Kuka minä olen?

Minulle aina silloin tällöin joku sanoo: " Kerro ihmeessä hiukan kuka sinä olet, sinua ei tunneta!"

Totta, ei varmaan riittävästi, no tässä hiukan infoa. Lähetin alla olevan infon 19.11.2007 Ammattikasvatuksen aikakakauskirjan toimitusneuvostolle aloittaessani kirjoittamisen em. julkaisussa.

Aikaa siitäkin on vierähtänyt kohta kahdeksan vuotta. Niiden vuosien aikana on myös tapahtunut yhtä ja toista, joista sitten jossakin vaiheessa myöhemmin...

Siis loppuvuonna 2007:

Tässä tällainen lyhytceevee, joka toivottavasti hiukan raottaa kirjoittajan taustaa lukijalle myönteisessä hengessä.

Nimeni on Aki Pyykkö 63v. Olen koulutukseltani paperi-insinööri. Valmistuin vuonna 1972 silloisesta Tampereen teknillisestä oppilaitoksesta.

Olen täydentänyt opintojani pedagogisilla opinnoilla vuonna 1978 nykyisessä Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa, silloisessa Ammattikoulujen Hämeenlinnan opettajaopistossa AHO:ssa sekä pedagogishallinnollisilla opinnoilla Lapin kesäyliopistossa.

Olen syntyperäinen kemiläinen. Asun vaimoni Tuula Pyykön o.s. Pihlaja kanssa paikalla, jossa isovanhempani isän puolelta viljelivät maata aikanaan.

Aikuiset poikamme – Tommi ja Timo – elävät omaa elämäänsä perheineen – toinen Kemissä ja toinen Helsingissä. Vaimoni pitää Ompelimo Anniinaa varastorakennuksemme työtilassa...

Olen tehnyt pohjoisen ihmisille aika tyypillisen etelänkeikan opiskelun ja työn perässä: Tampereella, Eurassa, Imatralla ja Lappeenrannassa. Kävimme 1970-luvun alkupuolella opiskelun jälkeen mutkan Kemissä ja taas takaisin Kemiin vuonna 1981.

Olen ollut osa-aikaeläkkeellä 01.12.2000 lähtien ja jään Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappiaan kuuluvasta Ammattiopisto Lappiasta eläkkeelle lähivuosina Prosessiosaston lehtorin virasta.

Olen ollut takavuosina 1970-luvun puolesta välistä lähtien kohtalaisen aktiivisesti ammattijärjestökuvioissa; sekä insinööri- että opettajajärjestöissä tosin vuodesta 2003 alkaen jäähdytellen.

Omaan ammattialaani liittyvänä olen tällä hetkellä Opetusministeriön asettaman Paperi- ja puualan koulutustoimikunnan jäsen Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry:n edustajana.

Olen tällä hetkellä myös Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry:n OPETTAJA-lehden toimitusneuvoston jäsen, varapuheenjohtaja.

Nuorena miehenä, nimenomaan opiskelujeni alkuvaiheissa minulla oli tunne, että olen niin kova jätkä, että mitään ammattijärjestöhörhelöitä minä en työelämässäni kaipaa! Minä hoidan omat asiani itse ja toki hoidinkin mutta...

Onneksi se vaihe ja osittainen uho menivät nopeasti ohi, sillä työelämä on kaiken kaikkiaan niin raadollista, monimutkaista ja spesialisoitunutta, että niin työntekijä kuin työnantajapuolella järjestäytyminen koetaan nykyisin lähes poikkeuksetta itsestään selvyydeksi.

Lisäksi olen ollut ns. sitoutumattomana henkilönä vuodesta 2001 alkaen Kemin kaupunginvaltuustossa varajäsen Keskustan ryhmässä ja Kemin kulttuuriasianlautakunnan jäsen valtuustokauden 2001-2004.

Valtuustokauden 2005-2008 olen Kemin ykköslautakunnan eli sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen ja teknisen lautakunnan varajäsen.

Olen tehnyt aktiivista ja laajamittaista kulttuuriyhteistyötä Barentsin meren rannalle, Luoteis-Venäjälle, Severomorskiin vuodesta 1993 alkaen.

Pääalue on ollut kuvataide, joka on avartanut omaa paradigmaani näkemään yhä supistuvaa maailmaa huomattavasti laajemmin kuin aikaisemmin...

Viimeisin järjestämäni taidenäyttely oli Kemissä Pohjolan Sanomien tiloissa lokakuussa 2007.

Kirjoittelen mielelläni. Saatan kirjoittaa useita artikkeleita päivässä.

Olen luonnollisesti otettu, kun minulle avautui mahdollisuus kirjoittaa Ammattikasvatuksen aikakauskirjaan artikkeleita jatkossa osastoon " Ammattikasvatuksen kentältä" ajankohtaisia kuulumisia.

Olen harrastanut kirjoittamista koko opiskelun jälkeisen ajan eli 1970-luvun alusta kirjoittaen sekä omalla nimelläni että lukuisilla nimimerkeillä.

Aina silloin tällöin on kirjoituksiani julkaistu ammattijärjestölehdissä, paikallisissa sekä valtakunnallisissa sanomalehdissä, tosin aika vähän niiden lukumäärään nähden. 

Tiedän, että kaikki eivät välttämättä pidä kirjoituksistani, monia ne suorastaan raivostuttavat, vähintäänkin ärsyttävät ja monet näkevät yleensä eri sävyistä punaista, siihen olen vuosien saatossa tottunut. Minulla on muodostunut mielikuva, tunne, mitä tiukempaa tekstiä kirjoitan, sitä varmemmin se ei tule julkaistuksi.

Tosin yhä enemmän on alkanut tulla todella myönteistä palautetta kirjoituksistani, niillä näyttää siis kuitenkin olevan n + 1 lukijaa.

Tarve kirjoittamiseen lähtee minun tapauksessani yleensä liikkeelle todellisesta tapahtumasta, josta merkitsen muistiin aluksi pelkän otsikon ja mahdollisesti muutaman ydinsanan jättäen asian hetkeksi, usein viikoksi, kuukaudeksi jopa vuodeksikin hautumaan, ”kypsymään”.

Miksi tämän, lievästi sanottuna hiukan rönsyilevän esittelyni sitten kirjoitin, oikeastaan päivitin?

Siksi, että oltuani monessa mukana olen yhä vakuuttuneempi siitä, että jotain em. ”kohelluksesta ja riehumisesta” on pakostakin jäänyt vaatteisiin myönteisenä, innovatiivisen aktiviteettina.

Intohimoni on ajattelu, pohdiskelu, lähes mahdottomien asioiden ainakin osittaisratkaiseminen, ideoiminen, tuotekehittely, niin ja kesällä konventionaalinen, perinteinen mato-onginta.

Olen mato-onkija viimeisen päälle ja nostan kymmeniä kiloja herkullisia ahvenenköriläitä täällä Perämeren pohjukasta, merestä, lähivesistä ja savustan ne vaimoni ja joskus kutsumiemme vieraiden kanssa.

Tunnustan, että yksi ikävä piirre minussa on. Tapanani on joskus nostaa oikean käden etusormi pystyyn aivan niin kuin aikanaan edesmennyt pilapiirtäjä Kari Suomalainen ja sanoa: ”Olen aina oikeassa ja kaksikymmentä vuotta aikaani edellä!”

Em. tyyppinen lievä uho ärsyttää luonnollisesti suunnattomasti ympärilläni olevia – varsinkin niitä, jotka eivät kaiken kohelluksen keskellä pysty hahmottamaan, missä mennään...

Toivon, että pidätte jatkossa kirjoituksistani. Ne eivät välttämättä ole kovin tieteellistä, eivät lähimainkaan mutta todennäköisesti minun näköisiäni kommenttikirjoituksia elävästä elämästä, ammattikasvatuselämästä. Yritän keskittyä luonnollisesti niissä opetussektorille välillä kukaties sivuraiteillakin käyden.