maanantai 9. maaliskuuta 2015

Näin unta Suomen Kainuun, Sotkamon Talvivaarasta...

Näin mielenkiintoisen unen. Uneni liittyi jo vuosia velloneeseen Talvivaara-asiaan. Uneni oli häkellyttävän looginen, joten luettelen unielementit järjestyksessä:
+ Kainuussa oli syntynyt talousalueellinen konsensus Talvivaaran merkityksestä, joten kaikki valitusprosessit oli jäädytetty.
+ Koska Talvivaaran vesiongelmat olivat saaneet kohtuuttoman suuret mittasuhteet, ylimääräiselle purkuputkelle/rakentamiselle oli pika-aikataululla mynnetty tarvittava lupa.
Talvivaaralle oli löydetty/neuvoteltu potentiaalinen ostaja, joka Suomen valtion myötävaikutuksella takasi suomalaisille pienosakkeenomistajille kohtuullisen korvauksen pörssiosakkeista.
+ Talvivaaran kaivos- ja rikastustoiminta oli tarkoitus nostaa täyteen tuotantoon.
+ Suomen valtio oli koko Talvivaara-elvytyksen takuumiehenä, mikä eduskuntavaalien läheisyydessä erityisesti noteerattiin Kainuun korvessa.

Uneni loppui siihen, että Talvivaaran kaivosaluetta kuvattiin helikopterista, ilmeisesti televisio-ohjelmaa, kukaties uutisia varten.

Helikopteri etääntyi hitaasti alueelta. Sen ehdin vielä unessani nähdä, että tehdasalueella, pihalle seisoskeli kymmeniä työntekijöitä, joilla oli isoja banderolleja.

Kaikissa niissä oli yksi ainoa sana: KIITOS! 

Heräsin aamukahvin ja paahtoleivän tuoksuun. Oliko se unta sittenkään? Täytyypä seurata aktiivisesti mediaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti