perjantai 13. maaliskuuta 2015

Mureneeko Koulutuskuntayhtymä Lappian palapeli - uusi versio?

Pala lähtee pois yhtenäisestä palapelistä, mikäli Kolarin suunnitelmat toteutuvat. Onko tilanteeseen vielä löydettävissä yhteinen näkemys ammatillisen koulutuksen turvaamiseksi Kolarissa Koulutuskuntayhtymä Lappian toimesta?

Aivan viime aikoina myös Keminmaan kunta tutkii Lappiasta irtaantumista...

Kemi-Tornion alueella on siis suunnitelmissa siirtää Keminmaasta autoalan koulutus takaisin Kemiin Kivikankaalle, turva-alan koulutus Tornioon ja kala-alan koulutus Simosta Kemiin myös Kivikankaalle.



Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista:

Päivitetty 3.3.2015 06:51, julkaistu 2.3.2015 22:33

Kolari esittää eroa Lappiasta

Kolari. 
Kolarin kunnanhallitus esittää yksimielisesti valtuustolle, että kunta eroaa koulutuskuntayhtymä Lappiasta tämän vuoden lopussa ja liittyy Rovaniemen koulutuskuntayhtymään ensi vuoden alussa.
Kunta alkoi puuhata eroa, kun Lappia päätti lopettaa toisen asteen koulutuksen toimipisteen Kolarista. Nuorisokoulutuksena järjestetty kaivoskoulutus ja sekä nuoriso- että aikuiskoulutuksena järjestetty lähihoitajakoulutus loppuvat tänä keväänä ja ne siirretään Tornioon ja Muonioon.
Kunnan mukaan ei ole takeita, että Lappian suhtautuminen Kolaria kohtaan muuttuisi lähivuosina.
Kunnan ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymän välisissä neuvotteluissa on keskustelu siitä, että koulutusta jatketaan Kolarissa.

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista:

Päivitetty 12.3.2015 16:13, julkaistu 12.3.2015 16:12

Keminmaa puuhaa eroa Lappiasta

Kuva: Leena Koskela
Lähetä palautetta toimittajalle
Toimipisteen menettämisestä suivaantunut Keminmaa tutkailee eroa koulutuskuntayhtymä Lappiasta. Keminmaassa on koulutettu mm. autonasentajia.

Keminmaan kunta pohtii eroamista koulutuskuntayhtymä Lappiasta. Kunnanhallitus haluaa selvityksen mahdollisen eron eduista haitoista ja on antanut selvityksen teon kunnanjohtaja Mauri Posion työksi.
Eroaikeiden taustalla on Keminmaan päättäjien tuohtumus, koska Lappia siirtää ammattikoulutuksen pois Keminmaasta. Autonasentajien koulutus siirtyy Kemiin ja turva-alan koulutus Tornioon.
Keminmaan kunnanhallituksen puheenjohtaja Hannu Tikkala(kem.par.) sanoo eroaikeita mietityn jo puoli vuotta sitten. Lopullisen sysäyksen selvityksen teolle antoi Kolarin kunta, joka aikoo erota Lappiasta ja siirtyä Rovaniemen koulutuskuntayhtymään.
Lappia on päättänyt sulkea Kolarin toimipisteen ja siirtää Kolarissa järjestetyt kaivos- ja terveydenhoitoalojen koulutukset Tornioon ja Muonioon. Kolarin kunnan mukaan ei ole ollenkaan takeita siitä, että Lappian suhtautuminen Kolaria kohtaan tulisi muuttumaan lähivuosien aikana.
Keminmaassa arvioidaan, että ammatillisen koulutuksen ei tarvitse välttämättä olla kuntapohjaista. Mahdollisesti Keminmaassa voisi tulevaisuudessa olla jonkun muun kuin Lappian järjestämää koulutusta.
Opiskelijoiden asemaa mahdollinen ero ei muuta mitenkään. Keminmaalaiset ja kolarilaiset nuoret voivat opiskella aivan samoin kuin nykyäänkin.
Keminmaassa opetuksen keskittäminen Kemiin ja Tornioon kismittää ja isojen kuntien nähdään käyttävän valtaansa muista kumppaneista välittämättä. Keskittämisen taustalla ovat ankarat säästö, joihin Lappia on pakotettu.
Tikkala muistuttaa, että Keminmaassa koulutukselle on ollut erinomaiset tilat. Myös autokauppiaat ovat korostaneet Keminmaan hyvää sijaintia ja vedonneet koulutuksen säilyttämisen puolesta.
Lappiassa Kolarin ja Keminmaan eroaikeisiin suhtaudutaan vakavasti. Kuntien erot olisivat valitettavia, mutta eivät vaikuttaisi toimintaan.
- Kuntayhtymissä tapahtuu tulemisia ja lähtemisiä. Niistä säädellään perussopimuksissa ja Kuntalaissa, sanoo koulutuskuntayhtymä Lappian johtaja Virpi Lilja.
Keminmaasta ei ole oltu yhteydessä Lappiaan. Lilja arvelee selvitysten olevan alkuvaiheessan. Hän ei halua uskoa, että Keminmaa ja Kolari lopulta eroaisivat.
- Koulutuskuntayhtymä perustettiin aikanaan turvaamaan osaavan paikallisen työvoiman saanti alueen yrityksiin. Koulutus on myös tärkeä osa kuntien keskeistä elinkeinopolitiikkaa.
Koulutuksen keskittämiseen on ainona syynä raha. Opetusministeriö leikkaa lähivuosina Lappialta 365 aloituspaikkaa, oppisopimuskoulutuksesta 116 paikka ja ammatillisen koulutuksen yksikköhintoja on leikattu.
Tilja haluaa uskoa, että säästöjenkin jälkeen alueella on saatavissa laadukasta koulutusta.
- Se on vain erinnäköistä kuin nykyisin.
Keminmaan päättäjät ihmettelevät oppilaitoksen henkilökunnan tavoin autoalan siirron järkevyyttä. Kemissä tarvitaan uusia tiloja, mikä aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia. Kriittisten arvioiden mukaan Kemin tiloihin ei saada sopimaan edes hallinostureita.
Liljan mukaan tulevat tilat tulevat olemaan tehokkaassa käytössä. Uusia tiloja ei rakenneta ja muutostöiden kustannukset ovat varsin pienet. Hänen mukaansa huoli hallinostureista on myös turha.

ky jäsenkuntakartta.jpg


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti