Moskova, Punainen tori loppukesällä vuonna 1989...

Mitä tapahtui Moskovassa Punaisella torilla loppukesällä vuonna 1989? Mikäli oikein muistan, elettiin loppukesää vuonna 1989, jolloin suuri ja mahtava Neuvostoliitto alkoi natista liitoksistaan. Olin vaimoni kanssa Moskovassa lyhyellä lomamatkalla opettajakollegani ja hänen vaimonsa kanssa.Miksi ihmeessä minä ja vaimoni olimme Moskovassa?Siksi, että opettajakollegani oli aikanaan kertonut siellä käyneensä vaimonsa kanssa suurten kansainvälisten nuorisofestivaalien yhteydessä ja kertoi kaupungin monista mielenkiintoisista kohteista ja erityispiirteistä. Olin käynyt vaimoni kanssa edellisenä vuonna muutaman päivän silloisessa Leningradissa, josta jäi kohtalaisen myönteiset turistimuistot. Matka tapahtui bussimatkana Rovaniemeltä lähteneellä turistibussilla. Matkustajia tuli kyytiin pitkin Suomea - me Kemistä... Toisaalta myös siksi, että siihen maailman aikaan turistina oleminen Neuvostoliitossa oli erittäin edullista, suorastaan halpaa, varsinkin, jos pienimuotoinen kaupankäynti ja rahanvaihto vähääkään kiinnosti. Se tuntui olevan maan tapa... Miksi? Länsivaluutta kiinnosti neuvostokanslaisia, jotta heillä oli mahdollisuus ostaa ns. Berjozka-kaupoista sellaisia tuotteita, joita ei tavallisissa myymälöissä ollut saatavissa. Muistin virkistämiseksi lyhyt nettilainaus Wikipediasta: Berjozka(Берёзка 'pikkukoivu') Neuvostoliitossa yleinen valuuttakauppaketju, joka oli tarkoitettu maassa vieraileville tai niille, joilla oli oikeus pitää ulkomaanhallussaan, kuten tietyt valtion virkamiehet tai ulkomaiset asiantuntijat perheineen. Berjozkoita oli kahta tyyppiä: tavallinen turistikauppaketju ja suljetut hallintoeliitin erikoisliikkeet, joissa asioivatvirkamiehet ja diplomaatit. Berjozkoita oli suurimmissa kaupungeissa Leningradissa mutta myös vilkkailla rajanylityspaikoilla, kuten Suurissa hotelleissa, kuten Kosmoksessa Rossijassa oli myös ketjun myyntipiste hotellivieraiden käytössä. Berjozka oli Neuvostoliiton ulkomaankauppaministeriön alainen ketju, jonka tarkoituksena oli saada maahan kovaa valuuttaa vaihtokelvottoman ruplan sijaan. Nekin neuvostokansalaiset, joilla oli laillisia valuuttamääräisiä tuloja, olivat pakotettuja vaihtamaan valuuttansa viralliseen kurssiin ulkomaankauppapankin Berjozkassa oli tarjolla yleensä parempi valikoima elintarvikkeita, juomia, vaatteita, elektroniikkaa ja matkamuistoja kuin tavallisissa kivijalkakaupoissa neuvostokansalaisille. Erikoisliikkeen etuja olivat lisäksi jonottomuus ja nopea palvelu. Myytävien tuontitavaroiden hintataso oli korkeahko, sillä kilpailijoita ei ollut, mutta paikallisen tuotteita, kuten meripihkakoruja ja koristelippaita, kaviaaria sai huokeammalla. Molemmat edellä mainitut eli pienimuotoinen kaupankäynti ja rahanvaihto olivat mm. suomalaisten eräänlaista matkakansanhuvia, joka antoi matkalle pienen jännityksen, lisänyanssin. Todettakoon avoimesti, että ne hyödyttivät molempia osapuolia, erityisesti "talousvalveutuneita neuvostokansalaisia", niitä, joilla pieneen katukauppatoimeliaisuuteen oli mahdollisuuksia. Hotellihenkilökunta, erityisesti kerrossiivoojat olivat superaktiivisia em. kaupanhieronnoissa... Minulla on sellainen mielikuva, että Suomen Pankin virallinen kurssi markan ja ruplan välillä oli suuruusluokkaa 100 markkaa noin 13 ruplaa, saattaa olla, että se oli muutaman ruplan suurempi. Neuvostoliitossa matkustaneet kertoivat saaneensa katukaupassa ruplia kymmen- jopa kaksikymmenkertaisesti... Tunnustan avoimesti, että tämä tositarina liittyy rahanvaihtoon keskellä Punaista toria. Punainen tori jo varmasti siihenkin aikaan oli Neuvostoliiton tarkimmin valvottuja alueita. Todennäköisesti valvontakamarat olivat silloin kunnossa ja päälläkin. Tapahtumalla, oikeastaan sen sivujuonteella olisi pahimmillaan/parhaimmillaan saattanut olla ennalta arvaamattomia kansainvälispoliittisia seuraamuksia. Tarinan henkilöt ovat: Minä, vaimoni Tuula, kaksi kiovalaisnuorukaista ja juuri niihin aikoihin voimakkaassa nuosukiidossa ollut poliitikko Boris Jeltsin... Olimme käyneet vaimoni kanssa Punaisen torin laidalla sijaitsevassa GUM-tavaratalossa parin päivän aikana, jossa länsivaluuttaa kipeästi haluavat rahanvaihtajat lähestyivät meitä aktiivisesti. Emme olleet erityisen kiinnostuneita asiasta, mutta päätimme kuitenkin vaihtaa jonkin verran markkoja rupliksi. Ilmassa oli pientä jännitystä, sillä varmaan kyseistä tavarataloakin tarkkaan vartioitiin ja sen aikaisia miliisejä näytti olevan joka puolella. Teimme GUM-tavaratalossa heräteostoksia - pieniä Leninin päitä, joista vaimoni ei ollut erityisen kiinnostunut. Annoin niitä lahjaksi kotiin palattuamme. Yksi on vielä työhuoneeni kirjahyllyn lasisessa alavitriinissä. Otin esille uteliaisuuttani noin 13 cm korkuisen pikkupatsaan ja kuinka ollakaan, sen sisällä oli pieni hintalappu. Patsaan hinta oli 4 ruplaa ja 51 kopeekkaa. Neuvostoliiton aikaan kaupassa tapahtuva maksuprosessi oli monimutkaisen mielenkiintoinen, ärsyttävän kiehtova... Todettakoon, että tuliaisiksi ostimme lisäksi kuuluisasta hotelli Rossijassa sijaitsevasta Berjozka-kaupasta isoja LP-levyjä, joissa oli silloiseen Neuvostoliittoon kuuluvien valtioiden kansallislaulut. Levyt olivat lähes ilmaisia. Yksi niistä on vieläkin meidän Pikkupuolella jäljellä. Eipä tuota ole aivan viime aikoina tullut soitelluksi... Lähdimme ihailemaan tavaratalokierroksen jälkeen Punaista toria ja sen upeaa ympäristöä. Käveleskelimme viime vaiheessa keskelle toria ja huomasimme olevamme valtavan suurella torilla lähes yksi, keskenämme. Kohta viereemme kuitenkin ilmestyi kuin tyhjästä kaksi siististi pukeutunutta nuorta miestä. He kävivät välittömästi itse asiaan: He halusivat vaihtaa rahaa. Meillä oli asiaan liittyvänä jo kokemusta vajaa tuntia aikaisemmin. Keskusteluissamme kävi ilmi, että he olivat Ukrainasta, Kiovasta ja opiskelivat Moskovassa. Keskustelukielenä oli molemmille osapuolille sopivantasoinen englanninkieli. Me luonnollisesti kerroimme, ketä olemme ja mistä tulemme. Pääsimme sopimukseen vaihtokurssista ja markat/ruplat vaihtoivat molempia osapuolia tyydyttävästi omistajiaan. Kesken kaupanhieronnan/rahanvaihdon kuulin selkäni takaa lähestyvää ja voimistuvaa puheensorinaa. Meidän takaamme, meihin päin selin tuli tv-reportaasia tekevän ryhmän kuvaaja. Kuvaaja törmäsi meihin, horjahti... Hänen perässään tuli erittäin ripeästi kävellen, kolmion muotoisessa muodostelmassa kymmeniä henkilöitä, kolmion kärjessä olevaa henkilöä haastateltiin vauhdissa. Henkilö meni rapiat metrin päästä meistä ohitsemme - vauhdikkaasti. Henkilö tuntui tutun oloiselta. Kyllä! Boris Jelsinhän se siinä... Kyseinen ihmismassa oli kuin aalto, joka humahti meidän ohitsemme. Tilanne oli ohi muutamassa sekunnissa. Olimme enemmän kuin ihmeissämme. Nyt seuraa tositarinan fiktiivinen jossitteluosuus, josta olisi saattanut tulla faktaa: Jos kameramies olisi törmännyt meihin niin voimakkaasti, että hän olisi rojahtanut kumoon sen aikaisine, raskaine kameroineen/jalustoineen... Jos hänen perässään tullut kuvattava/haastateltava Boris Jeltsin olisi kompuroinut samaa rytäkkään ja lyönyt päänsä Punaisen torin kivetykseen sillä seurauksella, että... Jos olisi tapahtunut pahin mahdollinen, Neuvostoliiton ja sen jälkeinen (mahdollinen/epätodennäköinen) Venäjä olisi saanut aivan uuden formaatin niin monet tämän hetken henkilöt eivät olisi vallankahvassa eikä monet tämänhetken murheelliset tapahtumat olisi lainkaan tapahtuneet. Toisaalta olisiko maailma yhtään sen onnellisempi kaiken kaikkiaan kuin tällä hetkellä, siihen kukaan ei osaa vastata - tuskinpa... Niin - elämä on täyttä sattumaa. Pienenä kevennyksenä totean, että kotiin Suomeen ja Kemiin palattuamme katselimme Suomen erästä uutislähetystä Punaiselta torilta. Siinä oli mielestäni kuvattu em. tapahtuma ja televisiokuva heilahti aika reippaasti, mikäli vielä oikein muistan... Tämä tekstini tuntuu juuri tällä hetkellä oudon ajankohtaiselta.