perjantai 20. maaliskuuta 2015

Terveisiä Kemin Selkäsaaresta osittaisen auringonpimennyksen päivänä 20.03.2015...

Menimme tänään heti - suunnilleen jälkeen sianpieremän - aamutuimaan Selkäsaareen.

Taas kerta kaikkiaan upea kevätilma! Aurinko paistoi pilvettömästä taivaalta. Jälleen navakka tuuli hiukan häiritsi, tosin vaan menomatkalla, sillä takaisin tullessa sai melkein pidätellä tuulen työntäessä suksilla liikkujia voimakkaasti eteenpäin.

Hiihtäjiä, kävelijöitä, potkukelkkailijoita, pilkillä istujia, moottokikelkkoja tms. ei aamusella näkynyt, tosin jo iltapäivällä pois tullessamme.

Totean taa kerran, että Kemin edustalla merenjää ei voi juuri parempi olla ulkoilun kannalta, jotakuinkin joka paikassa voi esim. kävellä juuri tällä hetkellä. Jään pinnalla on ainoastaan muutama senttimetri lunta tosin tällä hetkellä aika jäistä = liukasta.

Tänään perjantaina 20.03.2015 oli osittainen auringonpimennys.

Seurasimme sitä saaressa aktiivisesti. Oli mielenkiintoista todeta kuun lipuessa auringon eteen, miten ilma viileni, hivenen hämärtyi ja pikkulinnut hiljentyivät. Sen sijaan havaintojemme mukaan lokit pitivät aika metakkaa...

Saaressa oli upea hankikeli, käytännössä joka paikassa saattoi kävellä niin ja tietysti hiihtää. Kyllä näistä kevätsäistä on syytä nauttia... 
___________________________________

Upea ilma ja kertakaikkisen hienot hankikelit - kuinka kauan - se on asia erikseen. Kävimme tänään torstaina 26.03.2015 taas Selkäsaaren pohjoispäädyssä. Tarkistin osan tontillamme olevista linnunpöntöistä. Osassa on ollut asukkaita, osassa ei, arvelen, että kohtapuolin linnut alkavat katsella pönttöjämme "sillä silmällä"...

Pois tullessame havaitsimme merenjäällä olevan ihmisiä enemmä kuin koskaan tänä keväänä. Eipä ihme, sillä ilma - ulkoilua ajatellen - ei voi olla parempi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti