänä kotiin. Puolueiden komentokeskuksissa mietitään otsalohkot kuumana, mitä liikkuvat äänestäjät haluavat, miten epävarmat vakuutetaan, epätietoiset houkutellaan omaan leiriin. Miksi keskusta on niin suosittu, miksi niin moni haluaa hylätä viime vaalien suosikin kokoomuksen? Mikään ei ole niin arvaamaton kuin turhautunut äänestäjä.
Töölöntorin reunalla seisoo epätietoisen näköinen pariskunta. Rouvalla on kiiltävä toppatakki, miehellä hattu. Hieman iäkkäämpää väkeä.
Noin kahdenkymmenen metrin päässä keskustan ehdokas, entinen EU-komissaari Olli Rehn kättelee ja kampanjoi.
Pariskunta on niitä kuuluisia liikkuvia äänestäjiä. He ovat tulleet varta vasten katsomaan keskustan kampanjatilaisuutta. He eivät kuitenkaan halua mennä lähemmäs, sillä väkeä on liian vähän. He haluavat tarkkailla, eivät joutua keskipisteeseen. He vaihtavat sivummalla muutaman sanan kampanjaväen kanssa ja huolivat esitteet mukaansa, mutta aikovat pian jatkaa kohti Narinkkatoria ja seuraavaa puoluetta.
He eivät ole aikaisemmin olleet niin sanottuja liikkuvia äänestäjiä. Päinvastoin. He ovat vuosikaudet äänestäneet kokoomusta. Ja Alexander Stubbiakin aina, kun se on ollut mahdollista ja mies ehdolla.
Mutta nyt jokin on muuttunut.
He eivät ole enää varmoja kokoomuksesta. Siksi he käyttävät lauantaipäivän eri puolueiden vaalitelttojen kiertelyyn.
Mikä heitä epäilyttää?
Stubb. Hän oli hyvä ja asiantunteva EU-parlamentissa, mutta tästä pääministeri-Stubbista pariskunta ei pidä.
"Hän sai europarlamenttivaaleissa lähes 150 000 ääntä, mutta alkoi sitten sanoa, että kuulee 'isänmaan kutsun'. Hän petti meidät äänestäjät", rouva sanoo ja matkii "isänmaan kutsun" kohdalla Stubbin käsieleitä, aika taitavasti oikeastaan.
Mies puolestaan on pahoillaan, miten loppuhallituskausi luisui käsistä. Päätöksiä ei saatu aikaan. "Siitä tuli täysin arvotonta", mies pudisteee päätään. Siinä tahrautuivat kaikki hallituspuolueet, mutta myös oppositio. Vaihtoehdot tuntuvat olevan vähissä.
Kuitenkin tälle pariskunnalle puheenjohtajalla on merkitystä. Esimerkiksi Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne tuntuu rouvan mielestä sympaattiselta. Puolueiden puheenjohtajiin keskittymistä pidetään usein pääkaupunkiseutukeskeisten politiikan toimittajien ja pääkirjoitustoimittajien harhana – puolueilla on kuitenkin kohtuullisen pysyvät arvot, ideologiat ja ohjelmajulistukset, joita eivät vaihtuvat puheenjohtajat heiluttele. Eikö ihmisiä kuitenkin kiinnosta tehtävä politiikka, ei yksittäinen johtohahmo.
"Nippa nappa lähellä, että puolue lähtee vaihtoon", rouva sanoo ja tuijottaa keskustan teltan suuntaan.
Ei keskustakaan kyllä houkuta.
"Sipilä on ihan ookoo henkilönä...", pariskunnan mies sanoo. Mutta... Sote-uudistuksen vatvominen oli kamala farssi, ja keskusta oli yhtä lailla siinä osallisena kuin hallituspuolueetkin.
Ennen puheenjohtajalla tosiaan ei ollut yhtä suurta merkitystä kuin nyt. Menneinä vuosikymmeninä maanviljelijä äänesti keskustaa, duunari demareita ja porvari kokoomusta, oli puheenjohtaja millainen pökkelö tahansa. Nyt ihmiset ovat vähemmän kiinnittyneitä aatteeseen ja puolueeseen. Silloin puheenjohtajia seurataan ihan eri tarkkuudella. Johtajaa tarkkaillaan, ja jos hän epäonnistuu äänestäjän silmissä, voi vaihtaa toiseen puolueeseen, jonka johtaja näyttää olevan vakuuttavampi.
Mutta nyt pariskunta joka tapauksessa hylkää Olli Rehnin hiljaiselle torille ja lähtee kohti seuraavaa telttaa.
Samaan aikaan Rehnin puheille pääsyä jonottaa harmaapäisistä tervehtijöistä poikkeava äänestäjä: työikäinen, jopa alle keski-ikäinen mies. Jaloissa pyörii kaksi alle kouluikäistä lasta, kolmas nukkuu vaunuissa. Mennään kuulolle.
Jälleen liikkuva äänestäjä. Mies on kyllä joskus ajat sitten äänestänyt keskustaakin, mutta viime vuodet lähinnä kokoomusta.
Nyt se ei houkuta. Mies on jo valmiiksi melko varma, että voisi äänestää keskustaa ja eritoten Rehniä.
Esteenä on vain se, että Olli Rehn on mennyt sanomaan Mtv:n vaalikoneessa, ettei verotuksen progressio ole Suomessa liian kireää. Kolmen lapsen isä on kyllä palkkatöissä, mutta niin hyväpalkkaisissa hommissa, että maksaa tuloistaan noin puolet veroja. Hänestä se on liikaa.
"Kokoomusvetoisen hallituksen aikana progressiota on kiristetty entisestään, miksei kukaan puhu siitä", mies kritisoi.
Lisäksi kokoomus suhtautuu liian innokkaasti ydinvoimaan ja Nato-jäsenyyteen. Nato-myönteisyys närästää myös Rkp:ssä, vaikka puolueen veropolitiikka olisikin juuri sitä, mitä mies toivoo.
Keskusta suhtautuu kokoomusta pidättyväisemmin sekä ydinvoimaan että Natoon.
"Juuri nyt Sipilän johdolla keskustan politiikka voisi mennä oikeaan suuntaan, ja Rehnin henkilökohtaiset mielipiteet vetoavat myös. Ja olen minä kyllä itse maaseudulta kotoisin", mies harkitsee.
Lopulta hän päättää – jos ei ihmeitä tapahdu ennen vaaleja – että ääni menee keskustalle ja siellä Rehnille.
Näin puoluevalinnat ja äänestyspäätökset syntyvät. Haetaan vahvistusta omille mielikuville, harkitaan mikä puolue tekee omasta mielestä kannatettavaa politiikkaa.
Toki kyseessä on vain kaksi esimerkkiä – hekin aktiivisia, politiikkaa pohtivia ihmisiä, jotka vaivautuvat aurinkoisena lauantaina vaalitilaisuuteen.
Kymmenissätuhansissa olohuoneissa tehdään kaikessa hiljaisuudessa kymmeniätuhansia erilaisia äänestyspäätöksiä – erilaisella perehtymisellä, erilaisilla perusteilla, sekä tunteella että järjellä.
Mutta ehkä näiden kolmen liikkuvan äänestäjän pohdinnat kuitenkin tavoittavat jotain yleisempää.
Pelkkä puhe isänmaan edusta ei vakuuta, jos sen taakse ei synny päätöksiä. Ehkä silloin on aika vaihtaa puoluetta.
Mutta vaikka liikkuva äänestäjä onkin puolueille vaikea tapaus, hän sentään äänestää.
Vielä vaikeampi on äänestäjä, joka ei äänestä. Näitä niin sanottuja nukkuvia äänestäjiä ei tietenkään Töölöntorin vaalitilaisuudessa tapaa. Osa heistä innostui äänestämään neljä vuotta sitten perussuomalaisia. Nyt on arvoitus, miten he toimivat.
Se lisää vaalien jännitystä. Vaaliteltoilla heidän toiveitaan ei pääse kysymään.
Kirjoittaja on HS:n politiikan toimituksen uutistuottaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti