torstai 5. maaliskuuta 2015

Suomen "supertorstai" 05.03.2015...

On hyvä, että alla olevan artikkelin asiakokonaisuuksista avoimesti kirjoitetaan nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa. Tällä hetkellä Suomessa on menossa eräänlainen "supertorstai" monien vierailujen johdosta - hyvä niin.



Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Ruotsin kuningas tiivistyvästä puolustusyhteistyöstä: "Tämä on vasta alkua"

POLITIIKKA  
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö arvioi puolustusliitto Naton pitävän Suomen ja Ruotsin tiivistyvää puolustusyhteistyötä varsin luontevana kehityksenä.
"Olemme molemmat Ruotsin kanssa niin sanottuja edistyneitä kumppaneita, siis samalla tasolla Naton näkökulmasta", Niinistö sanoi keskiviikkona Santahaminan varuskunnassa, jossa hänelle ja Suomessa valtiovierailulla olevalle Ruotsin kuninkaalle esiteltiin tiivistyvän puolustusyhteistyön perusteita.
Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg saapuu keskiviikkoiltana tiiviille vierailulle Suomeen. Torstaina Stoltenberg tapaa muun muassa ulkoministeri Erkki Tuomiojan, pääministeri Alexander Stubbin ja puolustusministeri Carl Haglundin, mutta ei Niinistöä, jonka pitää vielä torstaina kiireisenä Ruotsin kuningasparin valtiovierailu. Niinistö ja Stoltenberg tapasivat kuitenkin muutama viikko sitten Saksassa Münchenin turvallisuuskonferenssissa.
JUHANI NIIRANEN / HS
Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja Presidentti Sauli Niinistö vierailivat Santahaminassa keskiviikkona.
Ruotsin kuningas Kaar­le XVI Kus­taa ja Presidentti Sauli Niinistö vierailivat Santahaminassa keskiviikkona.
Tiivistyvää puolustusyhteistyötä kuningas Kaarle XVI Kustaa kuvasi yhdeksi osaksi niitä muutoksia, joita on käynnissä Suomen ja Ruotsin turvallisuusympäristössä.
"Tämä on vasta alkua", kuningas sanoi. "Yritämme hiljalleen löytää sille oikein hyviä muotoja."
Niinistö sanoi Ruotsi-yhteistyön olevan keskeinen osa Suomen turvallisuuspoliittista yhteistyötä. "Tämä on eräs tärkeä osa turvallisuusajatteluamme."
Santahaminassa kuningas ja Niinistö kuulivat muun muassa Puolustusvoimien komentajan Jarmo Lindbergin ja puolustusministeri Carl Haglundin yhteenvedot puolustusyhteistyön lähtökohdista ja Suomen puolustusvoimauudistuksesta. He saivat myös näytöksen Utin jääkäriryhmän helikopterien potilasevakuointitaidoista. Utin jääkäriryhmän helikopteriosasto on parhaillaan Ruotsin johtaman EU:n taisteluosaston valmiusvuorossa.
Santahaminan vierailu ja Kaartin jääkärirykmentin kaupunkijääkärien esittäytyminen tekivät myönteisen vaikutuksen, kuningas kiitteli. "Varusmiesten koulutus ja varustus muistuttavat varsin paljon Ruotsin vastaavia. Juuri siksi on niin hyödyllistä myös tehdä yhteistyötä. Toisista saa turvaa, ja toisilta voi oppia", hän sanoi.
Torstaina Ruotsin kuningaspari vierailee Lappeenrannassa. Ennen Lappeenrantaan siirtymistään Niinistö tapaa myös torstaina Suomessa vierailevan EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Federica Mogherinin. Asialistalla on muun muassa Ukrainan ja Venäjän tilanne sekä EU:n turvallisuusstrategian päivittäminen.
"En olekaan aiemmin hänen kanssaan pidemmin puhunut. Kuuntelen mielelläni, miten hän näkee tilanteen, ja tietysti kertaan, miten minä Suomesta käsin sen näen", Niinistö sanoi.
Mogherini käy keskustelut myös Tuomiojan ja Stubbin kanssa. Ohjelmassa on myös tapaaminen eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman kanssa sekä tapaamiset valtiovarainministeri Antti Rinteen, puolustusministeri Carl Haglundin ja kehitysministeri Sirpa Paateron kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti