keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

"Korppikotkasijoittajat" Sotkamon Talvivaaran taivaalla...

Kirjoitin alla olevan artikkelin viime vuoden loppupuolella. Viimeaikaisten tapahtumien valossa artikkelin pääsanomaa ei tarvitse muuttaa.

Suomen valtion/elinkeinoministeri Vapaavuoren/ rooli tarvitsee vähintäänkin selkokielistä tarkennusta.

Vanha artikkeli vuoden 2014 loppupuolelta:

Katselin pari viikkoa sitten "puolella silmällä ja korvalla" Suomen televisiosta haastattelua, jossa kaivosalan ulkomaista superasiantuntijaa haastateltiin Talvivaara-tilanteesta. Hän kertoi hyvin koruttomasti ja rauhallisesti, että tämäntyyppiset kaivosalan ongelmat maailmalla eivät ole harvinaisia. Mittasuhteet ovat kuitenkin poikkeuksellisen suuret. 

Hän hyvin avoimesti toi esiin näkemyksensä, että Talvivaaraa seuraavat aktiivisesti kansainväliset "korppikotkasijoittajat".

En tarkalleen muista, käyttikö hän juuri minun sanojani: Kyseiset korppikotkasijoittajat seuraavat kiinteästi, mitä "haaskalla" tapahtuu.

Heti kun hetki on otollinen = tässä tapauksessa hinta kohdallaan, alimmillaan ja hätä suurimmillaan he säälimättömästi iskevät. He tulevat haaskalle ikäänkuin suurina pelastajina/hyväntekijöinä, hankkivat kaivosalan uudet osaajat tarvittaessa paikalle, panevat homman täysillä käyntiin ja ...

Muutaman vuoden päästä korppikotkasijoittajat myyvät pelastamansa kaivoksen sikakalliilla = kovalla voitolla ja siirtyvät seuraavalle haaskalle, sillä maailmalla rahastettavaa riittää...

Jos ja kun homma näin todennäköisesti lähitulevaisuudessa menee, edelleenkin ihmettelen, miksi Suomen valtio ei toimi tässä tapauksessa em. tyyppisenä, myönteisenä korppikotkasijoittajana.
Toimi edellä kuvatulla tavalla eli pistä hommaa haisemaan ja rahasta kaivoksella aikanaan. Voitot jäisivät meidän kaikkien suomalaisten hyödyksi...  

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista:

Talvivaara Sotkamon konkurssi jatkuu julkisselvityksenä

TALOUS 
KIMMO RAUATMAA/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Talvivaaran kaivoksen metallitehdas Sotkamossa.
Talvivaaran kaivoksen metallitehdas Sotkamossa.
Espoon käräjäoikeus päätti maanantaina Talvivaara Sotkamon konkurssin jatkamisesta julkisselvityksenä, kertoo Konkurssiasiamiehen toimisto.
Käräjäoikeuden perustelujen mukaan kaivoksen alueelle varastoitujen vesien, jätevesien ja kierrätysliuoksen asianmukaisen käsittelyn turvaaminen ja ympäristövahinkojen estäminen valtion varoin on konkurssilain mukainen erityinen syy siirtyä konkurssissa julkisselvitykseen.
Talvivaara Sotkamo on varsinaisesta kaivostoiminnasta Sotkamossa vastaava yhtiö, jonka osakkeista 84 prosenttia omistaa pörssiyhtiö Talvivaara ja 16 prosenttia teräsyhtiö Outokumpu.
Julkisselvityksessä olevan konkurssipesän hallintoa hoitaa ja päätösvaltaa käyttää julkisselvittäjä. Pesänhoitajan ja velkojien päätösvalta on lakannut julkisselvityksen aloittamisen takia.
Konkurssiasiamies määräsi maanantaina julkisselvittäjäksi asianajaja Jari Salmisen, joka oli aikaisemmin Talvivaara Sotkamon konkurssipesän pesänhoitaja.
Konkurssiasiamihen toimiston mukaan julkisselvitykseen on siirrytty viime vuosina keskimäärin 80 konkurssissa vuosittain.
Talvivaara Sotkamo julkisselvitys on kuitenkin Konkurssiasiamiehen toimiston mukaan selvästi laajin julkisselvitys tähän mennessä.
Konkurssiasiamiehen toimiston mukaan ympäristöriskit ovat muodostaneet erityisen syyn siirtyä julkisselvitykseen kolmesti aikaisemmin vuosina 2013–2014.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti