keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Putinille paikannuslaite: Hyvä oivallus ja tuiki tarpeellinen lahjoitus...

Nyt ei enää tarvitse arpoa, spekuloida sijaintikoordinaatteja, mikäli akussa on virtaa, laite päällä ja käyttöohjeet riittävän yksinkertaiset.


Suora nettilainaus Kauppalehdestä hiukan tuunattuna:

Suomalaisfirma lahjoitti Putinille paikannuslaitteen


Presidentti Vladimir Putinin katoaminen julkisuudesta innosti tamperelaisen Yepzonin julkisuuskikkaan.
Tamperelaisstartup on toimittanut kehittämänsä, taskukokoisen paikannuslaitteen presidentti Putinille. Lisäksi vastaava laite lähetetään myös Yhdysvaltain presidentti Barack Obamalle.
”Jos presidentti ei ehdi vastailla puhelimeen, esikunta voi näppärästi paikantaa, missä isäntä liikkuu. Näin Yepzonilla ehkäistään helposti myös maailmanlaajuisia kohuja”, kommentoi Yepzon Oy:n toimitusjohtaja Otto Linna tiedotteessa.
Laite paikantaa kaikkialla, missä on matkapuhelinverkko, niin Yhdysvaltain gps-järjestelmässä kuin venäläisessä Glonass-satelliittiverkossa.
Yepzonin laite ei lähetä paikkatietoja kuitenkaan jatkuvasti. Siksi sen akku kestää ilman latausta yrityksen mukaan päivistä useisiin viikkoihin.
Vuonna 2012 perustetun tamperelaisyhtiön paikannin lanseerattiin joulukuussa. Yepzon One -laite on myynnissä EU:n alueella ja tulee kuluvan vuoden aikana saataville myös Yhdysvaltoihin ja Lähi-itään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti