Aloitettuani blogikirjoittamisen heinäkuussa 2014 olen aina silloin tällöin kysäissyt tuntemiltani/tapaamiltani henkilöiltä: "Oletko käynyt blogisivullani?" Näen välittömästi joidenkin henkilöiden ilmeestä: "Nyt narahdin, nyt äkkiä kootut selittelyt käyttöön."
Monet selittelevät käymättömyyttään pääasiassa ajan puutteella. Heillä ei kerta kaikkiaan ole - muka - aikaa.
Ymmärrän, että monet työelämässä olevat, elävät erittäin hektistä, dynaamista jopa repivää aikaa. He yrittävät taiteilla monien asioiden keskellä. He väittävät olevansa työssä kiinni 24 tuntia vuorokaudessa ja haikailevat: "Olisipa vuorokaudessa tunti, kaksi lisää!".
En halua syyllistä ketään, mutta totean yksiselitteisesti, aikaa kyllä on, mutta on hallittava oma ajankäytön suunnittelu.
Turhat, usein myös turhanpäiväiset rönsyt on syytä karistaa itseltään pois. On osattava raa
ásti priorisoida tekemisiään ja hyväksyttävä se tosiasia, että kukaan, toistan ei kukaan voi tehdä kuin yhden asian kerrallaan - kunnolla - vaikka muuta väitetään.
Näin yksinkertaista se vaan on - minun mielestäni...
Kuulen selvästi muutaman lukijan jupisevan: "Hyvähän sinun eläkeläisenä on paasata, kun sinulla ei ole muuta kuin joutilasta aikaa!"
Niinhän se tietysti on, mutta minäkin olen ollut vuosina 1960-2008 työelämässä, osittain opiskelemassa.
Mikäli vielä oikein muistan, minulla ei ole ollut koskaan kiirettä, vaikka siinä ohessa olen yrittänyt hoidella oman virkani ohessa opettaja- ja insinöörijärjestöasioita. Pahimmillaan/parhaimmillaan olisi saanut, jos olisi halunnut, olla pääkaupunkiseudulla päivän, kaksi viikossa. Sitä ei aina välttämättä työnantajani katsonut suopeasti.
Tuntuu välillä siltä, että kiirettä pidetään jollakin tavalla hienona asiana, se kuuluu, on kuuluttava nykyaikaan. Näin mielestäni asia ei ole, kiire on itsetehtyä, joka osittain johtuu siitä, kahmitaan aivan liikaa tehtäviä itselleen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti